Syksyn vauhti

2017/09/18



Vaikka sen tietää jo etukäteen, niin silti se jotenkin yllättää ja laittaa hengästymään vauhdillaan.

Syyskuu, siis.

Olin perjantaina ihanan Sugar Universen lanseeraustilaisuudessa, ja tuttavien kanssa kuulumisia vaihdellessa kaikkien fiilis tuntui olevan sama: "No aika hullu kiire on, tiedäthän, syksy. Ehkä tämä tästä lokakuun puolella vähän helpottuu."



Tällä hetkellä olen tosi tyytyväinen, että annoin itselleni kesällä oikeaa lomaa – kun kesällä sai hieman nollailtua, niin jaksaa nyt edes hieman paremmin painaa kreisejä päiviä. Itselläni on tällä hetkellä niin monta rautaa tulessa, että ei meinaa itsekään oikein pysyä perässä. Iltaisin vierähtää vähän turhan pitkään koneella, ja aamullakin pitäisi jo aikaisin herätä töitä tekemään. Eilen sunnuntaina, nukuin 11 tuntia, kertonee jotain pienestä väsymystilastani.

Asenteella hommat sujuvat todella hyvin, mutta töitä riittää – varsinkin, kun ketku toimarimme Ulla lähti Nykkiin viikoksi ja jätti puljun minulle hoidettavaksi. (Oikeasti Ulla on enemmän kuin ansainnut loman rapakon tuolla puolen.) Muiltakin osin meillä on tosi jännä syksy menossa/tulossa, ja onkin kaikenlaista mielenkiintoista projektia menossa. Odotan myös kuumeisesti uuden harkkarimme aloittamista, sillä osaavat lisäkädet ovat aina suuri apu.



Olemme Ullan kanssa myös aika kunnianhimoista sakkia, ja keksimme koko ajan uutta pöhinää – ihan vaan ettei vahingossakaan tylsää tulisi. Yritämme miettiä, miten pystyisimme tarjoamaan asiakkaillemme entistä parempia ja monimuotoisempia kokemuksia, verkostomme upeaa asiantuntijuutta.

Nämä kuvat ovat Valion sadonkorjuujuhlasta, jonka Asennemedia järjesti Jennin ja Natan johdolla. Tilaisuudessa vieraat pääsivät kokkailemaan yhdessä Benjamin Frostellin kanssa Valion luomutuotteilla, sekä tietenkin herkuttelemaan niillä. Vaikka itse lähinnä tilaisuudessa kaadoin alkumaljoja, hoidin tiskivuorta ja möyhin lautasliinoja, niin sain itsekin maistaa oman osani kuormasta.



Asennehommien lisäksi on tullut tehtyä kaikenlaista. Yhden viikon projektina oli muun muassa Nordic Food Talesin logosuunnittelu yhdessä Jennin ja Saaran kanssa. Sen lisäksi, että kehitän Asennemedian toimintaa, pohdin myös jatkuvasti omaa firmaani: mikä on oikea suunta, millaisia projekteja haluan tehdä? Mitä lisään portfoliooni ja mitä otan pois, jotta tämä välittyy? Mille projekteille sanon kyllä, mille en – mikä on kaikkein mielekkäin ja johtaa haluamaani suuntaan?

Että sellaista yrittäjän syyskuuta tänne kuuluu – jos siellä on joku jonka kalenteri ei ole täyskaaos, niin kertokaa miten te sen teette?!


Ensimmäinen kuva: minä
Muut kuvat: Jarno Jussila

Postikortteja Atlantin rannalta

2017/08/30



Vietimme kolme ensimmäistä yötä Portugalin matkallamme rannikolla, lähellä Ericeiran surffikylää. Olimme vuokranneet auton, ja ajelimmekin nuo ensimmäiset päivät rannikkoa edes ja takaisin, suolaa nuuskien ja mahtipontisia aaltoja katsellen.

Oma rantamme oli pieni ja suloinen Praia de São Lourenço, jonka kahvilasta sai jääkylmää Somersbytä ja jossa katselimme yöunnin kaverina muutaman upean auringonlaskun.



Upeat olivat myös Penichen pienet ja salaiset sekä suuret dyynien reunustamat rannat. Hiekkaa oli näiden kolmen päivän jälkeen kaikkialla, ja pieneen rahinaan alkoi nopeasti tottua. Tuliaisiksi keräsin muutamat simpukat laskuveden aikaan.

Surffaamaan emme tällä reissulla ennättäneet – jos olisimme viettäneet rannoilla pidemmän aikaa eivätkä levottomat sielumme olisi haluneet liikkua ja nähdä koko ajan uutta, olisimme varmasti testanneet myös Ericeiran tunnettuja aaltoja.

Metsässä hortoilemisen lisäksi kyllä beach life on myös aika mukavaa, ja voimakkaiden aaltojen tuijotus yhtä meditoivaa kuin sienimättäällä nököttäminen.

Metsämeditaatiota ja puskapohdintaa

2017/08/28

Vietin juuri kuluneen viikonlopun metsässä, ja se oli ehkä kesän paras viikonloppu.

(Tai ainakin ihan top-listan kärjessä.)

Mainitsin pari postausta sitten, että haluaisin vielä tänä kesänä ennättää sienimetsään. Poikaystävän järkätessä meillä poikien illan, katsoin tilaisuuteni tulleen: pakkasin siskolta lainassa olleesseen autoon itseni lisäksi sieniveitsen, kaksi koiraa sekä verkkarit ja hurautin lapsuudenkotiini landelle.



Siellä sitten pyllistelin pärekorini kanssa menemään koko viikonlopun. Kotikotona kävin syömässä makaroonilaatikkoa, saunomassa, nukkumassa ja tyhjentämässä korin sisältöä – sitten taas takaisin puskaan!

Viikonloppu metsässä yksin oli i h a n a a .



Kehitin elokuun alussa aamuisin vadelmapuskissa pyöriessäni termin metsämeditaatio, ja sitä todellakin tarvitsin. Paluu arkirutiineihin on ollut jonkin verran takkuisaa, ja erilaiset muutokset meidän molempien taloudessa asuvien työkuvioissa ovat aiheuttaneet pientä stressinpoikasta.

Muun muassa yhden yön pyörin hikisenä sängyssä miettiessäni omia verosotkujani: kirjanpitäjäni huikkaili ennakkoverotukseen ilmoittelemieni vuositulojen perään ja liian matalallehan olin tuon arvion laittanut. Tilasin uuden verokortin, ja loppuvuoden ennakkoveroni per kuukausi on 1 700 euroa. Tuon luvun räpsähtäessä naamalleni oli metsäretriitti todellakin paikallaan.



Viikonlopun saldo oli laskeneiden stressitasojen lisäksi oikein mukava: noin 4 litraa kanttarelleja, litra mustaviinimarjoja, puoli litraa mustikoita ja muutama desi villivadelmia.

Lisäksi mietin taas, kuinka ihana olisikaan asua lähellä luontoa, tällaisten herkkujen lähellä. Mutta heti seuraavaksi mietin ihanaa kotiamme, jota rakastan. Ja kaikkia niitä kantakaupungin palveluita, joita tunnun myös rakastavan. Onneksi voin aina palata lapsuudenkotiini haukkaamaan happea – katsotaan niitä omia maalaiskartanoita sitten hieman myöhemmin.



Onneksi ehkä ensi viikonloppuna pääsee taas metsään. Tuolloin siskoni kanssa – ja isojen eväiden.

Tänään lautasella: Rieskapizza nyhtökauratäytteellä

2017/08/22

Vuoden 2016 Flow'ssa koin ensikohtaamiseni nyhtökauran kanssa. Sain ylipuhuttua poikaystävän kokeilemaan vegeruokaa aurinkoisena lauantaina, ja suuntasimme Fat Tomaton tiskille. Sieltä valitsin listalleni nyhtökaurarieskan, ja muutaman haukun jälkeen olimme molemmat myytyjä.

(Toim huom: tämä oli sitä aikaa, kun nyhtökauraa metsästettiin ympäri kaupunkia, ja Herkussa jonotettiin uuden erän saapuessa. Työpaikalla supistiin ystävien kanssa, että oletkohan jo maistanut, olisipa huikeeta saada sitä kotiin. Paljon on muuttunut, kun meidän maailman rupuisimmassa lähi-Alepassakin on nyhtistä nykyään aina saatavilla!)



Kokeilin toisintoa tuosta rieskapizzasta keväällä kotona, kun halusimme tarjota kylässä käyville jotain nyhtökaurasta. Viikonloppuna pyöräytin taas sunnuntai-illan leffan seuraksi näitä, ja tässä teillekin ohje! (Ja pahoittelut, että pari viimeisintä reseptiä ovat olleet nyhtis-painotteisia, selvinette siitä varmaan kuitenkin.)


Rieskapizza nyhtökauratäytteellä
8 rieskaa

1 pussi perunarieskoja (meillä 8 rieskan pussi)
1 paketti maustamatonta nyhtökauraa
3 valkosipulin kynttä
300 g tomaattimurskaa (esim. GoGreen)
½ pussia kuivattuja luumuja
2 palloa bufala-mozzarellaa
pala cheddaria
tilkka vettä
öljyä
suolaa ja mustapippuria
tuoretta timjamia, ruohosipulia tai oreganoa

Kuumenna pannulla loraus öljyä ja paahda siinä hetki murskattuja valkosipulin kynsiä. Lisää nyhtökaura ja ruskista hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pilko kuivatut luumut pieniksi paloiksi. Kiehauta pieni tilkka vettä kattilassa ja lisää luumut sinne. Sekoittele ja anna lämmetä hetki. Luumupalojen on tarkoitus tahmaantua ja muuttua hieman enemmän massamaiseksi.

Asettele rieskat pellille ja lisää päälle tomaattimurskaa. Voit halutessasi lisätä tomaattimurskan päälle hieman kuivattuja yrttejä tai esimerkiksi provencelaista yrttisekoitusta. Lisää tomaattimurskan päälle luumuseosta ja nyhtökaura. Viipaloi mozzarella ja raasta cheddar, ja lisää rieskojen päälle.

Paista noin 200° kunnes juusto on sopivasti sulanut. Lisää päälle tuoreita yrttejä ennen tarjoilua.



PS. Hietsun hallissa ollut Fat Tomato on nykyään valitettavasti lopettanut, mutta samoja herkkuja saa Kampin 6k:n Oatzista!

Maailman äärellä / Portugal

2017/08/20



Luin nuorena useasti fantasiakirjan Althalus: Matka maailman ääriin. Siinä päähahmo löysi talon, joka sijaitsi maailman äärellä, jyrkkien kallioden reunalla. Seisoessani Cabo da Rocalla Portugalissa, en ollut ihan varma olinko löytänyt tuon talon vai matkustanut sittenkin vahingossa Skotlantiin vai Lofooteille.

Portugalin matkamme ensimmäinen majapaikka sijaitsi Altantin rannalla, kymmenisen kilometriä Ericeiran surffikylästä. Ensimmäisenä päivänä teimme retken Sintra-Cascain luonnonpuistoon ja siellä Manner-Euroopan läntisimpään kohtaan, Cabo da Rocaan.

Saapuessamme mysteerisen näköinen sumupilvi ympäröi majakkaa sekä upeita viikunapäivikkipeltoja, ja onneksemme ehdimme näkemään sen ennen auringon ilmestymistä. Sain mukaani myös suhteellisen pitkäkestoisen matkamuiston, kun lähes ensitöikseni kaaduin kivikössä kömpelyyttäni – nyt jäljellä on vain pieni arpi, mutta loppupäivä kuluikin sitten sääri ensin veressä ja lopulta puhdistettuna kääreissä.

Cabo da Rocasta suuntasimme Sintran Quinta da Regaleiraan, mutta kaikessa karuudessaan meidän molempien mielestä tämä oli ehdottomasti upeampi kohde. Tuonne kallion reunalle olisin mieluusti pystyttänyt teltan – miettikää mitkä näkymät aamukahvia keittäessä tai auringonlaskua katsoessa!

Tästä kesästä

2017/08/16



Tämä kuluva kesä on ollut tosi erilainen kuin aiemmat.

Kesä on ensimmäinen kesäni "täytenä" yksityisyrittäjänä ja tämän vuoksi neljän tai viiden viikon palkallinen kesäloma on vain kaukainen unelma. Onhan nyt lähtökohtaisestikin kesä töissä täysin erilainen kuin koko kesä lomalla. Onneksi maailman paras boss lady antoi minulle kaksi viikkoa lomaa blogimuijailusta, ja annoin itse itselleni koko heinäkuun lomaa graafikkona olemisesta.

En voi sanoa työkesän olleen rankka – päinvastoin. Meillä oli oikein hauskaa toimistolla harkkarimme Niranandan kanssa boss ladyn juodessa viintä Italiassa. Oman lomani jälkeen juhlittiin Flow-etkoja ja käytiin Lakridsin kanssa dinnerillä – ei ihan kamalaa tämäkään. Kyllähän sinne sekaan mahtui myös tarjousten ja raporttien vääntämistä ja kadonneiden kamppistuotteiden metsästystä, mutta jotenkin myös kaikki tämä tuntui kevyemmältä kesäaikaan.

Lisäksi tietenkin muutimme keskellä kesää – kun muuttopäivä on 3.7., niin väkisinkin koko kesä (tai vähintään ajatukset) pyörii niiden hommien ympärillä. Nyt olemme kuitenkin saaneet pölyt laskeutumaan ja koti alkaa olla viimeisiäkin mielessä olleita kalustehankintoja myöten valmis. Taino, niin valmis kuin nyt yleensä kahden levottoman luovan koti voi ollakaan. Kodista tulen jakamaan teille lisää kuvia vähän myöhemmin, kunhan saamme vielä viimeisetkin tuolit kuljetettua kotiin (nyt ne taitavat majailla siskoni auton takakontissa).

Takana on myös ennätysmäärä ulkomaanpäiviä sitten huolettomien (äidin ja isän rahoilla vietettyjen) lapsuusvuosien. Ensin reilu viikko Cannesissa, sen jälkeen kymmenen päivää Portugalissa. Tämän lisäksi on myös ollut kaikenlaisia kinkereitä ympäri Helsinkiä ja Suomea, joten kauhean kauaa ei ole ehtinyt paikallaan sammaloitua. Kesäkuun puolessa välin olin vähän kauhuissani tästä kaikesta, mutta löysin jostain itselleni ei-tyypillisen rennonletkeän asenteen, enkä ole jaksanut stressata täydestä kalenterista ihan kauheasti.

Portugali oli tänäkin vuonna maaginen ja ihana – tulen kirjoittamaan siitäkin lisää kunhan jaksan tarttua kiinni savottaan nimeltä kaksi muistikorttia ja puhelin täynnä kuvia. Viime viikonlopun olimme Flow'ssa (sekin oli taas maaginen ja ihana), mutta siitä en jaksa kirjoitella – olette varmasti jo nähneet ja lukeneet siitä aivan riittämiin, kenties olitte myös itse paikalla festareilla. Sen vain sanon, että vuosien odotus palkittiin, ja The XX:n keikka oli upea.

Tänä kesänä haluaisin vielä viettää yön teltassa ja lähteä sienimetsään. Vähän olen miettinyt myös tulevan syksyn kuvioita, mutta vähän vain. Elokuu on pyhitetty vielä kesäjutuille – syksy alkaa vasta sitten joskus myöhemmin. Blogikin on pyörinyt aina tasaisin väliajoin mielessä, joten ehkä tulee taas kausi jolloin kirjoittelen tänne enemmän. Terveiset muuten Henriikalle: paljastuksesi Lakrids-dinnerillä aiheuttivat mulle ihan valtavat paineet ja tahtotilan panostaa blogiin! Tällaisia potkuja persuksille lisää, kiitos.

Pari kuvaa (ja sanaa) Cannesista

2017/07/16













Cannesin mainosfestareista on nyt muutama viikko, joka on ehkä sopiva aika saada muodostettua jotain sanoja tai mielipiteitä.

Päällimmäinen ajatukseni on: haluan sinne uudelleen.

Viikko Cannesissa oli kuin kuplassa elämistä – niin kaukana siitä tavallisesta arjesta, omanlaistensa ympäröimänä, varpaat polttavan kuumassa hiekassa. Jotenkin kaikki tuo tuntuu nyt kovin kaukaiselta (varsinkin se polttava hiekka), mutta samalla niin tuoreena mielessä.

Tietyllä tavalla en osannut yhtään odottaa viikolta etukäteen mitään, mutta silti odotukset olivat todella korkealla. Emme päässeet palkinnoille Young Lionsin film-sarjassa, mutta olemme todella tyytyväisiä omaan työskentelyymme. Saimme paljon itseluottamusta ja uskon että me molemmat ymmärsimme, ettemme olekaan ehkä niin huonoja, kuin itse luulemme. Ja se taitaa olla aika hyvä saalis viikolta.

Viikkoon mahtui paljon: asiantuntijoiden luentoja ilmastoiduissa saleissa, after work -bissejä Connection-beachillä, aika monta käveltyä kilometriä ja rakkoa varpaassa, hulluja juhlia niin kattoterasseilla kuin rannoillakin, useita pulloja roséeta ja kauan haaveiltuja moules marinière, juhannuskokkoja ja kameraryhmiä.

Niin, ne kameraryhmät. Olimme Kuisman kanssa osana erään dokumentin tekoa, ja viikon ajan ympärillämme pörräsi kameroita, äänimiehiä, ohjaajia, tuottajia ja muita apureita. Olo oli kuin reality-tähdellä (hyvällä tavalla, ei sellaisella joka laittaa sekoamaan ja hyppelemään alasti sopimattomissa paikoissa) ja odotamme lopputulosta jännittyneinä. Saimme tuotantotiimiläisistä hyviä ystäviä, joiden kanssa joimme niin kylmät rosét rannalla juhannuksena kuin kreisibailasimme Abban tahtiin päätösjuhlissa.

Suurella innolla jään odottamaan, miten tämä koettu seikkalu tulee näkymään meidän molempien tulevaisuudessa. Mutta sitä ennen aion seikkailla hetken aurinkoisessa Portugalissa, jonne tämä työnarkomaaninen yrittäjä suuntaa huomenaamulla viettämään vuoden ensimmäistä l o m a a .

Uusi koti

2017/07/05



Siinä se nyt on, meidän uusi koti.

Heinäkuu toi mukanaan hieman uusia kuvioita – kauan haaveiltuja lankkulattioita ja suuria keittiöitä metrolaattoinen.

Kaksi yötä on nyt ehditty nukkua tässä maailman kauneimmassa kodissa, ja se on ollut ihanaa. Töiltä jäävä "vapaa-aika" tosin kuluu vielä putsatessa ja tavaroiden paikkaa etsiessä, mutta kyllä se jo kodilta tuntuu. Aamuaskareihin saan varata tuplasti enemmän aikaa, kun unirähmät silmässä yritän löytää uusia rutiineita ja liikeratoja – seitsemän vuoden jälkeen askelkuvioiden muuttaminen tuntuu yllättävän työläältä varsinkin juuri heränneenä.

Pian saatte nähdä varmasti kuvia myös kalusteiden kera – kaksi päivää muuton jälkeen kohde ei ole vielä kuvauskunnossa, kuten voitte kuvitella. Olohuoneen asettelu alkaa löytää muotonsa, mutta makuuhuoneemme ja keittiömme ovat niin isoja, että voisin perustaa niihin vaikka joogastudion. Vaikka on ihanaa, kun pitkästä aikaa kotona on tilaa hengittää, taidamme tarvita vielä muutaman kalusteen lisää. Second hand -haukkapartiomme on siis valmiina!

Ready, set, Cannes

2017/06/17



Bonjour täältä yläilmoista! Olemme menossa jossain päin Eurooppaa, Boeingin nokka kohti Nizzaa.

Olemme vihdoin suuntaamassa kilpailemaan Cannes Lions International Festival of Creativityyn ja puntissa on aikamoinen tutina. Keitimme itsellemme soppaa vielä vähän paksummaksi ja saimme tiistaina kuulla päässeemme mukaan erääseen projektiin, joka lisää jännitystämme ja stressiämme (hyvällä tavalla) vielä hieman entisestään. Raportoin näistä varmasti myöhemmin!

Pakkaaminen tälle reissulle oli kyllä yllättävän haastavaa: samaan laukkuun piti mahtua niin työskentelyvälineet, rantakamat kuin iltamekotkin! En ole varmaan ikinä ollut ulkomaanmatkalla, jonka agenda on ollut näin vaihteleva. Lopputuloksena sulloin viimeyönä laukkuun vähän sitä sun tätä – ainakin kolmet bikinit, terveyssandaalit ja korkokengät, edellisen postauksen nakumekon ja farkkushortsit. Ehkä näistä sitten löytyy jokaiseen tilaisuuteen sopivaa päällepantavaa.

Tänä mennäänkin jo sitten aivan eri maisemissa kuin eilen. Toivottavasti löydämme jonkun ihanan ravintolan, jonne mennä muiden tiimien kanssa viettämään iltaa. Olen tässä jo hyvän tovin haaveillut moules frites ja provencelaisesta kylmästä roséesta – sormet ristissä että tänään saan sellaisia illalliseksi!

Just nyt paluu Ranskaan tuntuu todella hyvältä, kilpailuineen kaikkineen.

Se täydellinen kesämekko

2017/06/09



Tuossa yksi päivä poljin Hermekselläni tukka hulmuten pitkin Fabianinkadun mukulakiviä aikamoinen virne naamallani: pyöräni etukorissa köllötteli silkkipapereihin käärittynä se täydellinen kesämekko.

Vihdoin!

Täydellisen kesämekon metsästys on ollut yllättävän haastavaa jo muutaman vuoden ajan. Olen tarkka niin materiaaleista, leikkauksesta kuin yleisestä fiiliksestäkin. Omistan muutaman ihan kivan kesämekon, mutta niissä kaikissa häiritsee jokin – käytän näitä mekkoja silti, mutta en ehkä hypi riemusta ne ylläni. Tosin kuin tämän COS:in mekon kanssa.

Sen leikkaus on juuri täydellinen: helma sopivasti polven ylle, ei liian tiukka keskivartalosta ja kaulassa ihanteellinen v-leikkaus, joka ei tuota pienirintaisellekaan ongelmia. Materiaali on 100 % silkkiä ja väri ihana tummansininen.

Uskaltauduin mekko yllä jo kerran testikäytölle erään koiranulkoilutuksen yhteydessä (aivan, silkkimekko päällä keräämässä koirankakkaa!). Kalliossa puhalsi tuttuun tapaan voimakas tuuli, mutta leikkauksen ansiosta ei tarvinnut hetkeäkään pelätä helman nousevan korviin. Silkkikangas tuntui niin miellyttävältä iholla – aivan kuin ei mitään vaatteita olisi ollutkaan!

Saa nähdä kuinka pian pääsen ulkoiluttamaan mekkoa uudelleen näissä Suomen haastavissa kesäolosuhteissa – mekko nimittäin vaatii kaverikseen tasaisen mukavan lämpötilan. Onneksi kesälle on tulossa kaksi reissua lämpimään: Cannesin ja Lissabonin auringon alla nakumekolle on varmasti käyttöä!

Yllättäviä käänteitä ja mielettömiä mahdollisuuksia

2017/05/23

Pari viikkoa sitten torstaina oli aikamoinen hulabaloo.

Kävelin aamutuimaan läpi Elielinaukion, samaa reittiä kuin usean vuoden ajan töihin mennessäni. Tällä kertaa tosin suuntasin kohti Sanomataloa, hieman jännityksestä tutisevin jaloin, pohtien onko huulipunani paikoillaan vai pitkin hampaita ja poskia (unohdan välillä hermostuneena laittaneeni huulipunaa).

Parin tunnin kuluttua marssin sekavin tuntein ja spagettijaloin pois Sanomatalolta. Kainalossani useita kukkapaketteja, sisälläni lasi kuplivaa ja naamallani sellainen virne, ettei varmaan toista ole minulla koskaan nähty.



Mainitsinkin edellisessä postauksessa voittaneemme tiimikaverini (/poikaystäväni) kanssa Young Lions Finlandin filmi-kategoriassa kultaa ja printti-kategoriassa pronssia. En ikinä, ikinä, tosissani kuvitellut maaliskuussa puolivitsillä Kuismalle tiimikaveriutta luvatessani, että voittaisimme oikeasti jotain. Enhän edes koskaan aiemmin ollut tehnyt oikeastaan yhtään mainosta. Ja siinä sitä oltiin, kultaa kourassa!

(Niille jotka eivät vielä tiedä, Young Lions Finland on alle 30-vuotiaille luovan alan työntekijöille suunnattu mainoskilpailu, jossa on 48 tuntia aikaa tehdä mainos vastaamaan annettua briifiä. Me osallistuimme kilpailussa kahteen sarjaan, printtiin ja filmiin.

Mainosalalla YLF on aika iso juttu. Toimistot kannustavat omia nuoria luovia osallistumaan kilpailuun ja tukevat kisan aikana niissä määrin, kuin on mahdollista. Kuismalle (hän on ammatiltaan mainonnansuunnittelija/Art Director) osallistuminen kilpailuun oli jo kuudes, ja myös monet hänen ystävistään ovat osallistuneet kisaan useita kertoja. YLF-kultaa portfoliossa arvostetaan todella, ja mainospiirien ollessa Suomessa kuitenkin suhteellisen pienet, myös voittajien nimet muistetaan aika hyvin.
)



Virallisen julkistustilaisuuden jälkeen meidät kaikki vietiin Sanoman neukkariin juomaan kuplivaa ja keskustelemaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi kaiken sai myös kirjallisena, sillä itseltäni meni varmaankin puolet infosta ohi ihmetellessäni juuri äsken tapahtunutta. Kun pääsimme pois Sanomatalolta, oli puhelimeni jo täynnä onnentoivotuksia niin ystäviltä kuin kollegoilta – taustajoukot olivat seuranneet koko aamun Facebookin live-lähetystä ja hihkuneet kilpaa kanssamme voittajia huudettaessa! Kun tajusin tämän, meinasi pari tippaa valua silmäkulmastani.

Iltapäivän ja illan suunnitelmat menivät täysin uusiksi – minut käskettiin pikaisesti Jääkärinkadun toimistolle (oli vaapaapäiväni) ja siellä minua odotti joukko hurraavia, laulavia ja tanssivia Asenne-ystäviä! En ole varmaan koskaan saanut sellaista vastaanottoa missään. Taittinger-pullot sanoivat poks, Antti Tuisku sanoi että on pakko twerkkaa ja siinä me sitten sheikattiin bootyä keskellä aurinkoista torstai-iltapäivää (yllä kuvatodistetta). Myöhemmin matka jatkui vielä joukolla Ylioppilastalolle Grand Champagneen (jonne tiimikaverikin pääsi iloksemme mukaan) ja Pizzeria Via Tribunaaliin, kunnes kello yhdeksän väsyneet voittajat nukahtivat tyytyväisinä omaan sänkyynsä.



Nyt vajaa kaksi viikkoa myöhemmin olen jo toipunut alkushokista (ja pienestä juhla-krapulasta), ja olemme molemmat ehtineet sisäistää asian. Seuraavaksi alamme hirmuiseen oppikouluun: käymme Sanoman meille järjestämässä workshopissa, luemme kaiken mahdollisen aiheeseen liittyvän kirjallisuuden ja tutkimme viime vuosien kisatuloksia.

Lähdemme nimittäin kesäkuun puolivälissä viikoksi Cannesiin kansainväliseen Cannes Lions International Festival of Creativityyn! Siellä saamme osallistua festivaali-viikon luennoille ja iltatapahtumiin – sekä edustaa Suomea kansainvälisesen Young Lions -kilpailun film-sarjassa. Jokaisen maan sarjan voittajat kisaavat siis vielä uudelleen Cannesissa, tavoitteenaan on luoda uusi mainosfilmi Cannesissa saamamme briefiin.

Vaikka viikko Ranskan Rivieralla kiehtoo minua aivan suunnattomasti (Côte d'Azurilla ja Provencella on aina sydämessäni erityinen paikka), olen aika kauhuissani tulevasta koitoksesta. Taso kansainvälisissä kisoissa on huikea, ja oman kategorian voitto Cannesissa voi mullistaa koko elämän. Ja minä kun vasta tässä olen aivan taaperon kengissä näissä mainosgameissa! Onneksi tiimikaverini on kokenut mainosmies, ja luotamme toisiimme täysin. Meidän yhteistyömme sujuu mutkitta, ja taustani markkinoinnin parissa on jo tähän mennessä osoittautunut hyödylliseksi. Vaikka olenkin suht kokematon mainostentekijä, koen silti ymmärtäväni alasta paljon – saimme muun muassa palautetta siitä, että meillä oli Suomen kisojen paras insight. Voin siis kai vain luottaa taitoihini ja yrittää kahmia kaiken mahdollisen tiedon ja inspiraation etukäteen. Onneksi tukenamme on monia alan huippuammattilaisia, joilta kysyä neuvoja ennen matkaa.

Juhannussuunnitelmat menivät siis tältä vuodelta uusiksi, kun mökkireissujen sijaan istumme Cannesissa työstämässä filmi-pätkäämme. Ja vaikka kyseessä onkin työreissu, ehdin jo muutaman kerran ahdistua siitä, mitkä bikinit pakkaisin mukaani...

Juhlahumua

2017/05/13



Huomenta Naantalista!

Tämä viikko on kyllä aikamoista juhlaa täynnä – torstaina menin ja voitin Kuisman kanssa Young Lions Finlandin film-kategorian ja tänään juhlitaan ihanien ystäviemme häitä Turussa!

(Tämä aamu tosin alkoi hieman alakuloisissa aamiaistunnelmissa – lämmin muisto presidentti Mauno Koivistolle. Mauno oli minun elämäni ensimmäinen presidentti, ja muistan vielä hänen presidenttikautensa. Osanottoni hänen läheisilleen, menetys ei ole koskaan helppoa.)

Täällä Naantalissa paistaa toistaiseksi aurinko, ja ennusteen mukaan myös juhlapaikalla olisi hyvä ilma. On tämä kyllä, että toukokuisissa häissä täytyy miettiä lumisateen uhkaa! Uskaltaudun siis lähtemään pliseeratussa Monkin haalarissa ja COS:in täydellisissä marjapuuroisissa koroissa. Pitkähihaiseksi ostin Filippa K:n tummansinisen kimonon.

Nyt vielä muutama homma vielä hoidettavana ennen häähumputuksia – ihanaa viikonloppua kaikille!
© Happy daysAll rights reserved