New Year's Eve

2011/12/31



Kaikki oleellinen iltaa varten on mukana ja minä lähtövalmiina. Oikein ihanaa uuden vuoden juhlaa kaikille, miten ikinä sitä vietättekään! :)

Kuvat: Weheartit

Party planning

2011/12/30


Tänään on vuoden toiseksi viimeisin päivä, ja meillä alkaa olla kaikki valmiina huomisiin kekkereihin! Juhlien teemaksi valittiin tänä vuona Black and White, ja tämän ympärille ollaan keksitty kaikenlaista ruokaa ja somistetta - olen juossut ympäri Helsinkiä etsimässä tietynlaista paperinarua, tilaillut ulkomailta asti tavaraa (sormet ristiin, että kaksi viikkoa sitten tilamaani paperipillit suvaitsevat tänään saapua!) ja näperrellyt erikeepperit kyynerpäissä asti.

Sisko jo ehdotti minulle jonkin pikkupuodin perustamista. Että jos joku haluaa ostaa popcorn-laatikoita tai viiksitikkuja, niin kertokaa ihmeessä! :D



Millaiset suunnitelmat teillä on huomiselle?

After christmas

2011/12/27

Joulu taitaa olla tämän vuoden osalta nyt virallisesti juhlittu. Kului aika saman perinteisen kaavan mukaan kuin edellisinäkin vuosina - syöden, löhöten ja höpöttäen. Pakettivuoreni ei ollut iso (äiti ja isä saivat molemmat kappalemäärältä enemmän paketteja kuin minä!), mutta mieluisa se kyllä oli!

Tänään vein isän lentokentälle ja tulin kotiin Kallioon. Huomenna aamulla on täällä eräs tärkeä tapaaminen, jonka sain sovittua sopivasti ja lyhyellä varoitusajalla. Vähän ehkä jännittääkin, minkä vuoksi ei oikein uni tule.





Tässä vielä ihan muutama kuva meidän jouluksesta, kamera taisi kaikilla osallistujilla unohtua aika lailla pöydän kulmalle, sillä kuvasaldo oli erittäin tynkä. Piparit ovat muuten siskoni käsialaa - hän käski kertomaan, että piiperrys ja ajan käyttäminen ihmeellisiin asioihin on periytyvää!

Jouluntoivotus

2011/12/24



Viimeisten jouluaskartelujen myötä toivottelen ihanaa, lämmintä ja rauhallista joulua kaikille siellä ruudun toisella puolen!  Palaillaan asiaan, kun kinkut on syöty, suklaarasiat tyhjennetty ja tuuvinki pursuaa korvista!

Vuodesta 2011

2011/12/23

Tällaista on nähty parissakin paikkaa jo pyörivän, joten päätin minäkin tehdä, koska onhan näiden lukeminen aina niin huisia puuhaa! (oikeasti olen joululomalla ja kerkeän nyt tehdä kaikkea tärkeää)



IHMISSUHTEET:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
En varmaan uutta tosiystävää, mutta monia hyviä uusia tuttavuuksia!

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Kyllä.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
En.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Kotibileet #2, juhannus, Hurtsin molemmat keikat...

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Vanhentunut ja viisastunut ;-) Heh. Kai sitä jokainen muuttuu, olisi ehkä pelottavaa, jos ei muuttuisi.

7. Oletko lihonnut?
En.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
Tietääkseni en!

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En, vaikka muutaman kerran olin jo ihan lähdössä.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En ole.



TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
En halua nimetä ketään :-)

2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

3. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

4. Missä maissa kävit?
Virossa :D En tänä vuonna käynyt kuin parilla Tallinnan reissulla, aika säälittävää... Vielä muutama vuosi sitten olin jokaisella mahdollisella lomalla jossakin Suomen rajojen ulkopuolella, parhaillaan viisi reissua vuodessa... Opiskelijaelämä on kurjaa!

5. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Haluaisin joko kaksi- tai nelijalkaisen miespuolisen seuralaisen itselleni! ;-)

6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
13.9... Kamalaa, että ensimmäisenä tulee mieleen työhön liittyvää! Mutta lähes koko vuosi kulminoitui tuon päivän ympärille, sillä silloin oli yksi meidän suurimmista työprokkiksista, ja jossa itse olin yksi päävastuullisista... Puuh!

7. Vuoden suurin saavutuksesi?
Sain kaikki koulukurssit suoritettua, jihuu!

8. …ja suurin epäonnistuminen?
En saanut opinnäytetyötä palautettua marraskuussa... :-D

9. Kärsitkö vammoista?
Jos kauan muhinut lonkkavaiva voidaan täksi laskea...

10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
iPhone ja Marcin laukku

11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Vaikeita kysymyksiä!

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
...

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan! Sen jälkeen ruokaan.

14. Mistä innostuit eniten?
Kekkereiden järjestämisestä vapaa-ajalla!



15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.

16. Lihavampi vai laihempi?
Laihempi.

17. Rikkaampi vai köyhempi?
Jouluostelun jälkeen ei tilin saldo ole järin suuri, mutta noin yleisesti ehkä rikkaampi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Hengailua kavereiden kanssa ja matkustelua.

19. …entä vähemmän?
Kotisohvalla röhnöttämistä.

20. Miten aiot viettää joulun?
Kotikotona perheen kanssa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Ei tule mieleen mitään sellaista, jota katuisin kovinkaan paljon.

22. Rakastuitko vuonna 2011?
En.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
HIMYM, Gossip Girl, Greyn Anatomia ja loppuvuoden parhaat maratonit on ehdottomasti olleet Big Bang Theoryn sekä Vampire Diariesien kanssa!

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin tosi paljon, mutta ensimmäiseksi tulee mieleen 3069 päivää (Natascha Kampuch). Myös monia hauskoja hömppäkirjahetkiä vietin kesällä.

27. …entä musiikillinen löytö?
Jamie Woon!

28. Mitä halusit ja sait?
Superkuuman kesän ja kesäloman.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Matkaa Pariisiin.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Oon katsonut ihan tosipaljon leffoja, en muista enää mitkä on olleet tämän vuoden puolella ilmestyneitä :(  Ainakin Harry Potter, No Strings Attached ja Rio on tänä vuonna ilmestyneitä, joista tykkäsin. Sekä tietty Twilight BD1 ;-)

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin kotikotona ja kävin Töölönlahdella piknikillä Raidan ja Johannan kanssa. Söin silloin kesän ensimmäiset ja viimeiset herneet! :-D

32. Ketä kaipasit?
No onhan näitä...

33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Hattua on nostettava Hennalle, joka jaksoi kuunnella motkotuksiani päivästä toiseen!

Paketointia

2011/12/18




Yksi joulun parhaita juttuja on lahjojen paketointi ja pakettien ulkonäön suunnittelu! Valitsen yleensä jonkin teeman, jonka perusteella ostan sitten paperit, nauhat ja teen pakettikortit. Viime vuonna oli musta-valkoista, tänä vuonna vähän perinteisempää. Halusin myös tänä vuonna kiinnittää huomiota lahjapaperin materiaaliin - ruskea voimapaperi kierrättyy helposti (ei kauheita kemikaalivärejä) ja tuo kuviollinen on jotain biohajoavaa ekopaperia. Nykyään käytän lahjanaruina useimmiten tuollaisia monivuotisia kangasnaruja, ne ovat kauniita ja helposti uudelleen käytettävissä seuraavanakin vuonna.

Meillä on myös perheen kesken hauska perinne tullut siitä, ettei paketin ulkomuodosta saa käydä ilmi lahjan sisältö. Äidin ja siskon kanssa keräillään ympäri vuoden erilaisia pahvilaatikoita ja muita virityksiä, joidin voidaan sitten lahjat piilottaa :) Ja aattona lahjojen avauksen yhteydessä pitää jokaisen aina arvata, mitä seuraavassa paketissa on sisällä! Tämä kaikki taisi lähteä siitä, kun saatiin siskon kanssa joskus 15 vuotta sitten aivan törkeän kokoinen pahvilaatikko - laatikon sisältä kuoriutui maatuska-tyyliin varmaankin kymmenen pienempää laatikkoa ja loppuen lopuksi siellä oli pieni kirjekuori, jossa kerrottiin tulevasta risteilystä Tukholmaan :D

Millaiset paketointiperinteet teillä on?

Näen edelleen välillä painajaisia siitä, kuinka Sokoksessa vuosia sitten jouluapulaisena ollessani jouduin siinä kassalla muutaman paketin pyöräyttämään. Muuten ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta kun kaikki kassalla olevat lahjapaperit olivat niin rumia! Minulla meni kauemmin aina lahjapaperin valinnassa kuin itse paketointitoimenpiteessä, ja muistan pahoitelleeni monesti asiakkaille kun "tämä lahjapaperi on nyt vähän tällaista"...

94 v

2011/12/06


Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille ja onnea 94-vuotiaalle vanhukselle!
Minä suuntaan katsomaan sitä perinteistä siskon ja sen miehekkeen luo - eväiden ja kuohuvan kanssa tietenkin ;)

Kuvat: minä itse, Mariannan ja Weheartit

All of the lights

2011/12/03












Kiertelin eilen töiden jälkeen keskustassa ympäriinsä ihastelemassa Helsigin jouluvaloja ja näyteikkunoita. Aiempina vuosina mielestäni Stockmannin näyteikkunat ovat olleet hienoimmat, mutta tänä vuonna täytyy antaa kyllä voitto Sokokselle! Jotenkin lentävät vaaleanpunaiset kyyhkyset, peurat ja kimalteet (ikkunoiden tarina siis suoraan Tuhkimosta!) menivät Stockan talvimaiseman edelle.

Tänään käväisin lentokentällä. Kauhean kauas en tosin päässyt, sillä minun tehtävä oli vain ajaa isin Mersu Lahteen, kun isi itse lähti kahdeksi viikoksi Milanoon... :(

Familiarity of home

2011/12/02

Koulupuurtamiset on suurimmalta osalta saatu selätettyä ja eilen olikin ensimmäinen ilta viikkoihin, kun sai vain olla. Kotiin päästyä käperryin sohvankulmaan katsomaan leffoja paahdettujen kastanjoiden sekä Glühweinin kanssa ja leikin yksinäni saksalaisia joulumarkkinoita (joita kaipaan joka joulu entistä enemmän! Miksei meillä voi enää olla taloa Saksassa tai Itävallassa, johon voisi karata?).

Vaikka en lunta kauheasti kaipaa, olen huomannut keräileväni ympärilleni vaaleita asioita aseikseni pimeää vastaan. Mikään ei voita pimeinä iltoia itsetehtyä lattea, valkoisia neilikoita ja pehmeää sänkyä. Eikä Maria Menaa, joka sopii tällaisiin päiviin, kuin tämä perjantai, aivan täydellisesti.







Ihanaa perjantain jatkoa kaikille!

Random things

2011/11/28

Sain Vivianilta jonkin aikaa sitten haasteen, jossa tulee kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Meikä kiittää kunniasta, itse en keksi ketään haastaa. Joka ei siis ole vielä tätä tehnyt, niin bitte schön.


1. Tulen tosi helposti kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen ja mielestäni ihmisiin tutustuminen on ihan kivaa. Kuitenkin sisälläni asuu joku pieni mörkö, joka hyvin usein ärsyyntyy ihmisiin äärimmäisen helposti. Hermo menee erittäin nopeasti siis ihmisiin, jotka eivät jollain tasolla omaa käytännön järkeä laisinkaan. Esimerkiksi seurueet, jotka päättävät parkkeerata perjantai-ruuhkassa keskelle ruokakaupan käytävää kärryjen kanssa. Tai ihmiset, yrittävät tunkea ratikassa ikkunapaikalta käytävälle, vaikka minä istun siinä reunassa - saa hei sanoa anteeksi minä jäisin tässä pois!

2. Olen tarhasta asti viihtynyt tosi paljon poikien seurassa. Useimmiten kerhossakin leikin poikien kanssa ja lukiossa yhdet parhaista ystävistäni olivat poikia. Nykyiseen kouluun mennessä järkytys oli siis suuri, kun meidän luokalla oli tasan yksi poika, joka lopetti jo ensimmäisen puolen vuoden sisällä :-D Nykyisestä koulusta olen kyllä saanut ihan maailman parhaita ystäviä, mutta onneksi välillä pääsee takaisin Lahteen kuuntelemaan jätkien juttuja..!



3. Tunnustaudun siivoushulluksi. Mielestäni siivous on useimmin kivaa kuin vastenmielistä, ja siivoan sekä järjestän kotona ihan vapaaehtoisesti. Mielestäni koti ei tunnu kodilta, mikäli se ei ole puhdas ja järjestyksessä. Olenkin tässä miettinyt, että voisi jättää toimistotyöt ja alkaa siivoilemaan ihmisten koteja työkseen...

4. Olen hyväkarpannut jo yli puoli vuotta. En tykkää tehdä siitä isoa numeroa tai saarnata ei-karppaaville ihmisille siitä, miten minun mielestäni kuuluisi syödä. Sellainen on rasittavaa (ihan kaikilta, myös niiltä ei-karppaavilta). Juhlissa yms. syön ihan samaa ruokaa kuin kaikki, sillä en myöskään pidä sellaisista nirsoista nenännyrpistelijöistä. Ja faktahan on, että hiilarit maistuvat hyvälle (tuoreet voicroissantit ja cupcakesit, mmm). Olen vain huomannut voivani paljon paremmin ja jaksavani paremmin, mikäli välttelen hiilareita.

5. Olen itseoppinut nörtti 8--) Lukiossa valinnaisiksi otin mm. ohjelmoinnin kurssin; Star Warsit, Sormusten Herrat ja muut vastaavat ovat ihan lempparileffoja. Ylä-asteella iltojeni suosikkipuuhaa oli HTML-koodaus!



6. Minulla on aamuisin todella tarkka etenemisjärjestys. Mikäli esimerkiksi wc on varattu herätessäni enkä pääse sinne, saatan istua hölmönä sängyn reunalla 10 minuuttia ja miettiä, että mitäs nyt.

7. Olin ylä-asteella ja lukiossa ihan superhyvä historiassa. Hain lukion jälkeen myös lukemaan historiaa/taidehistoriaa, mutta en päässyt. Pääsin sen sijaan HAAGA-HELIAan enkä jaksanut hakea yliopistolle enää toista kertaa. Välillä harmittaa, kun käy museoissa katselemassa Monet'n, Van Goghin sun muiden töitä. Salainen unelma-ammattini onkin edelleen Louvren johtaja... Tai ehkä edes sen assistentti?

8. Olen insinöörin tytär ja sen kyllä huomaa! Jos jotain ei saa kaupasta, se kasataan itse! Ja mieluiten mitä omituisimmista materiaaleista. Ollaan myös perheen kanssa todettu, että insinöörin lapsi on parempi kuin se itse insinööri, sillä silloin ei ole putkiaivoja, mutta on edelleen kuin mikäkin macgyver. Tänään rakensin vaaterekkiin kenkätelineen pahvista, lahjapaperista ja pakkausteipisä. Ha!

Että silleen...

Väliaikatiedote

2011/11/24


Tämän viikon illat ovat pitkälti kuluneet yllä näkyvissä tunnelmissa. Välillä työpiste on pöydän äärellä, välillä sohvalla, välillä lattialla... Lähdekirjallisuus, lehtiartikkelit ja aiemmat tutkimukset alkoivat pursuta tänään jo niin pahasti yli, että päätin tehdä jotain mukavampaa. Katsoin siis Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen.

Tästä päästäänkin siis siihen, ettei minulla tässä lähiaikoina tule olemaan mitään mukavampaa tekemistä. Tein itselleni parin seuraavan viikon ajalta kalenterin, johon kirjoitettujen to do -asioiden määrä oli ehkä hieman liikaa. Muun muassa ensi viikolla luvassa kolme tenttiä, kahden raportin palauttaminen (toinen niistä koskien tuota kaupunginvaltuuston kokousta, en minä sitä nyt ihan huvikseni katsonut!) ja kahden 240 sanaisen tekstitehtävän palauttaminen. Ja ainiin, onhan minulla myös kokopäivätyö.



Vajoilen tässä siis jonkinmoiseen elämäni toistaiseksi viimeiseen kouluviikkorutistukseen (niin kerroinko, että viimeinen fyysinen koulupäiväni on 15.12.!) ja pohdin, josko saisin jostain keksittyä kahdeksan päiväisen viikon.

Kiitos muuten R:lle Jungle Juice Bar -vinkistä, oli hyvää vaikkakin onnistuin kiireen keskellä lorauttamaankin osan ohi suun. Myös uusi REVS Magazine näyttää varsin kivalta, milloinkohan sen ehtisin avata...

ONT

2011/11/21

Olen päättänyt sanoa hyvästit sosiaaliselle elämälleni hetkeksi ja viettää tulevat illat tiedoston ont.docx parissa. Lupasin opinnäytetyöohjaajalleni palauttavani kyseisen opuksen joulukuun alussa, ja päätin pysyä lupauksessani. Myös muutama työhön liittyvä asia on saanut "intoni" kyseistä tekelettä kohtaan kasvamaan.



Olen luonut viikkoa varten strategian: tänään käyn töiden jälkeen täyttämässä jääkaapin, valmistan niin ison annoksen kaalilaatikkoa, että se riittää koko viikolle. Muita koulutehtäviä yritän saada aikaiseksi päivisin, mikäli töissä on hiljaista eikä koulun hyppäreillä ole tähtitieteellisempää tekemistä. Keksiikö joku vielä miten en eksyisi Facebookiin, lukemaan blogeja tai googlettelemaan täysin randomeja asioita (jotka olen saanut päähäni ja joihin vastaus on saata heti)?

Wish me luck...

Kuvat: Weheartit

"Kuinka paljon haluat piilottaa?"

2011/11/14

Haluaisin kotona, että esillä olisi mahdollisimman vähän ja vain tarpeellista tavaraa. Tämä on ollut hieman haastavaa, sillä säilytystilaa ei huoneessani käytännössä ole.



Päässäni olen jyllänyt erilaisia luovia mutta silti huomaamattomia säilytysratkaisuja niin vaatteille, kengille kuin miljoonakilometriselle johtokasalleni, joka voittaa monen tosinörtin piuhat mennen tullen. Nappasin tänään kaupungilta mukaani viisi isoa pahvilaatikkoa, tyhjensin niin sängyn kuin sohvanikin aluset ja aloin hommiin.



Tällä hetkellä sohvani alunen saa toimia elektroniikkavarastona ja sängyn alta löytyy neljä laatikolista vaatteita ja kenkiä - ihan loogista! Sama pyörremyrsky kävi myös vinttikomerossamme ja sieltäkin voi kuvitella taas löytävänsä jotain.

Ja kaiken tämän organisaatioyltäkylläisyyden jälkeen keskellä huonettani nököttää kasa laminaattilautaa, rikkinäinen tunausta odottava jakkara sekä isän sementtipölyinen raksaämpäri. No mihis nämä sitten tunkisi...?


Kuvat sekä erittäin puhuttelevan otsikon tarjosivat: IKEA

Avoir un beau week-end

2011/11/11


Tämän ihanan videon myötä toivottelen mukavaa viikonloppua kaikille! ♥ Minä suuntaan heti aamusta nyssäköideni kanssa kirpputorille, toivottavasti on hyvä tuottoista päivä. Ja muistakaahan olla isukeille kilttejä sunnuntaina, leipoa herkkuja ja kuunnella juttuja autoista! :-)

Navy caddie

2011/11/08

En ole koskaan ollut välikausitakkityttö. Olen monta syksyä porhaltanut samassa nahkatakissa kuin kesäisin, väliin villapaitaa lisäten. Kun kerrospukeutuminen ei ole pitänyt enää lämpimänä, olen hypännyt suoraan talvitakkiin.

Ja niin kävi taas tänä vuonna. Lauantaina olin aamupäivällä Tokoinrannassa valokuvaamassa pomoni koiraa erästä lehtijuttua varten (don't ask...) ja siinä aamutreffiseuraani odotellessa, totesin että piru vie, nyt saa riittää. Mittari näytti kotoa lähtiessä +10 astetta, mutta villapaidoistani ja superkaulahuiveistani huolimatta meinasin jäätyä pystyyn.

Illalla töihin mennessä korkkasin viime torstaina ostamani talvitakin. Ja voi kuulkaa, se on aivan ihana. Ja lämmin!



Takki löysi tiensä luokseni 10 minuutin superostossession aikana (viikon ainoa kerta, kun pääsin töistä livistämään niin, että kaupat olivat vielä auki - 20:40) Carlingsilta, ja se on Saints & Mortalsin. Takki muistuttaa ehkä asteen verran liikaa entiselle poikaystävälleni ostamaa välikausitakkia, mutta toisaalta, olisin jo tuolloin voinut ottaa sen takin itselleni...

Carlingsin talvitakkivalikoima oli muutenkin positiivinen yllätys, varsinkin parka-takkeja etsivälle! Jos siis omat toppishankinnat eivät ole vielä suoritettu, kannattaa sieltä vilkaista!

KIDE KU

2011/11/05

En ole aikaisemmin osannut sanoa oikein juuta enkä jaata, kun on puhuttu mineraalimeikeistä. En ole halunnut vain kokeilumielessäkään niitä ostaa, sillä faktahan on, että ne ovat suhteellisen hinnakkaita. Keskiviikkona kuitenkin MSCHICin Leena oli DesignShopOutletissa kertomassa tuotteista, ja suti omaani ja työkavereiden naamoja MSCHIC KIDE -meikeillä.

Ja siitähän se sitten lähti. Kuulin niin paljon kehuja tuotteita kauemmin käyttäneiltä ja omalla nassulakin tuntuivat... no, ihanilta. Mukaan lähti MSCHICH KIDE KU -mineraalimeikkipohja juuri loppuneen Chanelin meikkivoiteen tilalle. KIDE -sarjan tuotteiden mineraalit on tuotu Italiasta ja muuten ne ovat täysin suomalaisia. Puuteripaketit ovat ihania puurasioita ja meikit sisältävät kaikkea ihanan kuuloista, kuten timanttipölyä!




Tuotteita saa nakkailtua kotiin MSCHICin verkkokaupasta, DesignShopOutletista tai tuotteiden jälleenmyyjiltä.

Paris versus New York

2011/10/27

Löysin ihanan sivuston, joka oli kuin karkkia tällaisella grafiikka-addiktille! Kuvien takana on Vahram Muratyan -niminen mies, joka leikkisästi vertailee kahta maailman hienointa kaupunkia: Pariisia ja New Yorkia.






Yksinkertaisia ja nerokkaita! Yllä muutamia suosikkejani, loput voit käydä katsastamasta herran blogista, josta myös tämän postauksen kuvat on lainattu.

Stadshem

2011/10/21

Etsiessäni inspiraatiokuvia vanhempieni luokse hamassa tulevaisuudessa tehtävää keittiö- sekä kylpyhuoneremonttia varten, eksyin taas hieman suunnitelmista... Ja lopputuloksena ihailin ja huokailin ruotsalaisten olohuoneiden perään!







No mutta onhan nämä aika ihania... Vielä kun saisi meille tuon avaruuden tunteen, kasan säilytytilaa ja design-huonekaluja niin paljon kuin mieli tekee.

Kuvat: Stadshem

Maitopullossa

2011/10/20




Ostin tänään kimpullisen tuoreita neilikoita, joten ruusut saivat väistyä Lantern-maljakosta. Viime viikolla ostamastani ruusukimpusta muutama yksilö oli jo sanonut hyvästit, mutta osa näytti vielä erittäin elinvoimaisilta. En kuitenkaan omista Lanternia pienempiä maljakoita, joten mietin, mihin jäljelle jääneet ruusut iskisin. Kotimatkalla keksin idean ja poikkesin Ärrän kautta - inspiraatiota sain puhelimeni taustakuvasta.

Niin, tuo on siis Frezza Mochaa...

Wish I could stay with you tonight

2011/10/16









Olin eilen treffeillä - luultavastikin parhailla tänä syksynä. Harmi, että paikalla oli noin 7000 muutakin ihmistä ja treffiseurani Theo antoi taas vahingossa kukat viereiselle tytölle. Tähtäystä on selkeästi harjoiteltava seuraaviin tärskyihin mennessä... Illan parhaat hitaat olivat nämä.

Treffeille valmistauduttiin hyvälla seuralla, pullolla kuohuvaa ja oikeanlaisilla eväillä. Kiitos ihanasta illasta!
© Happy daysAll rights reserved