Minulla on ollut kauan suuri ongelma. Siis ihan valtava, oikea maailmanluokan ongelma:

Kalliosta ei saa hyvää sushia.

Viime syksynä löysimme kuitenkin onneksemme lähes naapuritalostamme Rojin, joka on pelastanut monesti sushihimon iskiessä. Rojia pyörittää sympaattinen japanilainen pariskunta (olettamukseni), ja sushikin valmistuu aina tilauksesta – taatusti tuoretta ja laadukasta siis.

Tätä nykyä hipsinkin aika usein etä- ja koti-päivien lounastauolla Rojia kohti. Lounaan olemme usein ottaneet mukaan (jotenkin tykkään lounasaikoihin olla kotona), mutta iltaisin syöneet ravintolassa. Sisustus on Rojissa täys kymppi – seesteinen, skandinaavinen, mutta ei liian tylsä.

Kuvissa kotiin tuotu lounassetti, johon kuuluu 12 sushia sekä miso-keitto. Teetä ja kahviakin saa hörpätä odotellessa tai jälkkärinä paikan päällä. Lounaan hinta Rojissa on 10 euroa (joo, kymmenen euroa), illallisaikaan päivän setti maksaa 15 euroa.

Että ymmärrätte varmaan miksi olen käynyt siellä vähintään kerran viikossa lähiaikoina...

Roji
Kolmas linja 16
00530 Helsinki

Tasaisempaa ja tilavampaa, kiitos

Olen nyt ehtinyt tunnustelemaan tätä vuotta 2017 nyt joitakin viikkoja. Ennen joulua kirjoittamassani vuosikatsauksessa en vielä oikein osannut pyytää mitään tältä vuodelta, mutta pikkuhiljaa tammikuun edetessä olen keksinyt mitä haluaisin tältä vuodelta.

Haluaisin

1) vähän vähemmän isoja elämänmuutoksia, tasaisempaa menoa kaikin puolin
2) uuden, tilavamman asunnon

Olen asunut nykyisessä asunnossani nyt toukokuusta 2010. Matkan aikana on moni asia ehtinyt muuttua, niin sisustusmaku kuin elämäntilannekin. Muutin asuntoon kämppiksen kanssa, tradenomi-opiskelijana. Olen tämän asunnon aikana ollut töissä neljässä eri työpaikassa, ja yhden uuden koulutuksenkin suorittanut. Asuin asunnossa useamman vuoden yksin, seitsemän kuukautta sitten minusta tuli avopuoliso. Koirankin hankin matkan varrella.



Tämä asunto on palvellut minua hyvin monissa elämäni vaihessa, ollut turvasatamana tunnemyrskyissä ja isoissa mullistuksissa. Tänne on aina ollut ihana palata, mutta viime aikoina olen tullut tulokseen, että yhteinen tarinamme alkaa olla lopuillaan.

Nyt – aikuisena, yksityisyrittäjänä, avopuolisona, koiranomistajana – tarvitsen enemmän tilaa ympärilleni. En puhu pakosti neliöistä, vaan avaruuden tunteesta ja tilasta hengittää. Fiksuista pohjaratkaisuista, jotka toimivat kahden ihmisen yhteisessä asunnossa. Keittiöstä, jossa mahdun puuhastelemaan kunnolla (isosta jääkaapista ja astianpesukoneesta!) ja kauniista lattioista, joita katsoessani hiukseni eivät putoile päästä.

En kaipaa tältä vuodelta uutta työpaikkaa, en uutta koulutusta, en uutta parisuhdetta (tämä nykyinen on täydellinen, kiitos), mutta uutta asuntoa kaipaan.

Sellaista, aikuisten kotia, you know.

Minun vaatimuslistallani se löytyy varmasti helposti: kaksio tai kolmio vanhassa talossa, mieluiten ylimmissä kerroksissa, isot ikkunat ja valoa tulvivat huoneet, kaunis valkoinen lankkulattia tai ihana kalanruotoparketti, vaalea avokeittiö hyvällä säilytystilalla (ja sillä isolla jääkaapilla ja astianpesukoneella), rauhallisella sijainnilla mutta hyvien kulkuyhteyksien päässä, kantakaupungissa. Kuulostaa aika vaativalta, mutta toisaalta, miksi tyytyä vain puoliksi hyvään?

Ehkä löydämme sellaisen vaikka keväällä, ehkä emme. Saas nähdä!


Photo credits: Mikko Ryhänen, Rye London, Entrance & Fantastik Frank. Others unknown.

Pehmeyttä

Viimeiset kaksi–kolme viikkoa eivät ole todellakaan olleet elämässäni niitä helpompia.

Joululomalla olin suunnitellut rentoutuvani ja nukkuvani hyvin. En tehnyt sitä kumpaakaan. Rakas isoäitini nukkui pois jouluaaton vastaisena yönä, ja itkin itse koko joulun. Ja välipäivät, ja uuden vuoden. Kaikki ketkä ovat kohdanneet suurta surua tietävät, että silloin työt eivät onnistu eikä keskittymisestä tai nukkumisesta (tai oikeastaan yhtään mistään) tule mitään.

Tämän vuoksi moni esimerkiksi välipäiville suunnittelemani työtehtävä jäi tekemättä ja siirtyi myöhemmälle. Lisäksi to do -listalleni ilmeistyi arvaamattomia extratehtäviä, kun esimerkiksi palkkasin (mitä ihanimman ja tehokkaimman) kirjanpitäjän, joka halusikin (ymmärrettävästi) nähdä kaikki kuluneen tilikauteni tositteet ja paperit. Tietenkin ne kaikki olivat minulla tallessa – vähän siellä sun tällä, mutta eivät todellakaan lähetyskelposina. Välipäivät paiskin myös täyttä työpäivää Asenteella, olimme ajatelleet niiden olevan hieman hiljaisempia päiviä, mutta asiakkaat olivatkin hyvin skarppeina ja aktiivisina. Mukaan mahtui myös tietoteknistä säätöä asiakasprojektien kanssa, uusiksi menneitä ulkoasusuunnitelmia ja sähköpostiin tulvivia veistejä (jotka yleensä ovat vain positiivinen juttu).



Nyt, vihdoin, tammikuun puolivälin lähestyessä oloni alkaa edes hieman helpottaa. Olen perheeni ja poikaystävän tuella saanut käsiteltyä suruani, saanut mielessä hanganneita työtehtäviä tehtyä ja nukuttua jo hieman paremmin (tai lähinnä: olen ylipätään nukkunut).

Tällaisen stressin keskellä huomaan kaipaavani pehmeyttä. Kietoudun cashmere-vaatteisiin, juon lempeää jasmiini-teetä ja taputtelen iholleni helliviä voiteita. Nuo kolme kuvissa näkyvää tuotetta ovat olleet kasvojeni pelastus tämän koitoksen aikana, joka tietenkin on osunut vuoden pimeimpään ja kylmimpään hetkeen.

Mádaran kosteuttavalla SOS-naamiolla olen antanut tehohoitoa itkusta koppuraksi muuttuneille poskilleni. Päivittäistä pehmennystä ja hellyyttä olen ottanut Mia Höydön tehokosteuttavasta Unelma-voiteesta ja tervettä hehkua väsyneille kasvoilleni olen puolestani sipaissut Lumenen valopisaroista. Nämä matkakokoiset kulkevat kosmetiikkapussukassani kätevästi mukana ja tarpeen tullen sujahtavat myös käsilaukkuun – normaalikokoiset purkit voivat sitten odotella kylpyhuoneen kaapissa.



Lumene Nordic light -valopisarat
Mádara SOS instant moisture + radiance hydra mask
Mia Höytö Unelma intensive moisturising facial cream

Hellyyttä ja rakkautta myös teidän päiviinne!