Olen taas viime aikoina innostunut lukemisesta kovin. Huomaan elämässä selkästi ajanjaksoja, kun en avaa minkäänlaista kirjaa kuukausiin. Sitten on näitä kausia, kun lukulistalla on niin monta kirjaa, etten tiedä mistä aloittaisin ja kuinka malttaisin odottaa jonossa seuraavana olevaa.
Kesälomalla aurinkoa ottaessa luen yleensä sellaista
fiction-hömppää, eli esimerkiksi chick lit -kirjoja. Sopivan kevyttä ja vähän aivokapasiteettia kuluttavaa, englanniksikin luettuna.
(
Mutta toisaalta niin rasittavia ennakoitavuutensa suhteen. Oletteko huomanneet? Ei kenenkään elämä mene niinkuin niissä kirjoissa! Olipa miten kusiset tilanteet tahansa, niin kaikki päättyy aina siihen, kun joku hurmuri pyyhältää paikalle ja auttaa päähenkilöä raktaisemaan ongelmansa. Ja tietenkin rakkaus roimahtaa ja happy ending.)
Lähiaikoina on kuitenkin tullut luettua enenmmän
non fiction -kategoriaan asettuvia kirjoja, joista ajattelinkin teille vinkata kolmesta (kuvassa hämmennystä herättävästi vain näistä kaksi, sillä kolmatta luen ekirjana).
Ha-Joon Chang: Economics: The User's Guide
Minulle on tullut viimeisen vuoden aikana tunne, että haluaisin tietää ja ymmärtää enemmän kansantaloudesta, markkinoista, taloudesta,
rahasta. Kai olen aikuistunut sen verran, ja tulotkin ovat tasaisesti kasvaneet vakkarityöpaikan ja elämän myötä. Haluan tietää mihin rahani menevät ja miten ihmeessä tämä taloushomma oikein toimii... Eksyinkin siis näissä ajatuksissa eräällä
Akateemisen vaeltelullani talouskirjojen osastolle, ja nappasin mukaani tämän pokkarin.
Vaikka kirja on englanniksi, niin asiat on selitetty harvinaisen selkeästi ja ymmärrettävästi. Ja hauskastikin! Naursekelin Changin vertauskuville useaan kertaan. Kirjassa vastataan kysymyksiin
"What is economics?", "What can – and can't – it explain about the world?" sekä
"Why does it matter?".
Marie Kondo: KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika
Tämä kirjaa taitaakin olla jo aika tunnettu suomalaisessa blogiskenessä. Luin kirjasta ensimmäisen kerran
Eevan blogista, ja mielenkiinto heräsi heti. Olen aina tykännyt siivoamisesta ja olen aika järjestelmällinen, mutta vuosi vuodelta tavaroiden määrä kotona ahdistaa yhä enemmän (olin nuorempana myös aikamoinen tavarahamsteri). Olen yrittänyt karsia tavaroita aiemminkin, välillä onnistuneemmin, välillä vähemmän onnistuneemmin. KonMarin luettuani olen oivaltanut, miksi homma ei ole aiemmin toiminut.
Suosittelen lukemaan tuon Eevan kirjoituksen kirjasta – se on oikein mainio myyntipuhe KonMarin puolesta. Sen jälkeen suosittelen hankkimaan kirjan kätösiin, sillä vaikka miten olet ajatellut olevasi hyvä järjestäjä, niin tämä muuttaa ajatuksesi. Kirjoittaja myös lupaa, että myös vähemmän siivousfanaattisesta ihmisistä tulee hänen metodiensa avulla harmonisessa tilassa asuvia onnellisia zen-ihmisiä.
Mindy Kaling: Is Everyone Hanging Out Wihtout Me? (And Other Concerns)
Tähän kirjaan törmäsin monen hauskan mutkan jälkeen. Joskus alkuvuodesta törmäsin jatkuvasti netissä memeihin, joissa pyörivät Steve Carell ja joku hassunnäköinen silmälasipäinen mies.
Jatkuvasti. Aloin selvittämään, että mitä ihmettä, ja päädyin katsomaan
The Office US -sarjan kaikki jakson maratoonina. Yksi lempihahmoistani sarjassa oli sekopää Kelly Kapoor, jota Mindy Kaling näytteli (Mindy myös käsikirjoitti ja tuotti sarjaa). Sitten törmäsin Mindyn omaan televisiosarjaan
The Mindy Project, jonka kaikki kolme tuotantokautta ahmaisin tuossa toukokuun alkupuolella. Sarja kohlahti itselleni huumorillaan täysin, ja halusin vielä
lisää tätä samaa huumoria.
Ja kappas, eteeni tupsahti Mindyn muutama vuosi sitten kirjoittama kirja, jonka latasin samantien ekirjaksi iPadilleni. En oikein tiedä mitä
lajityyppiä kirja edustaa (elämänkerta? vitsikirja?), mutta se on HAUSKA. Lisäksi rakastan sitä, että Mindy on niin tavis. Syö roskaruokaa, kriiseilee otsalle putkahtaneista finneistä, postailee Instagramiin asukuvia ja haaveilee olevansa Beyoncén bestis. Kirja ei varmasti ole kaikkien mielestä hauska, mutta varsinkin jos
The Mindy Project on tuttu, niin suosittelen! (Ja vielä enemmän suosittelen tuota telkkasarjaa!)
Mitä teidän lukulistalta löytyy, onko hyviä suosituksia?
(
Loppuun vielä pieni päivittely: minusta on tullut aivan käsittämättömän kriittinen viime aikoina ottamieni kuvien suhteen! Tämän postauksen kuvituksen kuvasin kolme kertaa, sillä mikään ei tuntunut ensin miellyttävän. Yhteistyö kameran ja Photarin kanssa takkuili täysin, eikä alkuperäinen kuvitusvisioni tuntunut onnistuvan ollenkaan. En olisi halunnut t a a s kerran kuvata sommitelmaa ylhäältä päin, mutta siinä se nyt on. On jännä myös, etten ole muiden blogien kuvien kanssa yhtään krittinen, oma tuotanto on ainoa mikä tökkii. Kai teillä muillakin on samanlaisia vakavia ongelmia? :D)