Postikortteja Atlantin rannalta

2017/08/30



Vietimme kolme ensimmäistä yötä Portugalin matkallamme rannikolla, lähellä Ericeiran surffikylää. Olimme vuokranneet auton, ja ajelimmekin nuo ensimmäiset päivät rannikkoa edes ja takaisin, suolaa nuuskien ja mahtipontisia aaltoja katsellen.

Oma rantamme oli pieni ja suloinen Praia de São Lourenço, jonka kahvilasta sai jääkylmää Somersbytä ja jossa katselimme yöunnin kaverina muutaman upean auringonlaskun.



Upeat olivat myös Penichen pienet ja salaiset sekä suuret dyynien reunustamat rannat. Hiekkaa oli näiden kolmen päivän jälkeen kaikkialla, ja pieneen rahinaan alkoi nopeasti tottua. Tuliaisiksi keräsin muutamat simpukat laskuveden aikaan.

Surffaamaan emme tällä reissulla ennättäneet – jos olisimme viettäneet rannoilla pidemmän aikaa eivätkä levottomat sielumme olisi haluneet liikkua ja nähdä koko ajan uutta, olisimme varmasti testanneet myös Ericeiran tunnettuja aaltoja.

Metsässä hortoilemisen lisäksi kyllä beach life on myös aika mukavaa, ja voimakkaiden aaltojen tuijotus yhtä meditoivaa kuin sienimättäällä nököttäminen.

Metsämeditaatiota ja puskapohdintaa

2017/08/28

Vietin juuri kuluneen viikonlopun metsässä, ja se oli ehkä kesän paras viikonloppu.

(Tai ainakin ihan top-listan kärjessä.)

Mainitsin pari postausta sitten, että haluaisin vielä tänä kesänä ennättää sienimetsään. Poikaystävän järkätessä meillä poikien illan, katsoin tilaisuuteni tulleen: pakkasin siskolta lainassa olleesseen autoon itseni lisäksi sieniveitsen, kaksi koiraa sekä verkkarit ja hurautin lapsuudenkotiini landelle.



Siellä sitten pyllistelin pärekorini kanssa menemään koko viikonlopun. Kotikotona kävin syömässä makaroonilaatikkoa, saunomassa, nukkumassa ja tyhjentämässä korin sisältöä – sitten taas takaisin puskaan!

Viikonloppu metsässä yksin oli i h a n a a .



Kehitin elokuun alussa aamuisin vadelmapuskissa pyöriessäni termin metsämeditaatio, ja sitä todellakin tarvitsin. Paluu arkirutiineihin on ollut jonkin verran takkuisaa, ja erilaiset muutokset meidän molempien taloudessa asuvien työkuvioissa ovat aiheuttaneet pientä stressinpoikasta.

Muun muassa yhden yön pyörin hikisenä sängyssä miettiessäni omia verosotkujani: kirjanpitäjäni huikkaili ennakkoverotukseen ilmoittelemieni vuositulojen perään ja liian matalallehan olin tuon arvion laittanut. Tilasin uuden verokortin, ja loppuvuoden ennakkoveroni per kuukausi on 1 700 euroa. Tuon luvun räpsähtäessä naamalleni oli metsäretriitti todellakin paikallaan.



Viikonlopun saldo oli laskeneiden stressitasojen lisäksi oikein mukava: noin 4 litraa kanttarelleja, litra mustaviinimarjoja, puoli litraa mustikoita ja muutama desi villivadelmia.

Lisäksi mietin taas, kuinka ihana olisikaan asua lähellä luontoa, tällaisten herkkujen lähellä. Mutta heti seuraavaksi mietin ihanaa kotiamme, jota rakastan. Ja kaikkia niitä kantakaupungin palveluita, joita tunnun myös rakastavan. Onneksi voin aina palata lapsuudenkotiini haukkaamaan happea – katsotaan niitä omia maalaiskartanoita sitten hieman myöhemmin.



Onneksi ehkä ensi viikonloppuna pääsee taas metsään. Tuolloin siskoni kanssa – ja isojen eväiden.

Tänään lautasella: Rieskapizza nyhtökauratäytteellä

2017/08/22

Vuoden 2016 Flow'ssa koin ensikohtaamiseni nyhtökauran kanssa. Sain ylipuhuttua poikaystävän kokeilemaan vegeruokaa aurinkoisena lauantaina, ja suuntasimme Fat Tomaton tiskille. Sieltä valitsin listalleni nyhtökaurarieskan, ja muutaman haukun jälkeen olimme molemmat myytyjä.

(Toim huom: tämä oli sitä aikaa, kun nyhtökauraa metsästettiin ympäri kaupunkia, ja Herkussa jonotettiin uuden erän saapuessa. Työpaikalla supistiin ystävien kanssa, että oletkohan jo maistanut, olisipa huikeeta saada sitä kotiin. Paljon on muuttunut, kun meidän maailman rupuisimmassa lähi-Alepassakin on nyhtistä nykyään aina saatavilla!)



Kokeilin toisintoa tuosta rieskapizzasta keväällä kotona, kun halusimme tarjota kylässä käyville jotain nyhtökaurasta. Viikonloppuna pyöräytin taas sunnuntai-illan leffan seuraksi näitä, ja tässä teillekin ohje! (Ja pahoittelut, että pari viimeisintä reseptiä ovat olleet nyhtis-painotteisia, selvinette siitä varmaan kuitenkin.)


Rieskapizza nyhtökauratäytteellä
8 rieskaa

1 pussi perunarieskoja (meillä 8 rieskan pussi)
1 paketti maustamatonta nyhtökauraa
3 valkosipulin kynttä
300 g tomaattimurskaa (esim. GoGreen)
½ pussia kuivattuja luumuja
2 palloa bufala-mozzarellaa
pala cheddaria
tilkka vettä
öljyä
suolaa ja mustapippuria
tuoretta timjamia, ruohosipulia tai oreganoa

Kuumenna pannulla loraus öljyä ja paahda siinä hetki murskattuja valkosipulin kynsiä. Lisää nyhtökaura ja ruskista hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pilko kuivatut luumut pieniksi paloiksi. Kiehauta pieni tilkka vettä kattilassa ja lisää luumut sinne. Sekoittele ja anna lämmetä hetki. Luumupalojen on tarkoitus tahmaantua ja muuttua hieman enemmän massamaiseksi.

Asettele rieskat pellille ja lisää päälle tomaattimurskaa. Voit halutessasi lisätä tomaattimurskan päälle hieman kuivattuja yrttejä tai esimerkiksi provencelaista yrttisekoitusta. Lisää tomaattimurskan päälle luumuseosta ja nyhtökaura. Viipaloi mozzarella ja raasta cheddar, ja lisää rieskojen päälle.

Paista noin 200° kunnes juusto on sopivasti sulanut. Lisää päälle tuoreita yrttejä ennen tarjoilua.



PS. Hietsun hallissa ollut Fat Tomato on nykyään valitettavasti lopettanut, mutta samoja herkkuja saa Kampin 6k:n Oatzista!

Maailman äärellä / Portugal

2017/08/20



Luin nuorena useasti fantasiakirjan Althalus: Matka maailman ääriin. Siinä päähahmo löysi talon, joka sijaitsi maailman äärellä, jyrkkien kallioden reunalla. Seisoessani Cabo da Rocalla Portugalissa, en ollut ihan varma olinko löytänyt tuon talon vai matkustanut sittenkin vahingossa Skotlantiin vai Lofooteille.

Portugalin matkamme ensimmäinen majapaikka sijaitsi Altantin rannalla, kymmenisen kilometriä Ericeiran surffikylästä. Ensimmäisenä päivänä teimme retken Sintra-Cascain luonnonpuistoon ja siellä Manner-Euroopan läntisimpään kohtaan, Cabo da Rocaan.

Saapuessamme mysteerisen näköinen sumupilvi ympäröi majakkaa sekä upeita viikunapäivikkipeltoja, ja onneksemme ehdimme näkemään sen ennen auringon ilmestymistä. Sain mukaani myös suhteellisen pitkäkestoisen matkamuiston, kun lähes ensitöikseni kaaduin kivikössä kömpelyyttäni – nyt jäljellä on vain pieni arpi, mutta loppupäivä kuluikin sitten sääri ensin veressä ja lopulta puhdistettuna kääreissä.

Cabo da Rocasta suuntasimme Sintran Quinta da Regaleiraan, mutta kaikessa karuudessaan meidän molempien mielestä tämä oli ehdottomasti upeampi kohde. Tuonne kallion reunalle olisin mieluusti pystyttänyt teltan – miettikää mitkä näkymät aamukahvia keittäessä tai auringonlaskua katsoessa!

Tästä kesästä

2017/08/16



Tämä kuluva kesä on ollut tosi erilainen kuin aiemmat.

Kesä on ensimmäinen kesäni "täytenä" yksityisyrittäjänä ja tämän vuoksi neljän tai viiden viikon palkallinen kesäloma on vain kaukainen unelma. Onhan nyt lähtökohtaisestikin kesä töissä täysin erilainen kuin koko kesä lomalla. Onneksi maailman paras boss lady antoi minulle kaksi viikkoa lomaa blogimuijailusta, ja annoin itse itselleni koko heinäkuun lomaa graafikkona olemisesta.

En voi sanoa työkesän olleen rankka – päinvastoin. Meillä oli oikein hauskaa toimistolla harkkarimme Niranandan kanssa boss ladyn juodessa viintä Italiassa. Oman lomani jälkeen juhlittiin Flow-etkoja ja käytiin Lakridsin kanssa dinnerillä – ei ihan kamalaa tämäkään. Kyllähän sinne sekaan mahtui myös tarjousten ja raporttien vääntämistä ja kadonneiden kamppistuotteiden metsästystä, mutta jotenkin myös kaikki tämä tuntui kevyemmältä kesäaikaan.

Lisäksi tietenkin muutimme keskellä kesää – kun muuttopäivä on 3.7., niin väkisinkin koko kesä (tai vähintään ajatukset) pyörii niiden hommien ympärillä. Nyt olemme kuitenkin saaneet pölyt laskeutumaan ja koti alkaa olla viimeisiäkin mielessä olleita kalustehankintoja myöten valmis. Taino, niin valmis kuin nyt yleensä kahden levottoman luovan koti voi ollakaan. Kodista tulen jakamaan teille lisää kuvia vähän myöhemmin, kunhan saamme vielä viimeisetkin tuolit kuljetettua kotiin (nyt ne taitavat majailla siskoni auton takakontissa).

Takana on myös ennätysmäärä ulkomaanpäiviä sitten huolettomien (äidin ja isän rahoilla vietettyjen) lapsuusvuosien. Ensin reilu viikko Cannesissa, sen jälkeen kymmenen päivää Portugalissa. Tämän lisäksi on myös ollut kaikenlaisia kinkereitä ympäri Helsinkiä ja Suomea, joten kauhean kauaa ei ole ehtinyt paikallaan sammaloitua. Kesäkuun puolessa välin olin vähän kauhuissani tästä kaikesta, mutta löysin jostain itselleni ei-tyypillisen rennonletkeän asenteen, enkä ole jaksanut stressata täydestä kalenterista ihan kauheasti.

Portugali oli tänäkin vuonna maaginen ja ihana – tulen kirjoittamaan siitäkin lisää kunhan jaksan tarttua kiinni savottaan nimeltä kaksi muistikorttia ja puhelin täynnä kuvia. Viime viikonlopun olimme Flow'ssa (sekin oli taas maaginen ja ihana), mutta siitä en jaksa kirjoitella – olette varmasti jo nähneet ja lukeneet siitä aivan riittämiin, kenties olitte myös itse paikalla festareilla. Sen vain sanon, että vuosien odotus palkittiin, ja The XX:n keikka oli upea.

Tänä kesänä haluaisin vielä viettää yön teltassa ja lähteä sienimetsään. Vähän olen miettinyt myös tulevan syksyn kuvioita, mutta vähän vain. Elokuu on pyhitetty vielä kesäjutuille – syksy alkaa vasta sitten joskus myöhemmin. Blogikin on pyörinyt aina tasaisin väliajoin mielessä, joten ehkä tulee taas kausi jolloin kirjoittelen tänne enemmän. Terveiset muuten Henriikalle: paljastuksesi Lakrids-dinnerillä aiheuttivat mulle ihan valtavat paineet ja tahtotilan panostaa blogiin! Tällaisia potkuja persuksille lisää, kiitos.
© Happy daysAll rights reserved