Project: New visual identities for Viena & Eveliina

07/05/2015

Blogiprojektien puolella on ollut tänä keväänä aika vilkasta. Jonnan sivujen julkaisun jälkeen sähköpostiin on tupsahdellut mukavia yhteistyöehdotuksia, ja lisää otetaan ehdottomasti vastaan!

Huhtikuun puolella kaksi suunnittelemaani ja toteuttamaani ulkoasua putkahti päivänvaloon, kun asensin sekä Vienalle että Eveliinalle uudet ulkoasut heidän blogeihinsa.

Molempien tyttöjen blogit olivat alunperinkin Bloggerissa ja päätimme molempien blogien kohdalla, että emme lähde vaihtamaan alustaa. Sekä Vienalla että Eveliinalla oli molemmilla kuitenkin toiveena, että blogi näyttäisi uuden ulkoasun myötä mahdollisimman vähän Blogger-alustan blogilta. Muita avainsanoja olivat selkeys, ammattimaisuus ja "että se on mun näköinen".



Livin up a notch / Eveliina


Ja muutamien kikkojen avulla tämä saavutettiinkin! Vielä kun molempiin blogeihin hankittiin oma domain, niin päästiin eroon viimeisestäkin Blogger-vihjeestä, ja otettiin selkeästi askel kohti ammattimaisempaa blogaamista (itsehän tulloin samoihin aikoihin hankin myös oman domainini, näiden naisten inspiroimana).

(Olisiko teistä muuten kiva kuulla muutamia Blogger-vinkkejä ulkoasuun liittyen? Tai olisiko teillä jotain juttua mielessä, mistä olisi ehkä kiva saada vinkkiä?)

Ulkoasuissa oli paljon yhteneväisyyttä, mutta tämä oli aivan sattumaa! Selkeä rakenne, värit, navigointipalkit olivat molempien toiveen mukaisia, ja nyt kun tytöt ovat alkaneet tuottamaan myös sisältöä uusiin ulkoasuihin täytyy sanoa: blogit ovat aivan kirjoittajiensa näköisiä! Vaikka on paljon yhtäläisyyksiä, niin silti sisällön myötä blogit ovat ihan eri näköisiä keskenään :) Kiitos myös näille upeille naisille ihanista yhteistyöprojekteista!



Luukkuja / Viena

Uusien ulkoasujen lisäksi on tässä tullut siirreltyä myös muun muassa Jonnan ja Lauran blogit Wordpress.com-alustoilta self hosted -alustoille. Lisäksi olen saanut oman blogin ulkoasua muokattua nyt toistaiseksi itseäni miellyttävään muotoon, ja jopa saanut tuotettua tänne aktiivisesti sisältöäkin. Lisäksi on tietenkin käyty töissä, huolehdittu koirasta, kokkailtu, käyty hieronnassa, lounaalla Lahdessa, juhlittu ystävien kanssa, luettu kirjoja ja eilen päätin vielä perehtyä entistä paremmin hakukoneoptimointiin eli SEO:hon. Välillä olen myös ihan vaan löhönnyt sohvalla ja katsonut maratoninina The Mindy Projectia. Se kuka väittää ettei ole aikaa tehdä asioita, ei ole kyllä opetellut organisoinnin ja multitaskingin jaloja taitoja... ;)

Mutta hei, mitäs pidätte näistä ulkoasuista?

// I designed new visual identities for two amazing girls, Viena and Eveliina. Go and check them out!

14 comments:

  1. Minua kiinnostaisi minkä sivuston kautta suosittelisit domainin hankkimista? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse hankin domainin GoDaddy.comista, ja sitä voin domainin hankkimiseen suositella lämpimästi! Voisin kirjoitella aiheesta Blogger + domain ihan oman jutun tarkemmilla ohjeilla!

      Delete
  2. Muakin kiinnostaisi Lindan tapaan tämä domainin hankkiminen? Miten se onnistuu? Aivan ihania ovat molempien blogien ulkoasut ja niin bloggaajiensa näköisiä, olet sä Ida kyllä aika velho! :) <3 Ja haha, kuulostaa niin tutulta tuo lista, miten sitä tuntuukin, että koko ajan on tuhat eri rautaa tulessa aina harrastuksista työjuttuihin ja koulujuttuihin. Tuntuu että välillä ahmin liikaa kaikkea hommaa, mutta kun suurin osa on vaan niin kivoja juttuja, ettei mistään halua kieltäytyä! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voisin tosiaan tehdä oman postauksen aiheesta! Oman domainin liittäminen Bloggeriin oli aika simppeliä, mutta siihen löytyi aika huonoja ohjeita netistä. Ja kiitos Lilli, kiva kuulla että oot tykännyt niistä! :)
      Joo mulla on ihan sama ongelma, että vaikka olisi kädet ja kalenterit kuinka täynnä, niin en osaa sanoa ei kivoille jutuille! :D Onneksi on tullut harjoiteltua tätä jo jonkin aikaa, niin pieni multitasking sujuu helposti ;)

      Delete
  3. Upeita ulkoasuja noissa kaikissa blogeissa, tykkään! Ja täälläkin kiinnostaisi tuo domainin hankkiminen, joten jo siihen löytyy vinkkejä, otetaan ne mielellään vastaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jaana! :) Teitä olikin niin monta kyselijää tuon domain-jutun perään, että yritän kirjoitella siitä lähiaikoina ihan oman postauksensa. So stay tuned! :)

      Delete
  4. Kauniita, paitsi toinen linkeistä vie ihan outoon paikkaan...? Hei laittelin sulle sattumalta just samasta aiheesta meiliä ehkä vajaa viikko sitten, tulihan se perille? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Taru! Sain sun sähköpostin mutta en ole vielä ehtinyt vastaamaan ajan kanssa! Vastailen tässä viikonloppuna viimeistään! :)
      Korjasin muuten tuon yhden linkin, siellä oli kirjoitusvirhe. Kiitos kun huomasit!

      Delete
  5. Siistiä jälkeä kyllä :) Huh, pitäisi itsekin saada kesällä aikaiseksi tehtyä pieni ulkoasun freesaus... Mua kiinnostaisi, miten tuo paikoillaan pysyvä ylälinkkipalkki on tehty? Samankaltaisten haluaisin myös omaan blogiini, vaan luulin ettei blogger taivu moiseen...

    - Hansu // Hassutellen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Hansu! Suosittelen kurkkaamaan palkin osalta tätä Xomissen selkeää tutoriaalia: http://xomisse.com/blog/tutorial-create-a-basic-navigation-menu-in-blogger/. Mikäli haluaa yläpalkkiin vielä tiputusvalikon kuten Eveliinalla, niin kannattaa lisäksi kurkata tämä linkki: http://xomisse.com/blog/create-a-drop-down-navigation-menu/

      Delete
  6. Paljonkohan maksaa sinun tekemä ulkoasu? On meinaan tyylikkäitä sivuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! Jos on mielessä ulkoasun uudistus, niin voit laittaa mulle meilillä vähän tietoja ja toiveita, niin voin sen perustella laittaa ehdotusta :) Sähköpostini on happydaysida [at] gmail.com.

      Delete
  7. Kiitos ihana Ida vielä superhyvin onnistuneesta ulkoasusta! Oon lähes joka kerta postausta julkistaessa yhtä fiiliksissä siitä, että ulkoasu on niiin kaunis ja nostaa postausten kuvat oikeuksiinsa :) Se on jopa motivoinut mua bloggaamiseen entistä enemmän, vaikka viime aikoina postaaminen ja blogien lukeminen on ollut aika jäässä erään oppari-nimisen projektin ja muiden töiden vuoksi ;) Oot paras! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Viena itsellesi! Ihana kuulla, että sun bloggausinto on kasvanut jonkun mun tekemän asian ansiosta, ihan parasta palautetta mitä tällaisesta työstä voi saada! :) Toivottavasti jaksat innostua vielä pitkään ja postailla ihania kuviasi!

      Delete

© Happy daysAll rights reserved