Pehmeyttä

11/01/2017

lumene_illumination

Viimeiset kaksi–kolme viikkoa eivät ole todellakaan olleet elämässäni niitä helpompia.

Joululomalla olin suunnitellut rentoutuvani ja nukkuvani hyvin. En tehnyt sitä kumpaakaan. Rakas isoäitini nukkui pois jouluaaton vastaisena yönä, ja itkin itse koko joulun. Ja välipäivät, ja uuden vuoden. Kaikki ketkä ovat kohdanneet suurta surua tietävät, että silloin työt eivät onnistu eikä keskittymisestä tai nukkumisesta (tai oikeastaan yhtään mistään) tule mitään.

Tämän vuoksi moni esimerkiksi välipäiville suunnittelemani työtehtävä jäi tekemättä ja siirtyi myöhemmälle. Lisäksi to do -listalleni ilmeistyi arvaamattomia extratehtäviä, kun esimerkiksi palkkasin (mitä ihanimman ja tehokkaimman) kirjanpitäjän, joka halusikin (ymmärrettävästi) nähdä kaikki kuluneen tilikauteni tositteet ja paperit. Tietenkin ne kaikki olivat minulla tallessa – vähän siellä sun tällä, mutta eivät todellakaan lähetyskelposina. Välipäivät paiskin myös täyttä työpäivää Asenteella, olimme ajatelleet niiden olevan hieman hiljaisempia päiviä, mutta asiakkaat olivatkin hyvin skarppeina ja aktiivisina. Mukaan mahtui myös tietoteknistä säätöä asiakasprojektien kanssa, uusiksi menneitä ulkoasusuunnitelmia ja sähköpostiin tulvivia veistejä (jotka yleensä ovat vain positiivinen juttu).

madara_miahoyto_lumene

Nyt, vihdoin, tammikuun puolivälin lähestyessä oloni alkaa edes hieman helpottaa. Olen perheeni ja poikaystävän tuella saanut käsiteltyä suruani, saanut mielessä hanganneita työtehtäviä tehtyä ja nukuttua jo hieman paremmin (tai lähinnä: olen ylipätään nukkunut).

Tällaisen stressin keskellä huomaan kaipaavani pehmeyttä. Kietoudun cashmere-vaatteisiin, juon lempeää jasmiini-teetä ja taputtelen iholleni helliviä voiteita. Nuo kolme kuvissa näkyvää tuotetta ovat olleet kasvojeni pelastus tämän koitoksen aikana, joka tietenkin on osunut vuoden pimeimpään ja kylmimpään hetkeen.

Mádaran kosteuttavalla SOS-naamiolla olen antanut tehohoitoa itkusta koppuraksi muuttuneille poskilleni. Päivittäistä pehmennystä ja hellyyttä olen ottanut Mia Höydön tehokosteuttavasta Unelma-voiteesta ja tervettä hehkua väsyneille kasvoilleni olen puolestani sipaissut Lumenen valopisaroista. Nämä matkakokoiset kulkevat kosmetiikkapussukassani kätevästi mukana ja tarpeen tullen sujahtavat myös käsilaukkuun – normaalikokoiset purkit voivat sitten odotella kylpyhuoneen kaapissa.

madara_miahoyto

Lumene Nordic light -valopisarat
Mádara SOS instant moisture + radiance hydra mask
Mia Höytö Unelma intensive moisturising facial cream


Hellyyttä ja rakkautta myös teidän päiviinne!

2 comments:

  1. <3 rakkautta sinne takaisin !

    ja niin kauniita kuvia, halaus sinne !

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved