Loppulässähdys vuodelle 2017

05/12/2017

Vielä elokuun alussa ajattelin, että

tämä vuosi on minun vuoteni.

Nyt joulukuun alkupuolella en malta odottaa vuoden vaihtumista, sillä tämä vuoden puolikas on osoittanut olevansa, anteeksi kielenkäyttöni, ihan perseestä.



Koko syksy on ollut erittäin stressaava. Vaikka periaatteessa omassa elämässä kaikki on ollut hyvin, on ollut todella raskasta kantaa lähipiirin murheita ja vastoinkäymisiä päivittäin mukana. Vielä vaikeampaa on ollut, kun itse ei pysty auttamaan, ratkaisemaan tilanteita. On voinut vain olla läsnä, kuunnella ja yrittää rohkaista.

Minulla on tosi hyvä paineensietokyky ja stressitoleranssi. Mutta rajan tullessa vastaan, sitten tapahtuu.

Superstressi menee aina hartioihini. Vuosi sitten niskani olivat niin jumissa, että purin öisin hampaitani yhteen, josta aiheutui totaalinen kriisitila poski- ja kaulalihaksilleni.

Puolitoista viikkoa sitten heräsin aamuyöllä järisyttävään kipuun poskessani – eskaloitunut kriisitila oli täällä jälleen.



Oikaisen tässä nyt pari mutkaa koska kukaan tuskin jaksaa kuunnella täyttä sairaskertomustani:

Torstai-iltana googlailin, panikoin, ahdistelin hammaslääkäriystäviä kuvaviesteillä ja valitin iltapäivystyksen henkilökunnalle puhelimessa löydettyäni suustani epäilyttävän palluran. Perjantaina jouduin perumaan hierontani ja marssimaan Ruskeasuolle. Katselin ikuisuudelta tuntuvan ajan pelotteluvideoita hampaiden huolenpidon laiminlyönnistä ankean karussa odotushuoneessa, kunnes pääsin lääkärin koppiin. Kerroin tapahtumien kulun tiivistettynä: niskajumi, yöpuremista, patti, jne.

(Oletteko muuten käyneet koskaan Ruskeasuon hammaspäivystyksessä? Siellä ei ole erillisiä huoneita, vaan potilaat/työtilat on eroteltu vain sermein. Kuuntelin siinä lääkäriä odotellessanin muutaman naapurin vaivat ja pari tuskan parahdusta laitteiden pörrätessä kohtalontoverin suussa. Todella rentouttava tunnelma, siis.)

Parikymmentä minuuttia myöhemmin kävelin ulos kopista. Kädessäni lähete juurihoitoon, röntgen-kuva poskestani, pari purkillista lääkkeitä ja suussa kuvottava desinfiointiaineen maku. Diagnoosi: ientulehdus ja hampaan juuren tulehdus. Hartiajumini lisäksi, siis.

Yllä näytän varmasti juuri siltä kuin tällä (ja tuolla) hetkellä tuntuu: olisipa tämä kaikki henkinen ja fyysinen koettelemus takana, ja makaisimpa vaikka Aruban aurinkorannoilla. Haluaisin yöuneni ja aamuvirkkiutueni takaisin – on olemassa vain rajallinen määrä valvottuja öitä, jotka voi kompensoida espressopannullisilla.

Kaikki syksyn koettelemukset ovat kyllä antaneet mittasuhteita elämälle, vaan voi pojat, olisipa mukavaa jos suurin huoleni tällä hetkellä olisi se, mistä löytäisin parasta lisäaineetonta luomuglögiä tai minkä kokoisen joulukuusen hankkisimme kotiimme. Kevään ja kesän riemuvoitot ovat vain muisto, ja välillä en osaa ajatella niitä edes saman vuoden aikana tapahtuneiksi.

Mutta

eiköhän tämä tästä, viimeistään ensi vuonna.

1 comment:

  1. Voi Ida! I feel you! Mietin juuri samaa, että voi kunpa olisi taas aikaa ja energiaa vertailla sisustustyynyjä! Kepeät asiat voisi yhtä hyvin olla Timbuktussa, kun mieleen ei mahdu muuta kuin raskaita juttuja. Tsemppiä meille! Ensi vuosi on parempi! Ps. lainasin sua just uudessa postauksessani :)

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved