A springlike table setting

06/05/2015



Vappu on edelleen yksi suosikkijuhlistani. Se muuttuu ehkä kivemmaksi joka vuosi, kun kasvan vähän enemmän aikuiseksi (paino sanalla vähän). Vaikka puistopiknikeissä on tunnelmansa, on silti ihan kiva syödä pöydän ääressä oikeilta astioilta, lähellä vessaa...

Tämän vuoden vappu oli hieman erilainen aikaisempiin vuosiin verrattuna. Teimme viime vuonna oman vappubrunsseilun ennätyksemme, kun paikalla oli 15 vierasta ja ruoasta nautittiin lähemmäs seitsemän tuntia. Tuolloin tuntui ruokapöytäkin jo pieneltä ja sisäilma suhteellisen lämpimältä...

Viime perjantaisena vappupäivänä meitä pääsi paikalle neljä tyttöä, ulkomaanmatkojen ja muiden reissujen haukatessa suurimman osan osallistujamäärästä. Mutta kuulkaa, ei se mitään! Sain katettua meille kaikille paikat pöydän ääreen, ja jokaiselle vielä riitti lempiastioitani. (Lempiastiat nostattavat brunssitunnelmaa kuulkaas paljon!)




Vappuna olen myös yleensä korkannut pionikauden. Tänä vuonna vappukukkia ostamaan mennessä kuitenkin kaikki torikauppiaat olivat karanneet kaatosadetta karkuun, ja Hakaniemen hallin kukkakauppiaalta ei pioneja valitettavasti löytynyt.

Mukaan lähti sen sijaan jaloleinikkejä, neilikoita, freesioita ja jotain tuollaista vihreää hörsöä. Näistä taiteilin pieniä kimppuja lasipurkkeihin ja maljakoihin, kuten minulla on vappuna ollut tapana.

Myös toissavuoden vapulle askartelemani viirinauha pääsi somistamaan brunssikattausta.




Viimeisen kevätvihreän silauksen kattaukseen toivat Parés Baltà Brut "B" -kuohupullot, joita sain vappubrunssille maisteltavaksemme. Itselleni tuosta skumpasta tulee mieleen kesä (ei ehkä vähiten sen takia, että joimme sitä blogityttöjen kanssa ihanana kesäiltana Lonnan saarella), ja se sopikin hyvin keväiseen päivään. Kuulemma tämä toimii myös hyvin sushin tai tapaksien kanssa, suosittelen kokeilemaan! Hintakaan ei ole huima, noin kymmenen euroa.

Palailen vielä erikseen brunssimenun kanssa, nyt kun viikonlopun ruoat on vihdoin (ehkä) saatu sulateltua...


Yhteistyössä Parés Baltà

5 comments:

  1. Oii mikä vappupöytä! Hyvältä näyttää :)

    ReplyDelete
  2. Ah. Aivan ihania kuvia. Niin kauniita.
    Kaiken vaivan arvoisia ;)

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maria! <3 Näistä ei onneksi näe, mikä sekasorto framen ulkopuolella on ;)

      Delete
  3. Hih, mullakin tulee kyseisestä skumpasta aina viime kesän Lonna mieleen, voi että!<3

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved