Two days in Stockholm

01/07/2013

Päätettiin tyttökavereiden kanssa ottaa juhannuksen jälkeen pieni tauko Suomesta, ja suunnattiin muutamaksi päiväksi Tukholmaan. Ollaan käyty siellä yhdessä useamminkin, mutta aina ennen visiitti on tapahtunut risteilyn yhteydessä. Tällä kertaa haluttiin olla oikeasti siellä kaupungissa, ei niinkään laivalla, ja taitettiinkin matka lahden toiselle puolelle lentäen.




Ei meillä ollut suunniteltuna mitään tarkkaa ohjelmaa, kunhan kierreltiin ympäri kaupunkia ja poikettiin sellaisissa putiikeissa, jotka sattuivat matkalle osumaan. Tietenkin minä olin tapani mukaan selvitellyt etukäteen ravintoloiden, kahviloiden ja liikkeiden osoitteita, ja niistä poimittiin myös muutamia joissa vierailtiin. Säät olivat meidän puolellamme koko reissun; ensimmäisenä päivänä aurinko porotti siniseltä taivaalta (täydellinen sää jäätelönsyönnille!) ja toisena päivänä sateen sijasta saimmekin myös varsin kauniin ilman.




Ensimmäisenä päivänä kaupungille päästyämme suuntasimme heti syömään, sillä kaikilla kurnutti vatsanpohjassa jo aikaisen aamiaisen jälkeen. Ehdotin tytöille burgereita Vigårdassa, eikä kyllä tarvinnut kauaa suostutella ;) Ihan mahtava paikka kerta kaikkiaan, niin miljööltään kuin ruoaltaankin! Itse valitsin lammasburgerin ranskanperunoilla ja sitruuna-yrttikastikkeella, voin todellakin suositella! Vigårda löytyy kahdestakin paikkaa Tukholmassa, me kävimme siinä "oikeassa" eli Norrlandsgatan 13:ssa. Myöhemmin päivällä kävimme vielä jäätelöillä Italianossa, joiden gelaton ajatteleminen saa kyllä edellen veden kielelle! Loppukesän Toscanan matkaa odotellessa... Italiano Caffé löytyy osoitteesta Birger Jarlsgatan 23.




Toisen päivän aamiainen nautittiin Non Solo Barissa, josta sai niin munakasta, pekonia kuin puuroakin. Itse söin aamiaissetin, johon kuului kahvia, jugurttia myslin kanssa, munakas, pekonia, salattia ja maalaisleipää. Istuimme ulkona kadunvarressa, ja vaikka aamu olikin aika viileä, niin oma tunnelmansa siinä kyllä oli! Jotenkin niin... keski-eurooppalaista. Non Solo Bar löytyy Tukholmasta kahdesta osoitteesta: Rörstrandsgatan 4 sekä Odengatan 34.

Myöhäiselle lounaalle suunnistimme Fresco Caféseen, jossa nenän eteemme kannettiin niin valtavia salaattiannoksia, uuniperunoita kuin täytettyjä leipiäkin. Ja kaikki olivat todella maukkaita, mums! Ennen Frescoa (loogista?) kävimme myös haukkaamassa muutamat macaronsit ikisuosikissani Laduréella! Oh, macaron framboise kuinka olikaan jo ikävä... Sekä Fresco Café että Ladurée löytyvät molemmat Grev Turegatanilta, Östermalmin kauppahallin lähettyviltä, joka on jo näkemisen arvoinen itsessään!




Toisena päivänä kierreltiin enemmänkin kauppoja, mutta eipä meidän ryhmän ostosmäärä kovin suuri ollut. Itse tosin tein yhden aivan mahtavan alennuslöydön, josta varmasti myöhemmin... Minusta on tullut muutenkin kovin huono shoppaaja, sillä olen nykyään kovin kriittinen ostamistani tuotteista. En enää oikein jaksa sellaista pyörimistä rättikaupoissa, nytkin jäin monta kertaa oven luo norkoilemaan kun muut kolusivat rekkejä. Kai ne täsmäiskut ovat sitten minun juttuni ;)

Kaiken kaikkiaan tämä minimatka oli aivan huippu. Tukholma on kyllä niin ihana kaupunki, ja voisinkin muuttaa sinne samantien! Ruotsini tosin on aika ruosteessa, mutta kovasti yritin hoitaa asiat ruotsiksi englannin sijaan. Ja kyllä ne hoituvatkin, muutaman toistelukerran jälkeen!


// Two days in Stockholm well spent. We ate, we shopped and we walked. Perfect.

8 comments:

  1. Tukholma on kyllä kaunis, minulla on 1 tunti sinne.:) Haluaan iste muttaa helsninkiin.:)

    ReplyDelete
  2. Voih, todella kauniita kuvia! Kiitos pienestä virtuaalisesta matkasta Tukholmaan ;) Itsekin olen siellä käynyt vain risteilyjen yhteydessä ja suunnittelimme myös tyttöjen reissua tälle kesälle. Jos matka toteutuu, niin pistän vinkkisi ehdottomasti mieleen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No olepas hyvä vain ;) Tukholmasta saa kyllä niin paljon paremmin juttuja irti, kun ei tarvitse koko ajan tuijottaa kelloon ja miettiä, joko se laiva meni! :D Ja ehtii muutakin, kuin kävellä vanhan kaupungin läpi Gallerianiin ja takaisin... Toivottavasti pääsette reissuun! :)

      Delete
  3. Onpa ihania kuvia! Hyvä idea tosiaan tuo lentäminen. Itsekin viettäisin mielummin aikaa itse Tukholmassa laivan sijaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Lentäminen osoittautui todellakin hyväksi valinnaksi, eikä edes hinnaltaan eronnut paljon laivamatkasta :)

      Delete
  4. Vigårda osoittautui kaiken hehkutuksen arvoiseksi paikakdi. Samaisen lammasburgerin nauttineena ei voi kun ottaa hatun pois päästä ja todeta: elämäni paras burgeri. Suosittelen siis myöskin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, kiva että tykkäsit! Itselläni on jo vähän ikävä heidän lammasburgeriaan... ;)

      Delete

© Happy daysAll rights reserved