Something new: black & white trousers and shorter hair

16/07/2013


T-paita COS, housut Seppälä, sandaalit Zara, laukku Marc by Marc Jacobs

Weekend wanties -kirjoituksessa esittelin kivannäköiset mustavalkoiset porkkanapöksyt, joita en niiden bongauksen jälkeen meinannut saada mielestäni. Kipaisin viime viikolla eräs päivä töiden jälkeen Forumin Seppälässä, ja kappas, siellähän sellaiset nököttivät siinä kasassa, johon jätetään sovituskopissa käyneet muttei kassalle asti päässeet tuotteet. Koko oli sopivasti omaani ja kassalla myyjä piippasi koneeseen viisi euroa. Viisi euroa! Käytin Stockmannin-lahjakortilla muhineet parieuroiset, joten loppuen lopulta taisin maksaa näistä villeistä pöksyistä 2,5 euroa. Mikä mahtava alelöytö, tänä vuonna minua on kyllä onnistanut näiden bongauksien kanssa (toinen esimerkki on tuo olalla keikkuva nahkapussukka)!




Kuvien toinen uusi juttu löytyy hiuksista, sillä niistä nappaistiin viime viikonloppuna reilusti yli 10 senttiä pois. Minulla meni totaalisesti hermo pitkien, mutta niin kuivien ja kaksihaaraisten hiuksieni kanssa, että päätin suorittaa niille tällaisen pelastusoperaation. Nyt sitten hetken taas totutellaan toimimaan tämän lyhyemmän tukan kanssa, edellisen kerran latvat hipoivat olkapäitä viisi vuotta sitten. Hiukset näyttävät nyt jo niin paljon terveemmiltä, ja äkkiähän ne tästä kasvavat! Olo on kyllä jotenkin niin kovin aikuisempi lyhyemmän mallin kanssa, vaikka tuskin niillä oikeilla aikuisilla on kovinkaan lättänässä mutta samalla niin takussa tuo kuontalo...


// I bought the crazy bw pants I talked about earlier - they were on sale and cost me 5 euros! And then I cut my hair.

9 comments:

  1. Mitääh, niin halvalla noin hienot housut! Pitäisi varmaan lähteä käymään Seppälässä, jos mulla kävisi yhtä hyvä tuuri..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, oikea tuuri kävi kyllä näiden kanssa! Mitä nopeasti muutakin vilkaisin, niin Seppälässä oli kyllä aika tuntuvat aleprosentit ja oli vielä rekeissäkin tavaraa :)

      Delete
  2. Ihastelin hiuksiasi jo Instagramissa, tosi kiva pituus, sopii sulle!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Lilli! :) Hetken aikaa menee taas ihmetellessä, miten näistä saisi aamulla fiksun näköiset...

      Delete
  3. Kivat pökät! :) Itselläni meni hermot myös oman letin huonokuntoisuuteen ja leikkasin ne myöskin olkamittaisiksi. Ja miten kepeä olo tulikaan! Puhumattakaan siitä, kuinka paljon parempi kuntoisilta hiukseni näyttävätkään. Sinulle sopii tuo hiusmalli oikein hyvin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sarafina! Kyllä tämmöinen leikkaaminen tekee hiuksille varmasti hyvää! Kesällä on vielä se kiva, että terveemmän ulkonäön lisäksi ovat lyhyet hiukset paljon viileämmät :) Ja ainahan ne kasvavat takaisin ;)

      Delete
  4. Hiuskset näyttävät tosi hyvältä :) Mahtavia alelöytöjä olet kyllä tehnyt,nuo housut on varmasti hellepäivinä mukavat jalassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Pöksyt ovat kyllä kieltämättä viileät kuumemmallakin säällä, oikein mukavat siis :)

      Delete
  5. hyvä blogi! :) Tiedätkö hyviä asunto sivuja jos estii asuntoa ja työvinkkejä helsingistä?

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved