How do you do, Midi?

23/05/2013


Saan aina silloin tällöin tiedusteluja, että mitä Midille kuuluu. No kiitos kysymästä, Midille kuuluu oikein hyvää! :) Herralla tuli hetki sitten täyteen 10 kuukautta, eli iso poikahan tuo jo on (siitä huolimatta minulle varmaan ikuisesti puppy)!

Midi on oppinut todella nopeasti ja paljon kaikkea - sisäsiisteys on jo lähes 100 prosenttisesti hallinnassa ja erilaiset käskytkin luonnistuvat hyvin. Nykyään myös kadulla vastaantulevia pieniä koiria uskalletaan tervehtiä reippaasti ja haukkumatta, isommat koirat kuitenkin jännittävät edelleen hieman... Myös päivisin Midi on pärjännyt kotona oikein hienosti. Ollaan yleensä aamuisin käyty noin puolen tunnin lenkki, jotta saataisiin suurimmat energiapiikit yöunien jälkeen kulutettua ulkona juosten. Työpäivien aikana ei oikeastaan olekaan mitään tuhmuuksia tehty, välillä lattialle jäänyt sanomalehti on saanut kokea kovia, mutta siinä taitaakin olla suurimmat "tuhot". Yksin Midi on työpäivisin maksimissaan 8 tuntia - jos tiedän työpäivän venyvän illasta tai meneväni töiden jälkeen suoraan johonkin, olen yleensä hoitanut aamupäivän työt etänä kotoa. Tästä mahdollisuudesta olenkin työpaikalleni erittäin kiitollinen! :)

Eläinlääkärireissuja ei myöskään ole tullut kotiutumisen jälkeisten rokotusten lisäksi. Midi on ollut terve eikä mitään pahoja haavereitakaan ole sattunut! Vähän aikaa sitten tosin säikähdin aika lailla, kun pehmoleluhiirestä oli leikin timmellyksessä hävinnyt häntä... Pienen hätäilyn ja eläinlääkärin puhelinkonsultoinnin jälkeen Midi oli muutaman päivän parafiiniöljy-kuurilla, ja tästäkin selvittiin vain säikähdyksellä. Pehmolelun häntää tosin ei vieläkään ole näkynyt, joten aika hyvän jemman taisi hauva sille löytää...

Meidän koko perhe on ollut Midistä ja Midin veljestä (joka on siis siskollani ja hänen miehellän) ihan hurmioissaan, enkä voisi kuvitella että pojat olisivat parempia koteja voineet saada :) Midistä on myös kasvanut oikea hurmuri pörröisine korvakarvoineen, eikä Romeota osuvampaa toista nimeä olisi voinut pojalle antaa!


// My puppy turned 10 months recently, and he is the most perfect puppy ever! Love him so much :)

6 comments:

  1. Midi herra on kyllä niin suloinen pieni murunen, että! Oikea hurmuri ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, ei voisi mamma ylpeämpi pikkuhurmuristaan olla :)

      Delete
  2. Voi että, mikä kaunotar :)

    ReplyDelete
  3. Midi pörhistelee rintakarvojansa ylpeänä ja kiittää kaikista kehuista herrasmiehen tavoin! :)

    ReplyDelete
  4. Niin ihana,haleja rapsutuksia Midille :)

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved