Breakfast date @ Story

02/03/2015

Vietettiin poikaystävän kanssa lauantaiaamuna breakfast datea.

Koska asumme eri osoitteissa ja usein viikonloppuisin menot menevät ristiin, nukumme yöt kumpikin omissa kodeissamme. Mutta koska rauhallisten aamujen viettäminen yhdessä ja aamiaisen nauttiminen pitkään toisen seurassa on mielestäni parhaita asioita viikonlopuissa, niin olen kehittänyt meille tällaisen aamiaistreffi-konseptin.

Joskus hurautan aamiaistarvikkeiden kanssa bussilla poikaystävän luo, välillä hän tulee minun luokseni aamiaispöytään (minä olen se aamuvirkku ja ruokahullu, joten yleensä tarvikkeiden hankkiminen ja päävastuu kokkailusta on minulla). Tällä kertaa treffasimme kuitenkin kotien ulkopuolella, Helsingin Vanhassa kauppahallissa.



Aamiaistreffien paikaksi valikoitui Ravintola Story. Olin kuullut paikasta paljon hyvää, mutta meidän päätöksemme perusteena oli puhtaasti Eggs Benedict.

(Tähän väliin haluan antaa ilmaisen kehitysidean kaikille Helsingin kahvilloille ja ravintoloille, varsinkin niille jotka tarjoavat aamiaista: ottakaa listallenne Eggs Benedict! Sekä minun että poikaystäväni ulkomaanmatkojen aamupalasuosikki, tuo rasvaa, suolaa ja kaikkea ihanaa tihkuva muna-annos. Tämän hetkisten tietojeni mukaan Eggs Benedictiä saa Helsingistä Storyn lisäksi Aleksanterinkadun Sunnista, mikä vääryys!)

Paikkana Story oli minusta varsin mukava: henkilökunta oli ystävällistä, palvelu hyvää ja ripeää, miljöö soma ja sisustuksen sekä kauttauksen yksityiskohdat kivoja. Kauppahalli tuo tietenkin oman tunnelmansa, varsinkin aikaisin lauantai-aamuna. Sijainnistaan huolimatta (keskellä kauppahallia) aamiaista sai syödä rauhassa kiirettä tuntematta.

Me molemmat otimme aamiaissetin, johon kuului sekä Eggs Benedict, jugurttia ja granolaa, appelsiinimehua sekä kahvia. Kaikki maistui todella hyvälle ja olimmekin näiden treffien tarjoiluun erittäin tyytyväisiä! :)

Voinkin siis lämpimästi suositella aamiaispaikaksi niin arkipäivälle kuin viikonlopuillekin, eivätkä ravintolan muutkaan ruoat kovin pahalta kuulostaneet/näyttäneet ;)

PS. Kommentteihin vastaamisen kanssa on edelleen hieman ongelmia, pahoitteluni siis! Haluaisin kovasti teille vastata, mutta viestini eivät vain jostain syystä löydä perille asti... :(

2 comments:

  1. Story on ollut jo pitkään testauslistalla kaikkien kuultujen kehujen myötä! Vaikuttaa sympaattiselta paikalta, joten täytyy kyllä ehdottomasti suunnata sinne pian. Teillä ei ilmeisesti ollut mitään varausta, vai? Ja mikä ihana aamiaistreffikonsepti, voi että :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, tykkäisit varmasti! :) Meillä ei tosiaan ollut pöytävarausta, mutta hyvin löydettiin pöytä, vaihtuvuus asiakkaissa oli sen verran sopivaa.

      Delete

© Happy daysAll rights reserved