Me time

2013/11/17



Kuluva viikonloppu on mennyt hyvin rauhallisissa merkeissä. Töissä on ollut aivan kammottavasti tekemistä ja yöunet ovat jääneet vähäisiksi. Perjantaina olin työpaikan pikkujouluissa, mutta lauantain ja sunnuntain halusin vain ottaa iisisti ja viettää laadukasta omaa aikaa. Loppuvuodesta viikonloput täyttyvät helposti kaikenlaisista juhlista, joten tyhjän viikonlopun osuminen kohdalle on aika harvinaista. Ei sillä, minusta on maailman parasta viettää hauskoja iltoja ystävieni kanssa, mutta introverttinä kaipaan myös hieman seesteisiä hetkiä sohvannurkassa.



Tänä viikonloppuna olen siis nukkunut erittäin paljon, tehnyt kotitöitä rauhalliseen tahtiin, nauttinut pitkistä aamupaloista ja muutenkin hyörinyt keittiössä, loikoillut koira kainalossa ja kulkenut ulkona kauniissa auringonpaisteessa. Eilen keskustaan mennessäni kävelin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan takaa - yksi lempireittejäni lenkkeillä ja pyöräillä. Taas kerran vannotin itseäni poikkemaan kesällä Violan kahvilassa, joka sijaitsee siis tuossa sinisessä rakennuksessa. Kotona asettelin joulupalloja ostamaani minikuuseen (luultavasti ainoa joulukoristeen tyylinen kotonani tänä vuonna) ja lakkasin kynsiä ensimmäistä kertaa sitten kesän. Sinkki- ja Opti-MSM-kuurien avulla kynnet ovat vahvistuneet lähikuukausina huomattavasti, ja saivatkin nyt koristeekseen muutaman kerroksen ihanaa Essien Mademoiselle-lakkaa.

Vielä tänään ajattelin katsella jonkin kivan elokuvapätkän, ja sitten olenkin jo henkisesti valmis uuteen viikkoon! Ensi viikolla onkin tiedossa sitten taas vaikka mitä kivaa puuhaa, joten ei haittaa maanantain saapuminen yhtään! Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille! :)

2 comments:

  1. Mitä tuohon Opti-MSM-kuuriin kuuluu? Varsinkin talven tullen kynnet ei koskaan voi olla liian vahvat ja otan mielelläni vastaan vinkkejä siitä, millä kynnet saa kestämään ja kasvamaan paremmin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun "kuuri" on ihan vain ollut aktiivista MSM-jauheen käyttöä, eli annos aamulla ja annos illalla :) Opti-MSM on luontainen rikkiyhdiste, jonka pitäisi auttaa niin ihon, hiusten, kynsien kuin niveltenkin hyvinvointiin. Se on siis sellaista valkoista sokerin näköistä jauhetta, jota sekoitetaan veteen. Ei maistu oikein miltään, varsinkin jos laittaa veteen myös sitruunamehua :) Multa löytyy tätä Voimaruoan: http://www.suomenvoimaruoka.fi/tuotteet?page=shop.product_details&flypage=flypage.tpl&product_id=92&category_id=27
      Suosittelen kyllä kokeilemaan, tää on mun mielestä ihan ihmeainetta! :)

      Delete

© Happy daysAll rights reserved