Midsummer inspiration: the venue

19/06/2013

Tässä tulee nyt hieman jatkoa maanantaina kirjoittelemalleni postaukselle juhannuksen menusta, nimittäin juhlapaikan somisteet. Kaikki tietävät, että olen aikamoinen näpertäjä ja tykkään keksiä juhliin kaikenlaista somistetta aina viireistä tekoviiksiin ja kukka-asetelmista paikkakyltteihin. Tällä kertaa en ihan hirveästi askarrellut pieniä yksityiskohtia, mutta silti meillä on kaikenlaista tulossa ulos juhlia varten!


The Merriment Blog, alkuperäinen lähde ei tiedossa, alkuperäinen lähde ei tiedossa, Steven Michael Photography

Ulkojuhlissa (kuten sääennusteen persuteella nämä kerrankin olisivat!) on mielestäni tärkein tunnelmanluoja valaistus. Itseltäni löytyy kaksi ulkovalosarjaa, toinen on ostettu Clasulta ja on tuon viimeisen kollaasin valosarjan näköinen; toinen puolestaan on samantyyppinen Ikean aurinkokennolla toimiva, jossa lamput ovat valkoiset mattapintaiset. Näiden valosarjojen lisäksi olen kaivanut varastosta jouluvaloja, joita kiedon pensaiden ja puiden ympärille. Myös erilaisia lyhtyjä olen kerrännyt esiin, ja niiden paikka tulee löytymään joko pöydiltä tai roikkumasta puiden oksilta



Ja koska kyse on kesäisistä juhlista, niin täytyyhän mukana olla paljon kukkia! Tällä hetkellä ainakin meidän lähiseutujen villikukkatilanne on erittäin hyvä, ja suuntaankin huomenna keräämään ison kasan lupiineja ja muita ihania kukkia. Maljakoiksi olen valinnut isoja lasipurkkeja sekä muutamia sinkkiruukkuja, joita voin sitten levitellä ympäri pihapiiriä. Osa kukista löytää varmasti tiensä myös pöydille. Lisäksi kukkia löytyy tekemistäni kukkaseppeleistä, jotka tosin olen tehnyt tekokukista. Instagramissa vilauttelinkin jo hieman, minkä tyylisiä seppeleitä on luvassa!

Lisäksi olemme E:n kanssa hankkineet erilaisia coolereita ja booliastioita juomia varten, muun muassa tuollainen iso sinkkinen ämpäri löytyy! Boolia tarjoillaan hanalla varustellusta maljasta, aika samantyyppsisestä kuin tuo vesihana kuvassa. Näiden kaikkien lisäksi "juhla-alueelta" löytyy täytettävä uima-allas viikonlopun hellepäiviä varten (ovat luvanneet +25 astetta, jee!) sekä mölkky juhannuksen perinteisiä turneita varten.

Tällaista meidän juhannukseen siis tänä vuonna, varmasti tulette näkemään myös jonkinlaista kuvamateriaalia jälkikäteen! :) Nyt minun täytyykin jo hörppäistä aamukahvit loppuun ja alkaa työn touhuun, tässä on vielä aika monta asiaa to do -listalla ennen kuin voi heittää itsensä ihan juhlamodelle ;) Ihanaa keskiviikkoista kaikille!


// Some things we're planning to have on our midsummer's party: lots of outdoor lights & lanterns, wild flowers and coolers for drinks!

4 comments:

  1. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Voi kun itsekin jaksaisi/osaisi panostaa yhtä paljon! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Olen aina ollut aikamoinen askartelija ja järkkäilijä, eikä opiskeluiden kautta kerätty tieto&taito ainakaan ole vähentäny tätä intoa ;)

      Delete
  2. Ihania ideoita! Näitä juhlien valmistelusta kertovia postauksia on kiva lukea. Minulla on tulossa kolmekymppisjuhlat, joten sitäkin varten on kiva poimia hyviä vinkkejä. Hyvää juhannusta ja viettäkää mukavat juhlat! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Cara! Kiva kuulla että siellä tykätään :> Ehkä kolmekymppisissäkin on valosarjoja ja kukkaseppeleitä ;) Ihanaa juhannuksen jatkoa myös sinne!

      Delete

© Happy daysAll rights reserved