Happy reunion

12/07/2012



Halusinpas tulla fiilistelemään tänne blogin puolellekin erästä asiaa! Huomasin nimittäin viime lauantaina kotiuduttuani Summer upista, että kaatosateessa seisominen (ja KY:n jammaileminen ;)) oli tehnyt hiuksiini korkkiruuvikiharat! Sellaiset samanlaiset, jotka minulla oli yläasteella ennen kuin aloin vaalentamaan hiuksiani :)

Vaalennusoperaatiot (ja vaalean värin ylläpitäminen) tappoivat hiuksistani sen kauniin luonnonkiharan ja toivat tilalle holtittoman kuivan käkkärän. Puolitoista vuotta sitten värjäsin juurikasvun viimeistä kertaa vaaleaksi, ja sen jälkeen päätin aloittaa oman värin kasvattamisen takaisin. Nyt minulla on lähes sataprosenttisesti oman värinen tukka, latvoissa on vielä hieman vaaleaa siellä sun täällä. Oman värin myötä olen huomannut monia erittäin positiivisia asioita: 1) ei mene rahaa jatkuvaan värjäykseen 2) hius on pehmeämpää sekä kiiltävämpää ja 3) olen saanut korkkiruuvikiharani takaisin! Miten mahtavaa, tuskainen kasvatusoperaatio todellakin kannatti!

Kuinka iloinen voi ihminen ollakaan näin pienistä asioista? Hih, jatkan tässä kikkuroideni ihastelemista! Ihanaa illanjatkoa kaikille!

// I stopped colouring my hair blond about 1,5 years ago. Last Saturday (after spending hours in a pouring rain) I noticed my hair was in pretty curls! My hair is naturally wavy but the blond colour killed the curls and made my hair just puffy... Now after a looong period of growing back my natural colour I have discovered few things: 1) it's so much cheaper when you don't have to visit hair salon all the time 2) my hair is so much more softer and shinier plus 3) I have my curls back! Yay! How happy can small things make me? :)

4 comments:

  1. Oi ihanaa, miksei itelleki vois maagisesti tulla kiharat? Kauniit ovat :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olo oli kyllä kuin pienellä lapsella karkkikaupassa, kun huomasin kikkurat! :)

      Delete
  2. Oi ihanaa <3 Kivointa tuossa on tosiaan se, että hiuksesi ovat taas terveemmät :) Terveisin toinen luonnonkiharaihen ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, kyllä juu välillä mietin, miten olen sen kuivan käkkäräkasan kanssa kehdannut edes liikkua! On nyt niiin paljon paremmassa kunnossa :) Hihi, kyllä luonnonkihara hius on ihan oma taiteenlajinsa! ;)

      Delete

© Happy daysAll rights reserved