I'm ready!

30/03/2012




Tämä päivä vaikutti ulospäin ihan normaalilta: istuin toimistolla aamulla puoli kahdeksan, join samasta kupista aamukahvia kuin jokainen muukin aamu, lähettelin työsähköposteja, muokkailin työdokumentteja, lähdin töistä kello neljän aikoihin ja tulin kotiin kaupan kautta. Mutta silti tässä päivässä on jotain erikoista, sillä tänään minä valmistuin!

Lähes neljän vuoden urakka Haaga-Heliassa on nyt siis takana ja enkä virallisesti ole enää opiskelija. Aika hassua! Pitkään aikaanhan en ole enää kursseilla istunut tai tentteihin pänttäillyt, mutta jännän kutkuttava tunne kuplii sisälläni silti joka kerta kun mietin, ettei enää tarvitsekaan!

Näiden neljän vuoden aikana on oppinut kaikenlaista ja kasvanut aika paljon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen oppinut useita uusia englannin liikesanastoon liittyvää fraasia, klikkailen Wordin sisällysluetteloita jo vaikka unissani ja tiedän kaiken kokouksista ja kukista. Silti suurin asia, mitä koen saaneeni näiden opiskeluvuosien aikana on ystävät.




Vanhoja kuvia katsellessa ei voi muuta kuin nauraa! Kaikkea mekin ollaan keksitty! Kekkereitä, kommelluksia ja keskusteluja, en edes uskalla arvata kuinka monta skumppapulloa me ollaan yhdessä poksautettu!

Kiitos siis kaikille teille murmeleille, ihan varmana en ilman teitä olisi järjissäni pysynyt kaikkien niiden taulukkolaskennan tehtävien ja saksan maantiede-esitelmien keskellä! 

// Today I graduated and completed my BBA! Even though this day seemed quite normal (at the office from 7.30 to 16) it feels funny to think I'm no longer student. I learned a lot during these 4 years, but the best thing the school gave me is my friends! Without them I think I couldn't have done this! So thank you ladies! 

12 comments:

  1. Ihana blogi sulla ! :) Tykkään kun on paljon kuvia ja tää ulkoasu on ihanan simppeli :D ! Sait uuden lukijan !:)
    Jos jaksat käy kattomassa mun ja mun kaverin blogi:
    http://little-girls-made-of.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, kiitos, ja tervetuloa seurailemaan! :) Käyn kurkkaamassa myös teidän blogia! :)

      Delete
  2. Onneksi olkoon! :) Ja tiedän tunteen, kaikki luokaltani valmistuvat myös nytkeväällä, enkä tiedä miten jaksan puristaa loput puoli vuotta ilman heitä! Ehkä se valmistujais-skumppa mielessä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :)) Me ei valitettavasti kaikki valmistuta ihan samaan aikaan oppari-prosesseista johtuen, mutta ainakin voidaan kilistellä sitten monta kertaa! ;) Eli todellakin, huomenna sitä valmistujais-skumppaa! Tsemppiä sinullekin loppurutistukseen!

      Delete
  3. Voi luoja mitä kuvia :D:D:D
    CIAO!! Ja juomapeliruletti "DAVID BECKHAMIN PELINUMERO ON 7!!!!!!!" Ahahaha :D Mahtavaaaaa. Arvostan myös parrakas mies-kuvaa!
    Onnea vielä, nähkäämme illalla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis mulla oli niin hauskaa kun selailin näitä eilen illalla, räkättelin täällä yksikseni kaikille meijän tyhmille jutuille! :D Lisäksi teki kovasti mieli laittaa jotain kuvia 80's bileistä, mutta siinä vaiheessa ajattelin, että joku varmaan nirhaisi mut :D See you! Mä taisin jo kokata kuohuvan, hups! ;)

      Delete
  4. Voisitko tehdä jotain postausta sun kodista? Sulla on niin kauniita kuvia, että ois kiva saada sisustusjuttujakin!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Olen miettinyt aiemminkin koti-aiheista juttua, mutta jos kiinnostusta ruudun toisellakin puolella löytyy, voisin koittaa sellaisen kasata tässä lähiaikoina! :)

      Delete
  5. Paljon onnea! Nauti aikaansaannoksestasi! :)

    ReplyDelete
  6. Onnea valmistumisesta!

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved