Aamuvuorossa

2018/02/03



Olen ollut koko aikuiselämäni aamuihminen.

Kunnes viimesyksynä stressistä aiheutuneen väsymyksen vuoksi herääminen muuttui tahmeaksi ja sitä kautta olo muuten kelvottomaksi. Podin koko ajan väsymystä, sekä jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, että heräsin tunteja myöhemmin, kuin luonnolleni normaalisti kuuluisi. Aamut olivat yhtä tuskaa, ruuhkaisessa ratikassa seisominen raivostutti eikä aamukahvi maistunut lainkaan makoisalta.

Onneksi, vihdoin, tunnun saaneen aamuni takaisin.

Rakastan nimittäin omaa aamuvuoroani. Arkisin kelloni soi yleensä ennen kuutta, ja viimeistään kuuden aikoihin hipsin pois makuuhuoneesta. Aamutoimien järjestys vaihtelee hieman sen mukaan, olenko päivän kotona vai lähdenkö toimistolle. Hiljaisuudessa kuitenkin keittelen aina kahvit (ja nykyään jauhan kahvipavut, tosin se ei kovin hiljaista hommaa ole) ja valmistelen aamiaisen myös vielä peiton alla möyrivälle poikaystävälle. Monessa olemme samanlaisia, mutta päivärytmeissä emme lähellekään.

Juon kahvit ja nautiskelen aamiaista, usein aloittelen työntekoa samoihin aikoihin. Talviaamuina sytytän kynttilät – luksus, jonka keksin vasta joulukuussa.

Koiran kanssa lenkkeillään, kunhan herra on suvainnut herätä. Useimmiten ennen seitsemää, katujen ollessa vielä hiljaiset ja talojen ikkunat pimeät. Toimistoaamuina pyrin lähtemään puoli kahdeksan jälkeen kotoa – aamuvuoroissa on ihanaa, kun kulkuvälineetkin ovat väljempiä ja matkanteko sujuvampaa.

Ja koska rakastan aamuvuorojani niin, haalin niitä myös viikonloppuihini. Silloin tosin säästelen isomman aamiaisen poikaystävän kanssa nautittavaksi.


Ai että,

onneksi olen taas aamuvuorossa.

No comments:

Post a Comment

© Happy daysAll rights reserved