On my wishlist

07/04/2015

Eilen aamulla täällä heräsi taas pitkästä aikaa toivo kevään tulemisesta vihdoinkin.

Kävimme Midin kanssa aamulenkillä Lauttasaaren metsässä juuri kun aurinko alkoi paistaa puiden välistä. Linnut lauloivat, ja naapuritalon papparainen parkkeerasi pihalle retkituolin ja aamukahvin kanssa maanantaiaamua ihmettelemään.

(Vaikka lähiaikoina olen peiton alla kironnut koiranomistajan velvollisuuksia kaatosateisena aamuna kello 6:00, niin sitten tällaisina aamuina olen niin onnellinen siitä, että minulla on koira. Maanantain vapaapäivä alkoi aamulenkin myötä aivan mahtavalla tavalla ja toi paljon energiaa päivään, vaikka flunssan takia olinkin yöllä saanut nukutuksi vain parisen tuntia.)



kaikki tuotteet Esprit


Jospa siis olisi kohta aika ihan oikeasti sanoa heipat talvitakeille, paksuille villahuiveille, nahkahanskoille ja aina mukana kulkevalle pipollle... Alkaa jo kyllästyttää! Odotan niin malttamattomana sitä hetkeä, kun aamulenkille lähtiessä voi vain vetäistä shortsit jalkaan, ohuen neuleen päälle ja marssia ulos flipflopeissa.

Olen viimeisen vuoden aikana saanut vaatekaappini suhteellisen hyvään kuntoon, mitä tulee työpukeutumiseen. Olen karsinut rutkasti tavaraa, ja hankkinut tilalle tarkoin valittuja ajattomia neuleita, silkkipaitoja, housuja, hameita, ballerinoja... Seuraava missioni onkin saada vaatekaappi ajantasalle myös kevät- ja kesävaatteiden osalta, ja nimenomaan vapaa-ajalle sopivaksi.

Tätä varten olen käynyt kurkkimassa niin pikkuputiikkeja kuin nettikauppojakin, inspiraatiota hakien. Asian tiimoilta kävin myös pitkästä aikaa Espritin sivuilla kurkkimassa heidän tarjontaansa tulevia lämpimämpiä säitä varten. Viimeksi löysin heiltä paljon kivoja työvaatteita - tällä kertaa huomio kiinnittyi vaaleisiin ja kevyenoloisiin materiaaleihin. Nimenomaan kesäasujen yläosat ovat tuottaneet minulle muutamana vuonna ongelmia, ja Espritiltä löytyikin muutamia kivoja vaihtoehtoja shortsien tai hameen kaveriksi. Etsinnässä ovat myös siistit mekot, joita voisi kesällä pitää toimiston lisäksi myös kaupungilla kulkiessa.

Varsinkin tuo yläkulman liehuva poncho alkoi kutkuttelemaan oikein kunnolla, se yhdistettynä simppeliin toppiin, farkkushortseihin ja sandaaleihin, niin kunnon boho kaupunkilook on valmis! Hieman viileämmälle säälle samaan kombinaatioon sopisi myös alakulman paksumpi neuletakki.

Keväisiä tuoksahduksia ja linnunlaulua teidänkin päiväänne, ja ihanaa alkanutta työviikkoa!

2 comments:

  1. Oi, ihastuin tuohon beigeen liehukkeeseen (vai mikä se ny on) täysin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä aivan ihana! Liehuke on juuri hyvä kuvaamaan :D

      Delete

© Happy daysAll rights reserved