Lahti. Siis synnyinkaupunkini - oh so glamorous. Päätin kuitenkin ottaa kaiken irti tästä perjantaisesta lounastuntielämyksestä, ja piipahdin pitkästä aikaa lahtelaisessa helmessä, Petit St Louisissa.
Helsinkiin muuttaessani jäin Lahdesta ikävöimään erityisesti Aleksin ja Veskun kulmassa ollutta Saint Louis Storea ja heidän (varsinkin farkku-) valikoimaansa.
Nyt tuolla paikalla nököttää Burger King, mutta Rautatienkadulta löytyy kaupan pikkusisko, Petit St Louis. Boutique-henkisestä kaupasta löytyy muun muassa Acnen, About underwearin, Amor Luxin, Byredon, L:a Bruketin ja Marviksen tuotteita.
Tällä kertaa mukaani tarttui ihana, Support Your Localin lyhythihainen college. Värivalinta yllätti itsenikin, mutta en voinut vastustaa tuota kesäisen hempeää vaaleanpunaista. Sopii täydellisesti farkkushortsien tai boyfriend-farkkujen kaveriksi, eivätkä nuo Gina Tricot'n repalefarkutkaan pahalta näyttäneet.
Mielestäni paidan sanoma on ihana, eikä ekopuuvillainen, eettisesti tuotettu materiaalikaan ole pahasta. Itseltäni löytyy tämän paidan lisäksi myös samanmerkkinen kangaskassi, jonka sain ihanalta ystävältäni ystävänpäivälahjaksi.
Jos suuntaatte Lahteen, tsekatkaa siis ehdottomasti tämä putiikki! Lisää juttua Petit St Louisista löytyy muun muassa Idan, Mrs. Jonesin ja Kaisun blogeista.
Rautatienkatu 18
Lahti
Olen blogiasi lukenut jo pitkään (kuitenkaan kommentoimatta, ääh) ja tuli ihan yllätyksenä, että olet lahtelainen! Olen tainnut jättää muutaman rivin lukematta ilmeisesti, heh :D Itse Oulussa asuvana lahtelaisena ikävöin Petit St Louisiin aina vaatekauppoja kierrellessä, täällä pohjoisessa ei ole mitään vastaavaa putiikkia. Nappasin itsekin pitkähihaisen, harmaan collegepaidan mukaani, kun kotikotona viimeksi kyläilin - se on ollut ehdoton lempipaitani siitä lähtien :) Alkoi kyllä kuviesi myötä houkuttaa jokin pastellisävykin, voi että!
ReplyDeleteHeippa Elisa! Kiva kuulla että olet ollut jo pidempään lukijana :) Ja kyllä, olen ihan Lahti born and raised! Välillä on tullut mainittua että vanhempani asuvat Lahdessa, mutta en tiedä olenko koskaan kertonut itse sieltä olevani. Ei se kyllä mikään salaisuus ole :D Se on hassua, että vaikka Helsinkikin täynnä kaikkia ihania kauppoja, niin edelleen tulee ikävä lahtelaisia helmiä (muuten Lahdessa nyt ei ihan hirveän montaa asiaa ole, jota ikävöin...)! Itse katselin myös sitä harmaata versiota, mutta ajattelin kerrankin vähän repäistä ja päädyin tähän! Tuo on kyllä niin ihanan pehmoista materiaalia, että voisi ostaa senkin takia toisenkin... ;)
DeleteKiva postaus! Bongasin Petit St Louisin hiljattain Instagramista ja ajattelin, että tuolla on käytävä. Se olisi helposti saattanut unohtua tosin kokonaan, joten tämä postaus oli kätevä muistutus. Ehkäpä pian pääsen myös käymään tuolla! :) Ja vitsi miten söpö toi (ilmeisesti) Kanniston leipomon kahvimuki, pitää ehkä hakea kahvia ihan pelkästään söpön mukin vuoksi. :)
ReplyDeleteKiitos Janica! :) Hei mahtavaa, ihan ehdottomasti seuraavalla Lahti-reissulla Petit St Louisiin! Sieltä saa aivan kaikkea ihanaa pikkusöpöäkin, muun muassa ainoa kauppa Suomessa josta saa Byredoa! Ja joo, kahvimuki on Kannistolta! Hain eräs aamu sieltä kahvin to go, ja se olikin tutun turkoosin sijasta tuollainen hempeä roosa. Täytyi tätä kuvaussessiotakin varten käydä hakemassa kahvia ihan mukin takia ;)
Delete