The best things happen unexpectedly

25/05/2014




Eikö olekin hassua, miten monet parhaista jutuista sattuu silloin, kun niitä ei ole suunnitellut lainkaan?

Itselläni ei ollut tästä viikonlopusta niin minkäänlaisia oletuksia. Olin säästellyt viikolla kotitöiden kanssa, jotta minulla olisi edes jotain puuhaa niiden Mad Menien lisäksi. Lopulta kävi kuitenkin niin, että en ole näin sunnuntai-iltapäivään mennessä ehitnyt tekemään puoliakaan listallani olevista asioista!

Perjantaina laahustin väsyneenä töistä kotiin, mutta löysinkin itseni vähän ajan päästä nauttimasta viiniä Sandron terrassilla. Lauantaina matkasin extempore vanhempieni luo, loikoilin aurinkotuolissa ja otin päiväunet. Illaksi palasin Helsinkiin ja tänään aamulla nautin aamukahvia kaksi tuntia taloyhtiömme kattoterassilla kirjaa lukien ja auringosta nauttien, sen jälkeen tallustelin ulkona ja kävin ostamassa ruokatarpeita ensi viikolle. Tänään suuntaan vielä siskoni luo kisakatsomoon kannustamaan Suomea illan kiekkopelissä.

Nyt olo on iloinen ja hyvin levännyt, lähes pelottavan levollinen.

Pitäisi ilmeisesti useamminkin antaa asioiden vain tapahtua ilman sen suurempia suunnitelmia, jos lopputulos voi olla näin hyvä?

No comments:

Post a Comment

© Happy daysAll rights reserved