On my plate: dairy free yogurt

16/01/2014

Vihdoin se on löytynyt!

Nimittäin erittäin varteenotettava vaihtoehto maitopohjaisen jugurtin korvaajaksi. Olen muistaakseni täällä bloginkin puolella maininnut, että olen pyrkinyt vähentämään lehmänmaidosta valmistettujen tuotteiden käyttöä. Jokapäiväisistä juustoista ja kuohukermoista on ollut suhteellisen helppo luopua ja korvata esimerkiksi vuohenjuustolla, mutta kelpoa aamujugurtin korvaajaa ei oikein ole kohdalle osunut. Välillä olen syönyt niin chia-vanukasta kuin muussattua banaania jugurtin tilalla, mutta myönnettäköön: aamujugurtissa parasta on sen pehmeys ja kermaisuus (tähän on syytä lisätä, että ainoa täysin nämä kriteerit täyttävä maitojurugtti on Lidlin kymmenenprosenttinen kreikkalainen jugurtti, eli eivät ne kaikki maitojugurtitkaan mieltäni lämmitä).



Aiemmista jugurtinvalmistuskerroista hieman lannistuneena suhtauduin hieman skeptisesti kuullessani kookosjugurtista. Onneksi kuitenkin päätin antaa sille mahdollisuuden, sillä voi pojat! Lidlin jugurtin haastaja on vihdoin löytynyt!

Kyseessä on siis kookoskermasta valmistettava jugu, josta tulee juuri niin paksua ja kermaista kuin saatoin toivoa. Kaupanpäälle tulee myös ihana kookoksen maku - tästä lähtien ei tarvitsekaan enää sirotella kookoshiutaleita aamujugurtin päälle. Maistuu hyvältä pelkästeen tai kaikilla mausteilla (marjoja, hedelmiä, siemeniä, siitepölyä, acai- tai tyrnijauhetta, mantelimysliä, kanelia, kardemummaa tai mitä ikinä keksiikään!), kuten itse suosin.



Kookosjugurtin reseptin löysin Hannamarin HaLo-blolgista, mutta kerrataanpa (yksinkertainen) ohje vielä tännekin:

Kookosjugurtti

200 ml kookoskermaa
1-2 probioottikapselia

Sekoita hyvin tiiviissä lasiastiassa kookoskerma ja parobioottikapseleiden sisältö, ja laita purkki muhimaan huoneenlämpöön valolta suojaan 24-48 tunniksi. Siirrä jugurtti sen jälkeen kylmään, ja anna olla siellä vähintään 3 tuntia. Tämän jälkeen jugurtti on valmista käytettäväksi! Mitä kauemmin jugurtin antaa tekeytyä huoneenlämmössä, sen happamammaksi se muuttuu. Jääkaapissa jugurtti säilyy hyvänä 5-7 päivää.

Kookoskermasta kannattaa tietenkin valita aina lisäaineeton ja mielellään luomu-versio, mikäli sellaista vain löytää. Probioottikapseleihin (maitohappobakteeri) kannattaa myös santsata, ja perinteisten Gefilusten sijaan hankkia esimerkiksi näitä Bio-Kultin kapseleita. Niitä löytyy ainakin Ruohonjuuresta - itse en valitettavasti ole vielä törmännyt luomukookoskermaan lähiruokakaupoissani. Onko teillä parempaa tietoa?

Suosittelen kaikkia jugurtinystäviä (taikka muuten lehmänmaidosta oireilevia) kokeilemaan, tämä on nimittäin h-y-v-ä-ä!

9 comments:

  1. Höh mä olin jo innoissani, mutta sitten luin sanan kookos, en nimittäin pidä kookoksen mausta sitten yhtään! :D Noh, etsinnät jatkukoon.. Nyt syön välillä soijajugua, mutta senkään mausta en niin paljon välitä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi kökkö! Tämä korvike ei kyllä tosiaan kauhean hyvin toimi, jos ei kookoksen mausta pidä! :D Toivottavasti löytyy joku sullekin sopiva vaihtoehto :) Itse en kauheasti välitä myöskään soijatuotteista (enkä kauramaitoisista), niin on ollut pakko yrittää kehitellä itse jotain pöperöä... Tätä (http://www.lily.fi/blogit/kiitos-hyvaa/pyyda-niin-saat-jukurttia) Virpin ohjetta en vielä kokeillut, mutta voisin kuvitella siinä toimivan kookosmaidon sijasta vaikka mantelimaidon tai muun? :)

      Delete
  2. Oi nam, rakastan kookosta! Täytyy siis testata tätä :) Jännä idea "hapattaa" itse jugurttia, en tiennytkään, että se noin helposti onnistuu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suosittelen todellakin kokeilemaan! :) Itsekin ensimmäistä kertaa hapatin onnistuneesti kapseleilla, mutta oon kyllä lukenut siitä aiemminkin. Ja muistaakseni Jamiella oli ohje jugirttiin, joss käytettiin hapatteena kapseleiden sijasta valmiin jugun jämiä? Sepä vasta helppoa olisikin!

      Delete
  3. Vaude, näyttääpä herkulliselta! Tekisi mieli testata tätä, niin hyvän mainospuheen laitoit :-) Maitotuotteiden käytön vähentäminen on kyllä itsellänikin tavoitelistalla, varsinkin ihon kuntoon vaikuttavat tosi paljon ainakin mulla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti testaukseen! :) Itselläni on sama juttu, suuri maitotuotteiden käyttö näkyy heti naamassa sekä useimmiten tuntuu myös vatsassa. Onneksi nykyään alkaa löytyä jo hyvin vaihoehtoja prosessoidulle lehmänmaidolle :)

      Delete
  4. Tiedätkö hyviä asunto sivuja helsingissä? :)

    ReplyDelete
  5. KIITOS niin hyvästä vinkistä!!! :)
    Tuo Bionan tavara on muuten kookosvoita…:0 Ostin sitä pari purkkia ja mies ihmetteli mitä olen noin paljolla voimäärällä tekemässä :D Siinä on kevyt 700 kaloria sadassa :D Tulee vähän tuhtia jugua :D :D
    Normi kaupasta löyty tavis kookoskermaa mut luomua en oo nähny missään:(

    Mutta ihan huippu idis tää kiitos ihan mega paljon<3 :)

    -Mona

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehee, olepas hyvä vaan! :)
      Kokeilin itsekin tämän jälkeen tuolla Bionan versiolla, ja siitä tosiaan tuli _aika_ rasvaista tavaraa, ei meinannut tulla purkista ulos! :D Löysin kuitenkin etiessäni yhden hvyän kookoskerman, jossa oli vain yksi e-koodi, mutta nyt kyllä en enää muista mitä se oli! Sekään ei kyllä ollut luomua :(

      Delete

© Happy daysAll rights reserved