First outfit of the year

21/01/2014




Takki Zara, neule ja huivi Polo Ralph Lauren, houdut Dr. Denim, kengät Dune,
laukku Marc by Marc Jacobs, pipo H&M

Posti kiikutti sopivasti ennen loppiaista ja pakkaspäivien alkamista (sovitaan vaikka itselleni joulahjaksi) tilaamani Polo Ralph Laurenin beigen villahuivin. Eikä ajoitus olisikaan voinut olla täydellisempi, sillä näillä lämpötiloilla on todellakin ollut kaikelle mahdolliselle villaiselle tarvetta! Viime lauantaina huivi sai kaverikseen neulepaitaa, pipoa ja villakangastakkia (sekä näköjään myös violetit villasukat, jotka tyylikkäänä kurkkivat kengistä), kun kävin Lahdessa ollessani hieman hoitelemassa asioita. Onneksi pääsin kotoa autolla lämpimästä tallista lähes kauppojen ovien eteen, sillä ei kyllä villakangastakissa paljoa enempää olisi ulkona tarennut olla! Hattua (tai tuota päähän juurtunutta harmaata pipoa) nostan myös kaikille niille, jotka näin talvisin ottavat säännöllisesti asukuviaan ulkona ilman takkia! Siis hyrrr, eikö siinä jäädy niin kuvattava kuin kuvaajakin? Itse olin ainakin aivan kalikkana näiden otosten jälkeen, vaikka tuossa pihalla vain alta viisi minuuttia keikistelin! :D


// The winter has arrived to Finland, and it's freaking cold! Thank god I have my new woollen Polo Ralph Lauren scarf to keep me warm.

6 comments:

  1. Ihana asu !:)

    http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  2. Tosi kiva asu ja huivi näyttää lämpimältä :) tajusin, että poikaystävälläni on lähes samanlainen, voisinkin joskus lainata sitä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehee, kiitos Emmi! :) Täytyy tässä kyllä nyt myöntää, että tuo huivi itseasiassa on miesten puolelta ostettu...! Eli eikun siis ihan reilusti vaan poikaystävän kaapille ;)

      Delete
  3. Ihana takki! Oon tällä hetkellä etsinyt tuon tyyppistä. Minkälainen on päällä? Voisikohan siihen mahtua kasvava vauvamaha?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka! Tuo takki on kyllä tosi kiva :) Ei ole kauhean paksu, mutta erittäin mukava kuitenkin päällä. Vauvamaha mahtuisi varmasti tuon tyyppiseen takkiin hyvin, sillä siinä ei ole edessä muuta kiinnitystä, kuin kaksi isoa nappia ihan tuolla kaulalla! Tämä yksilö on kyllä ostettu jo monia vuosia sitten, mutta hyvällä tuurilla samantyylisiä voisi löytyä Zarasta (tai vaikka Mangosta!) vielä uudelleen :)

      Delete

© Happy daysAll rights reserved