The coffeetable

31/10/2013

Tättärää, saanko esitellä: elämäni ensimmäinen sohvapöytä! Pöydänkulma vilahtikin jo edellisessä potauksessa, mutta tässä hieman parempaa kuvaa. Itse olen sohvapöydästä aivan tavattoman innoissani, ja olenkin sen äärellä fiilistellyt päivittäin. Vielä hienompaa tästä kaikesta tekee sen, että tein sohvapöydän ihan itse! :)



Aikoinaan suunnitelmissani oli ostaa Hayn pieni valkoinen tarjotinpöytä, mutta Pinterestiä sun muita selatessani päädyinkin tähän DIY-projektiin. Ja olen todella tyytyväinen, tähän mahtuu nimittäin tavaraakin levittämään hieman enemmän kuin tuolle tarjotinpöydälle ;)

Pöydän tekeminen alkoi tutkimusmatkalla Kodin Terraan, josta päädyin ostamaan yhden yksikön höylättyä mäntyä. Siskon kanssa sirkkelöitiin lankku kolmeksi 110 senttiseksi palaksi, jotka vielä kävin hiomapapereilla läpi.



Hiotut lankut käsittelin Osmo Color puuhavalla (sävynä Lumi), jota levitin pensselin kanssa yhden kerroksen. Vaha on aika tujua tavaraa ja ohuelti levittämisessä sai olla tarkkana, mutta mielestäni yksi kerros toi sopivan peittävyyden männylle. Kahdella kerroksella olisi varmasti saanut tasaisen peittävän valkoisen, mutta sitä en itse halunnut. Annoin vahan kuivua yön yli (yli 10 tuntia) ja seuraavana päivänä aloin kasaamaan pöytää!



Kiinnitin pöytälankut toisiinsa pienempien poikkilankkujen avulla, jotka olin myös käsitellyt Osmolla. Pienempiin poikkilankkuihin ruuvasin vielä kiinni jaloiksi 110 mm kalustepyörät, jotka löysin Kärkkäiseltä. Pyöriä olin katsellut myös Kodin Terran, Clas Ohlsonin ja Bilteman valikoimista, mutta Kärkkäisellä pyörät olivat suhteessa edullisimmat. Lisäki ainoat, jotka olivat kokonaan mustat! Kaikissa pyörissä on myös lukko, eli ei pelkoa että Midi iltahepuleissaan surffailisi pöydän kanssa päin seiniä...

Pöytäprojekti oli suhteellisen edullinen, mikä oli tietenkin positiivista tämän kaiken itse tein -ylpeyden lisäki. Puutavarat maksoivat noin 16 euroa ja pyörät noin 15 euroa. Kalleinta oli tuo Osmon vaha, joka maksoin yli 30 euroa... Sitä kyllä meni tähän pöytään niin vähän, että purkista riittää tavaraa vielä aika moneen projektiin! Mikä on teidän mielipide, kannattiko vaihtaa Haysta omatuotantoon? :)

sisältää mainoslinkin

// I built myself a coffeetable.

12 comments:

  1. Hieno! Itse tekeminen kannattaa aina :) Meillä on vähän samaan tapaan tehty työpöytä, muistaakseni Osmolla käsitelty sekin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tuo "pöytätyyli" on kyllä todella helppo varioida muihinkin kuin sohvapöytään, voin kuvitella että juuri työpöydässä tai ruokapöydässä toimisi hyvin! :)

      Delete
  2. Tosi upea! :) Ehdottomasti kannatti tehdä itse.

    ReplyDelete
  3. Tosi kaunis pöytä :) Meillä on kanssa ollut vaikeuksia löytää se oikea sohvapöytä ja on varmaan paras ja edullisin vaihtoehto tehdä itse :) sit saa sellasen kun haluaa ellei ole hirveen monimutkainen unelmapöytä :) Upea! Hienosti tehty!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Itse tekemisessä on kyllä aina se bonari, että saa tehtyä juuri sen kokoisen ja mallisen kun on tarve. Varsinkin näissä simppeleissä versioissa, mihin tarvitaan vain vähän puutavaraa ja ruuveja ;)

      Delete
  4. ooh ! wautsi :) mun ystävä teki samantapaisen, mutta tumman version... ihania tämmöset DIY-jutut !

    -Maria

    http://dejiss.blogspot.com

    ReplyDelete
  5. Hieno! :) Mietin tässä muuten, että millä kameralla/objektiiveilla kuvailet? Nää kuvat on aina niin kauniita katsella!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Mulla on käytössä Caoninin vanhus, 1000D, ja sen kanssa käytän objektiivina melkein aina Canonin EF 50mm f/1.8 II -objektiivia (kuten näissäkin kuvissa).

      Delete
  6. Vau, upea pöytä! Ja sen mahtavuutta vaan lisää se, että se on itse tehty :) Pientä sisustuskuumetta olisi täälläkin ilmassa, ensin vaan pitäisi löytää kämppä, mihin mahtuisikin jotain :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Emmi! Joo, mullakin oli itseasiassa vasta nyt tilan puolesta edes mahdollisuutta harkita sohvapöytää, aina on ollut vaan yksi huone tms. käytössä, johon pitänyt kaikki kalusteet mahduttaa... :o Ootko etsimässä uutta kotia vai muuten vain haaveilemassa? :D

      Delete

© Happy daysAll rights reserved