Friday moments

2013/10/11



Tällä viikolla blogin puolella onkin ollut vähän hiljaisempaa, töiden ja vapaa-ajan imaistessa minut täysin mukaansa. En ole iltaisin kauheasti jaksanut koneella istuskella, vaan on ollut mielekkäämpää nähdä ystäviä illallisilla tai käydä hauvan kanssa pitkillä lenkeillä. Myös aiemmin tällä viikolla vellonut sateinen syyssää on saanut puolustusrefleksini toimimaan: äkkiä kynttilät palamaan ja sohvannurkkaan teemukin kanssa.



Sain myös vihdoin aikaseksi tilattua muutaman polaroidin Printiciltä (kerroin ensimmäisestä tilauksestani täällä, kurkkaa mikäli appi on sinulle vielä tuntematon!). ja tänään ne odottivatkin minua kotona töistä saapuessani. Iltapäiväkahvini siemailinkin ihanan kesäisiä kuvia katsellessa - hieman erilaisissa tunnelmissa tämänpäiväiseen verrattuna oli eräs kuvien kahvihetkistä vietetty. Onneksi kuitenkaan lämpimien kesähetkien katselu ei tuottanut ihan sitä suurinta tuskaa, sillä yhtenä puolustusmekanisminani varasin maanantaina ensi kesälle talon viikoksi Provencesta. Sillä ajatuksella pääsee kyllä niiden kurjimpien sadepäivien ja lumimyrskyjen yli, tai ainakin niin toivon!

Onnkesi viikonlopuksi on ainakin täällä Helsingissa luvattu aika aurinkoista säätä! Ihanaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua kaikille, olkoon se teillä oikein mukava! :)

No comments:

Post a Comment

© Happy daysAll rights reserved