String lights

04/10/2013



Jipii, perjantai! Se tarkoittaa taas mahdollisuutta ladata akkuja, nähdä kavereita ja hääräillä kotona! Minulle on jäänyt edellisessäkin postauksessa mainittu pieni sisustusinto päälle, ja olen nyt vähän mallaillut uusia juttuja myös olohuoneen puolella. Ostin pari kesää sitten juhannusta varten Clas Ohlsonilta tuollaisen valosarjan, jota onkin ahkerasti erilaisissa juhlissa käytetty. Ulkojuhlia tulee tänä vuonna tuskin kauheasti enää järjestettyä, joten olen hetken aikaa pohdiskellut josko saisin lamppuja hyödynnettyä sisällä jotenkin kivasti. Nyt ne roikkuvat tuossa sohvan vieressä testiajossa - saa nähdä jäävätkö pysyväksi vai keksinkö jotain parempaa. Tuohon päätyivät lähinnä siksi, että siinä kohti seinästä löytyi ruuvit vanhan peilin jäljiltä. Muuten täällä asunnossa ei seinillä paljon koukkuja tai pidikkeitä olekaan... Enkä viitsinyt kiviporaan tarttua, ennen kuin tämä on ihan varma juttu ;)

Kyseisiä valosarjoja näyttää edelleen olevan Clasulla myynnissä, ja myös Granitin valikoimaan vastaavanlaiset kuuluvat! Ovatko muuten helsinkiläiset huomanneet, että Forumin uudistuneeseen 3. kerrokseen on avattu toinen Granit? Liike on hieman pienempi kuin Bulevardin, mutta kivasti sieltäkin löytyi tavaraa! Itse asiassa pitäisikin kaupassa piipahtaa yhtä kattolamppuehdokasta katsomassa... No, onneksi on viikonloppu aikaa :)


//I'm trying to figure out whether the string lights on my living room wall look good or not. The trial continues...

1 comment:

  1. Hei kiva idea! Itse voisin kotiuttaa samanlaiset ikkunalaudalle! :)
    xx J

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved