Ashley Madekwe

04/04/2012


Katselin sunnuntain koomailupäivän viihdykkeeksi aika monta jaksoa Revengeä (sarja taitaa pyöriä Maikkarilla nimellä Kosto?). Olen jo ensimmäisestä jaksosta lähtien kiinnittänyt sarjan hahmon Ashley Davenportin pukeutumiseen ja sen ihanuuteen huomiota. Sunnuntaina sitten googlaillessani törmäsinkin blogiin Ring My Bell, jota kirjoittaa hahmon näyttelijä, Ashley Madekwe (minusta on aina hauskaa kun hahmolla ja näyttelijällä on sama etunimi!).

Ashley osoittautuikin mitä ihanimmaksi tyylitaituriksi myös hahmon ulkopuolella, ja ihastuin hänen blogiinsa ja tyyliinsä heti! Asut ovat aika yksinkertaisista komponenteista koottuja, mutta silti niissä on jotain. Oli myös iloinen yllätys huomata, että vaikka hän onkin nykyään Hollywood-näyttelijä, löytyy vaatekaapista silti todella paljon esimerkiksi Topshopia, Asosta ja Urban Outfittersiä :)

Yllä muutama ihastuttava asu, joita voisin kuvitella käyttäväni tai soveltavani esimerkiksi töissä (sitten kun ei ole enää lunta...). Minulle kelpaisi kyllä Ashelyn vaatekaappi myös ihan kokonaan - ihanien hiuksien kanssa. Himo korallin värisiin housuihin, samoin kuin erilaisiin (ei mustiin...) hameisiin kasvoi näiden myötä entisestään!


Vertailun vuoksi myös muutama kuva Ashleyn hahmon pukeutumiseta sarjassa. Kauniita, yksinkertaisia ja värikkäitä kokonaisuuksia! :)

// I watched too many episodes of Revenge on Sunday and Ashley Davenport's style in the series caught my eye. Did some googling and found a blog called Ring My Bell, that is written by Ashleys actress Ashley Madekwe.
Love her outfits and style! Simple, colourful and chic! I wish I had her closet :) Here are also three screencaps of Ashleys outfits on Revenge.

Pics: Ashley Madekwe and screencaps

6 comments:

  1. hhaha just toissapäivänä törmäsin tohon samaan blogiin ku tylsyyksissäni seikkailin pitkin nettiä :D ja joo, klikkailin sen myös mun blogloviniin seurattavaks !

    ReplyDelete
  2. ja nii, tuolla on mun korallihousujavarten inspiskuvakin ;) yhdistelin eilen noita normi mustavalkoraidalliseen paitaan :)

    ReplyDelete
  3. Oi! Oon lukenut tota blogia monta kertaa, mutta enpä oo aiemmin tajunnut, että mimmi on se Koston tyyppi:) Hih, joka päivä oppii jotain uutta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, mäkin muistelen nähneeni tuon joskus, mutta ei kellot täälläkään soineet! Hauska lukea jonkin näyttelijän blogia ja katsoa sitä sen jälkeen telkkarista, tulee paljon "läheisempi" olo :D

      Delete
  4. haha vau minäkin olen lukenut ashleyn blogia ja katsoin eilen ekaa kertaa revengeä enkä kyllä tajunnut että sama tyyppi!! :D

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved