Ihana maaliskuu on täällä!
Vaikka en ihan sanoisi, että nyt on kevät – mielestäni aamulenkin lukemat -12°c eivät kuulu kevääseen – on maaliskuussa silti sellaista taikaa. Päivät pitenevät, aurinko alkaa jo lämmittää ja mielessä pyörii vain tuleva kesä.
Tällä hetkellä mielessä pyörii vaaleita ja todellakin keväisiä asioita. Puuterin värisiä kenkiä ja naamioita, raikkaita tuoksuja kotiin ja ihania asioita päivittäiseen elämään. Olen alkanut zerowastettaa elämäämme hieman, ja virkannut lähiviikkoina muun muassa hedelmäpusseja. Äidin kätösissä tekeillä on ihana kauppakassi, jolla aion kesällä viilettää torilla ja hallilla vihanneksia ostamassa. Jos teidän äiti (tai sinä itse) ei ole yhtä kätevä käsistään, niin Arketilla myydään vastaavanlaisia ihanuuksia. Torilta ostetut vihannekset asettelisin enemmän kuin mielelläni käsintehtyihin kulhoihin ja lautasille.
Mikäli muuten etsit vastuullisesti tuotettuja kenkiä tai vaatteita, niin kurkkaa Everlanen valikoima! Sieltä löytyi kaikenlaista ihanaa, muun muassa nuo pinkit kesäkengät. Jokaisesta tuotteesta kerrotaan myös tarkasti muun muassa valmistustehdas sekä avataan, mistä osista tuotteen hinta muodostuu (materiaali, työ, kuljetus...). Tällaista läpinäkyvyyttä toivoisin useammalta kaupalta!
No comments:
Post a Comment