Minimalistiset asusteet

07/03/2017



Lempikoruni: siroja ja kultaisia.

Kauas on tultu ajoista, kun käytin suuria ja näyttäviä statement-koruja päivittäin, saati kun nuorena olin kuorrutettu värikkäillä helmillä ja muilla muovikilkuttimilla. Ehkä korujen kanssa minulla on käynyt samoin kuin värikkäiden vaatteiden kanssa: sain loppuelämäni kiintiön täyteen nuorempana, ja nyt haluan mahdollisimman minimalista ja huomaamatonta.

(Niin siis tiesittekö, että esimerkiksi rippikouluaikoihin pukeuduin kaikkiin sateenkaarenväreihin ja mahdollisiin kuoseihin? Huoneessani oli keltaiset ja punaiset seinät, eikä yksikään siellä oleva tavara (tai saati minun vaatteeni) ollut musta, valkoinen, harmaa tai tummansininen. Elin useamman vuoden tuollaisessa värien yltäkylläisyydessä, ja ehkä juuri siksi värikkäin omistamani asia nykyään on pinkit alushousut.)

Tämän (ja vähän pidemmän) hetken suosikkikoruni ovat Pernille Corydonin kultaiset sormukset sekä & Other Storiesin korvakorut. Sekä tietenkin Samsøe & Samsøen tummansininen pitsipaita, joka on kuin koru itsessään.

4 comments:

  1. Pernille Corydon tekee kyllä ihania simppeleitä, mutta kiinnostavia koruja. Merkin tähtikorvikset on olleet mulla aktiivisessa käytössä jo vuosia :) Ihanat nuo & Other Storiesinkin. Jotenkin itsekin on alkanut kaipaamaan varsinkin arkeen tosi siroja ja huomaamattomia koruja. Varsinkin korviin ja ranteisiin, kun sormessakin on aina nyt vihkisormukset mukana.

    Heh, ehkä se oli sitä meidän yläasteaikaa, koska muistan itsekin pukeutuneeni silloin ihan hillittömiin värikimaroihin. Kaiken piti olla pinkkiä tai kirkkaan oranssia ja jos ei ollut niin turkoosi tai kirkkaanvihreä kävivät myös :D Mää en kyllä onnistunt kyllästymään kokonaan väreihin, mutta kyllä munkin tulisi nykyään skipattua oranssin paidan, värikkäiden raidallisten farkkujen, vihreävalkoisen vyön ja vaaleansinisten lenkkareiden yhdistelmä :D Ja koko komeuden kruunasi isoveljen vanha kelta-vihreä reppu, jossa oli kuva ralliautosta :D oi 2000-luvun alku, olit huikea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pernille on kyllä noussut koruissa ihan mun yhdeksi suosikiksi! Lisäksi olen huomannut, että esimerkiksi sormusten kultaus kestää tosi hyvin, mikä on tosi kiva, koska eivät kuitenkaan ole mitään ökykalliita :) Mulla kun ei ole vielä noita vihkisormuksia niin lempparikorut ovat juurikin sormukset, mutta sitten jos/kun vihkisormusten aika tulee niin siirryn varmasti kanssa rannekoruihin!

      Ja siis omg, sweet 2000-luvun alku! :D Mitä enemmän värejä ja toisiinsa sopimattomia kuoseja niin sen parempi! Pinkki oli kyllä kuumaa kamaa myös mulla, samoin kirkkaanvihreä. Mun suosikkiyhdistelmä taitaa olla vihreä-keltainen Brasilia-paita, valkoinen kellohame punaisilla sydämillä, raidalliset sateenkaarenväriset polvisukat ja Adidaksen Superstarit violeteilla raidoilla. Siis ihan kamalaa! :D Lohduttavaa, että muutkin ovat kokeneet tämän saman, haha! Olisin myös halunnut värjätä hiukset esim. siniseksi, mutta onneksi siinä vaiheessa äiti sanoi tiukasti vastaan...

      Delete
    2. Haha mulla oli tismalleen sama tilanne hiusten kanssa, halusin siniset, mutta äiti kielsi!

      Vertaistukea! Onneksi sitä on, kun tatvetta sille selvästi on.. Heti helpottaa tietää ettei oo ollut yksin tossa hullunmyllyssä :D

      Delete
    3. Hahaha apua mahtavaa! Joo, helpottaa heti tietää ettei ole ollut ainoa joka kävelee tuolla ympäriinsä vastaavissa kuteissa ja värioksennuksissa, hah! :D

      Delete

© Happy daysAll rights reserved