Joulutunnelmaa kotiin

2016/12/11

Joulukranssi Joulukranssi Joulukranssi Joulukranssi Joulukranssi

En (yllättäen) välitä punaisesta joulusta, mutta vihreästä joulusta välitän.

Tänä vuonna olen tehnyt kotiin joulutunnelmaa ihanilla eukalyptus-kransseilla, joita yhtenä iltana väsäilin. Sinänsä fiksua käyttää noin viisi tuntia tällaiseen – mitään muuta hommaahan ei tietenkään olisi ollut. Ja vaikka rakastan askartelua, kukkakimppuja ja muuta, olen persoonana vähän huono aina tekemään näitä: väsäämisestä ei tunnu tulevan loppua, kun sisäinen perfektionistini haluaa asetella yhtä risua vähän turhankin kauan.

Isompaan pyöreään kranssiin käytin vajaa kolme isoa oksaa eukalyptusta sekä noin yhden ison oksan harsokukkaa. Pyöräytin paksusta rautalankasta kolminkertaisen kehikon, johon aloin kiinnittää ensin isoimmat eukalyptukset pohjaksi. Tämän jälkeen lisäilin pienempiä eukalyptuksen oksia ja viimeisenä harsokukkia pieninä oksina. Rautalangan sijasta solmin oksat kiinni kehikkoon vihreällä ompelulangalla – näin tuloksesta tuli mielestäni jämäkämpi, rautalankojen päät eivät pistelleet käsitellyssä eikä vihreä lanka erotu oksien keskeltä lainkaan.

Pienempään U-malliseen kranssiin käytin jämäpalat, ja siitä tuli mielestäni varsin söpö.

Molempien kranssien tuoksu on huumaava. Vielä kun torille ilmestyvät joulukuuset myyntiin, niin kodin joulusomistus on täydellinen!

No comments:

Post a Comment

© Happy daysAll rights reserved