Sunday breakfast at Galleria Keidas

2015/11/11



Sunnuntai-aamun kahvit nautittiin viime viikonloppuna parhaimman ystäväni kanssa Fleminginkadulla Galleria Keitaassa. Minun on pitänyt käydä kyseisessä kahvilassa jo ikuisuuksia – kävelen sen ohi aamulenkillä useamman kerran viikossa ja kurkin söpöön liiketilaan sisään. Kahvila on ihanan lähellä omaa kotiani, ja sunnuntaina kipittelimmekin nälkäisinä muutaman minuutin Flemarille aukeamisaikoihin. Kahvila oli todella rauhallinen heti aamukymmeneltä, ja me hätäisimmät taisimme olla päivn ensimmäiset tilaajat.



Tilasimme all day weekend breakfast -listalta Eggs benedictin (eggs ben, miten voisin vastustaa!), Eggs Flemarin, porkkanasmoothiet sekä isot kipot kahvia. Aamupalahetken kruunasi uunituore Helsingin Sanomat (sanomalehti viikonloppuaamuna on jotain mitä kotona usein kaipaan) sekä sopivan smooth ja hipster musiikki.



Uppomunien lisäksi listalta löytyy aivan taivaallisen herkullisen näköisiä ciabattoja, huhujen mukaan erittäin maukasta ohrapuuroa, croisantteja, jugurttia ja vaikka mitä. Naapuripöytään myöhemmin kannettu cafe au lait oli ämpärimäiseltä kooltaan ja pehmeältä ulkomuodoltaan niin houkutteleva, että meinasin tilata sellaisen itsellenikin jälkiruoaksi.

Veikkailen tästä brooklynia henkivästä kahvilasta yhtä vakiopaikoistani. Muutama asiakas pistäytyi myös hakemassa mukaansa vain täytettyjä herkkuleipiä, ja veikkaan että itsekin tulen tätä hyödyntämään joskus. Keitaassa on tarjolla myös lounasta, eli monta hyvää syytä piipahtaa Fleminginkadulle!


Galleria Keidas
Fleminginkatu 7
00530 Helsinki

2 comments:

  1. Heippa Ida! Oon ollut sun lukijana jo pitkän aikaa, ja tää sun blogi on kyllä yks lemppareista edelleen! Ja innostuin nyt yks ilta vähän muokkailemaan omaakin blogin ulkoasua pitkästä aikaa, ja ajattelin siirtää omat blogini sivut vastaavanlaisesti myös ylälaitaan niinkuin sinun blogissasi. Mutta haluaisin niihin tuollaiset alasveto laatikot, ja nyt monta tuntia nettiä selanneena en mistään löydä ohjetta. Osaisitko mitenkään auttaa? Saan kyllä sivut ylälaitaan mutta tuohon homma sitten tyssääkin :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Henna! Kiitos paljon, tosi kiva kuulla että oot jatkanut seuraamista kauemminkin! :)

      Alasvetovalikoissa valikkoon tylevat asiat täytyy määritellä koodissa child-tyyleiksi ( li ), ja näille täytyy määrittää CSS-koodissa oma tyylinsä asettelun ja ulkonäön suhteen. En osaa nyt kovinkaan selkeästi ja tiiviisti tässä kommentissa kertoa miten tuo määritetään, mutta netistä löytyy hyviä ohjeita joista itsekin olen alunperin tuon opetellut :) Paras ohje on varmaan tämä Xomissen ohje, joka kannattaa lukea: http://xomisse.com/blog/create-a-drop-down-navigation-menu/ . Sivut ovat tällä hetkellä kiinni päivityksen vuoksi, mutta varmasti aukeavat taas pian! :) Onnea koodailuun!

      Delete

© Happy daysAll rights reserved