Slow Saturday

01/03/2014




Ihanaa lauantaipäivää! Miten teillä on viikonloppu tähän asti sujunut? :) Itse olen pitkästä aikaa saanut nauttia rauhallisesta viikonloppuaamusta kotosalla, ja se onkin merkinnyt tuttuun tapaansa kahvinkeittoa ja pitkää aamiaista, lehtien ja kirjojen lukemista, sängyssä loikoilua, karvapallojen rapsuttamista... Täällä Helsingissä meitä on suosittu myös upealla säällä, ja päivälenkki tehtiinkin aurinkolasit nokalla ihanalla Torkkelinmäellä! Lenkin jälkeen paistelin lounaaksi ahvenia ja lueskelin taas hieman Saku Tuomisen Hyvää elämää. Suosittelen kirjan lukemista kaikille! Siinä esitetyt asiat eivät ole loppuenlopuksi mitään maailmaa mullistavia, mutta ehkä siinä onkin kirjan salaisuus. Lyhyet kappaleet ja ylimääräiset rivinvaihdot takaavat myös sen, että lukemaansa tulee myös ajateltua :) Kirjassa käsitellään myös hyvin paljon niitä asioita, joista aiemmassa postauksessa itsekin puhuin.




Loppupäivä sujuukin sitten leffaillan merkeissä, ja uutta kameraani ihmetellessä! Kyllä, aivan! Nämä lauantainäpsyt onkin jo otettu uudella Canonin EOS 60D:llä, jonka sain eilen hyppysiini ja jonka saloihin olen tässä yrittänyt tänään tutustua. Kuinka pieneltä ja vaatimattomalta vanha järkkärini tähän verrattuna tuntuukaan... :) Voinkin jo nyt ennustaa, että valokuvausinto syttyy taas, varsinkin kun valoisuuskin ulkona lisääntyy! Blogiinkin siis varmasti luvassa paljon materiaalia ;)

(Kuvanlaadussa on havaittavissa suurta kehitystä kameran vaihtuessa, mutta jotenkin kummasti tämä Blogger on kaikista kikoistani huolimatta onnistunut tekemään näistäkin hieman suttuisia ja sumeita. Rasittavaa!)

6 comments:

  1. Vau, todella kauniita kuvia! Järeämpi kamera olisi täälläkin haaveissa, muttei vielä siellä realistisemmassa päässä :) Tuomisen kirja löytyy minunkin hyllystäni ja on kyllä mainio teos!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Emmi! :) Hyvä elämä on ihan huippu, ja tykkään itse pitää sitä tuossa sohvapöydällä, niin voi aina selailla sillon tällöin!

      Delete
  2. Ihania kuvia <3 huomaa että kevät tulee kun blogeissakin jotenkin herätään henkiin kun valoa riittää enemmän.. mikä tarkoittaa enemmän inspiroitumista ja ihania kuvia mun katseltavaksi ! :)

    Ja hih, just varasin tuon kirjan kirjastosta !

    -Maria

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maria! Joo, tämä lisääntyvä valon määrä varmaan innostaa pitkän kaamoskauden jälkeen muitakin, ja sehän on juuri hyvä juttu! :)

      Ja jee, toivottavasti pääset pian lukemaan Sakun kirjaa!

      Delete
  3. Kauniita kuvia! Sun postauksia lukiessa tulee aina hyvälle mielelle, ja blogin ulkoasu on mun mielestä ihanan rauhoittava - täällä on kiva vierailla, kiitos siitä! (: Tuo (ilmeisesti?) jugurttiannekessa oleva lusikka näyttää juuri sellaiselta minkälaisia aterimia olen etsinyt, niin kaunis varsi! Onko se jokin yksittäinen aarrelöytö, vai saako tuollaisia jostain?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista Sara! Itse puolestani tulen hyvällä mielelle tällaisista kommenteista kuin tämä! :)
      Tuon lusikan olen joskus pienenä saanut isoenoltani palkinnoksi menestyksestä hiihtokilpailuissa (ei kyllä enää uskoisi...), joten samanlaista tuskin enää saa mistään :) Mutta erilaisia kirppareita ja "antiikki"kauppoja kiertelemällä voisi varmasti samantyylisiä löytyä!

      Delete

© Happy daysAll rights reserved