Year 2013

2013/12/30

Joulusta on täälläkin jo selvitty, ja vuosi alkaa olla pulkassa! Heti joulupäivän tansseista toivuttuani aloinkin täyttä päätä viimeistelemään uuden vuoden juhlien järjestelyjä, ja viime päivät ovatkin menneet niin ruokia tehdessä kuin somistekrääsää askarrellessa! Ajattelin kuitenkin tehdä vielä tällaisen pienen koosteen kuluneesta vuodesta - samoihin kysymyksiin vastailin myös vuoden 2011 lopussa. Kuvituksena on hetkiä muutamilta vuoden parhailta päiviltä, eli rapujuhlista, Toscanasta ja juhannukselta.




IHMISSUHTEET:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen tutustunut moniin uusiin tyyppeihin, mutta ketään uutta tosiystävää ei ole tainnut muodostua tämän vuoden aikana :) Muutaman viime vuonna tapaamani ihmisen kanssa olemme kyllä tulleet läheisemmiksi!

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Moniakin asioita! Esimerkiksi ajanut autoa Italiassa, käynyt lentäen Tukholmassa ja käynyt perinteisillä leffateatteri-treffeillä. Ja ajatellut kaikenkaikkiaan positiivisemmin aikaisempaan verrattuna :)

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
En.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Kaikki ystävien kanssa koetut aamuihin venähtäneet illat ja kippurassa nauretut naurut. Esimerkiksi Toscanan auringon alla käydyt keskustelut tyttöjen kanssa ja suhteellisen extempore-reissu Weekend-festareille jaksavat hymyilyttää yhä!

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En ole.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen! Tällä hetkellä olen aika tyytyväinen elämääni, ja ylpeä siitä, miten olen saanut muutettua ajattelutapojani ja suhtautumista elämään yleensä. Voisin sanoa, että olen paljon onnellisempi kuin esimerkiksi vuosi sitten, vaikka fyysisesti oikein mikään ei ole muuttunut. Henkistä muutosta on kuitenkin tapahtunut paljon!

7. Oletko lihonnut?
En.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
Tietääkseni en.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Tänä vuonna en tainnut käydä, mutta viime vuonna kävin useasti!

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En.



TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Hmm! Ihan kamalaa, mutta en keksi nyt ketään!

2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

3. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

4. Missä maissa kävit?
Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Italiassa.

5. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
Onnistua vihdoin säästämis-projektissa ja ehkä ostaa vihdoin myös oman asuntoni.

6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
31.8.2013 ja varsinkin se hetki, kun vihdoin päästiin tyttöjen kanssa perille Toscanan talollemme ja ensimmäinen hyppäsi samantien uima-altaaseen!

7. Vuoden suurin saavutuksesi?
Positiivisen ajattelun "keksiminen" ja sen sisäistäminen.

8. ...ja suurin epäonnistuminen?
Overthinking.

9. Kärsitkö vammoista?
En.

10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kaikkien lentolippujen lisäksi täytynee sanoa uudet Nike Freet. Jalkani sekä selkäni kiittävät...

11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kaikkien ystävieni, koska he jaksavat ilostuttaa, viihdyttää ja kuunnella jankutuksiani päivästä toiseen!

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Ei kenenkään, oikeastaan.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Sama kuin joka vuosi: vuokraan.

14. Mistä innostuit eniten?
Puhtaasta ruoasta ja kokkailusta sekä elämän pienistä ihmeistä.

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.

16. Lihavampi vai laihempi?
Aavistuksen laihempi.

17. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi, niin kokemuksia kuin rahapussia katsottaessa.



18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Viettää aikaa ystävieni kanssa, varsinkin alkuvuodesta.

19. ...entä vähemmän?
Murehtia asioista, joille itse en mitään voi.

20. Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun perheeni ja ystävieni kanssa, olin vastuussa kaikista perheen kanssa nautituista ruoista, joten keittiössä vierähti hetki jos toinenkin :D

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Je ne regrette rien, eli mielestäni kaikki tähän asti tapahtunut on ollut opettavaista - mitä sitä suuremmin muuttamaan.

22. Rakastuitko vuonna 2013?
En.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Tänä vuonna maratooneina katsoin Dexteriä, Homelandia, Scandalia ja Suitsia vanhojen suosikkien lisäksi.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En. En muista koskaan vihanneeni ketään, sellaiseen on aivan turha käyttää energiaansa...

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin tänä vuonna aivan hävettävän vähän, ja siitäkin suurin osa on ollut chic lit -höttöä... Alkuvuodesta muistan kuitenkin lukeneeni esimerkiksi Petos lautasella, joka avasi kyllä silmiäni taas paljon.

27. ...entä musiikillinen löytö?
Luultavasti suomiräp - uudelleen. Terveisin true hoppari vm. 2006.

28. Mitä halusit ja sait?
Ihanan kesän ja mahtavia muistoja.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Uuden tietokoneen, DSR-tuoleja.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Intouchables, vaikka se taisi ilmestyä Ranskassa jo vuonna 2011... Itse näin sen vasta tänä vuonna ensimmäisen kerran.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kutsuin ystäviäni luokseni syömään ja menimme lisäksi tanssimaan!

32. Ketä kaipasit?
En tainnut ketään erityisesti kaivata :)

33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät niin töissä kuin vapaa-ajallakin - kiitos kaikista hauskoista hetkistä joita teidän kanssa tänä vuonna sain kokea! :)

No comments:

Post a Comment

© Happy daysAll rights reserved