Vaaleaa ja pehmeää

08/02/2012

Ikuisuusprojektinani on saada kasattua ajaton ja laadukas vaatekaappi yksinkertaisista ja toisiinsa helposti yhdisteltävistä vaatekappaleista. Varsinkin nykyisessä työssä tällaisen vaatekaapin tarve korostuu, sillä vaikka persoonallinen saa olla, on kuitenkin pidettävä mielessä työpaikan pukukoodi (ja se, että aamukiireessä ei tarvitsisi vaatteiden valintaan käyttää aikaa lähes lainkaan).

Jakkutakkien ja hameiden osalta olen tällä hetkellä tyytyväinen - löysin viimeisen puuttuvan palasen, eli tumman sinisen bleiserin muutamia viikkoja sitten Zarasta. Seuraavana vuorossa olisikin se täydellinen silkkinen paita.



Olen kierrellyt kauppoja ahkerasti hypistellen jokaista vastaantulevaa vaaleaa paitaa ja tihrustanut ahkerasti pesulappuja. Haluan sen olevan sataprosenttisesti luonnonkuitua ja suurimmaksi osaksi silkkiä. Silkkiset pitkähihaiset blouset ovat sen verran hintavia, että valintaa tulee pähkäiltyä hetken aikaa. Sillä kuten sanottu, haluan sen olevan täydellinen!

Stockmannilla hipelöin muutamaa DKNY:n ja Tara Jarmonin yksilöä. Ne olivat molemmat niin pehmeitä, että teki mieli silittää poskea vasten (en tehnyt sitä).  Nyt siis silmät tarkkoina silkkipaitojen varalta, metsästys on virallisesti alkanut!

Kuvat lainattu.

2 comments:

  1. Just tällaiset vaaleat paidat on mun heikkous:D Huomasin juuri tänään, että mun kaapista löytyy yhteensä 6 vaaleaa lyhyt- tai pitkähihaista paitaa, joten näitä mä en saa ostaa enää yhtään lisää!:D Ne vaan jotenkin kiinnittää aina mun huomion, hups.. Sen sijaan kaikkea muuta tuntuu puuttuvan, ja toi täydellinen ja mätsäävä vaatekaappi tuntuu kyllä olevan ikuisuusprojekti huoh:/

    ReplyDelete
    Replies
    1. haha! se on hyvä, että sulta löytyy niitä muidenkin edestä ;) mä olen vasta nyt tajunnut niiden mahtavuuden! pari kappaletta löytyy, mutta ne on sellaisia henarin tekokuitukamaluuksia, jotka on sähköisiä eikä istu ollenkaan niin hyvin kuin haluaisi. mä en oikeastaan usko, että täydellistä vaatekaappia voi koskaan saavuttaa, mutta ainakin on jotain tavoiteltavaa! :D

      Delete

© Happy daysAll rights reserved