Marraskuun parhaat

29/11/2018



1. Saatiin kotiin uusivanha matto Asennemedian toimistolta, jossa laitettiin sisustuksessa tuulemaan. Sijoitettiin se mäntysuopapesun jälkeen makuuhuoneeseen, ja samalla laitettiin koko makkarin järjestys uusiksi. Tämän jälkeen koko huone on tuntunut ihanan freshiltä ja vähän kuin uudelta.

2. Kuukauden ravintola on ehdottomasti Levain Töölö (Runeberginkatu 29), jossa kävin ensin työtapaamisen jälkeen itsekseni lounaalla ja viikko siitä kävimme siellä Kuisman kanssa myöhäisellä lauantai-aamiaisella. Lounaalla syöty lohi perunoilla oli to die for, eivätkä aamiaisherkut jääneet kyllä kakkosiksi.

3. Marraskuun parhaat kemut olivat ehdottomasti rakkaan ystäväni Essin kolmekymppiset! Välillä tunnen olevani ihan surkea ystävä, kun en aina jaksa/ehdi kysellä kuulumisia ja viestitetellä, mutta onneksi Essin kanssa jutut jatkuu vaikka hetki oltaisiinkin oltu hiljaa. Oli ihana nähdä juhlissa myös muita ystäviä monien vuosien takaa.

4. En ole kauheasti shoppaillut tänä vuonna, mutta nyt tein ihanan löydön Töölön Relovesta. Tähän oversize-neuleeseen olenkin pukeutunut oston jälkeen noin joka toinen päivä. Tätä ja muita kashmir-neuleitani huollan säännöllisesti Arelan kashmir-kammalla.

5. Marraskuussa ehdittiin onneksi nähdä myös paljon ystäviä, mutta kotonakin on tullut loppuvuoden hullun työmäärän vuoksi istuttua hetki jos toinenkin. Mulla marraskuu on yleensä yksi vuoden kiireisimmistä, eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus. Vaikka välillä teenkin töitä suhteellisen myöhään ja päivät venyvät pitkiksi, ei väliaikainen paahtaminen haittaa, kun työpiste on tunnelmalliseksi laitettu. Parasta tietenkin on se, että minulle riittää töitä joita rakastan, ja että saan tehdä ne luovuuttani kasvattavassa ympäristössä.



Marraskuussa kuuntelin myös

William Jospehin pianomusiikkia, jonka löysin Spotifyn arkistojeni kautta
Matt D'Avellan The Ground Up Show -podcastia
Michelle Obaman Minun tarinani äänikirjana

No comments:

Post a Comment

© Happy daysAll rights reserved