Kaksivuotissynttärit

01/02/2017



Lauantaina skumpat poksahtelivat ja konfetit paukkuivat, kun Asennemedia täytti kaksi vuotta.

Järjestimme Ullan kanssa toimistolla koko päivän kestäneet kekkerit, jossa naurettiin, syötiin ja nautittiin. Toimistollemme tulvi ihania ihmisiä ja kasoittain kukkakimppuja – kukat onneksi jäivät vaikka illan hämärtyessä vieraat suuntasivatkin jo omille teillensä.

Tarjolla oli Kakkumuijan loihtima lettubuffa suolaisilla ja makeilla letuilla, Lakridsin tuomia herkkuja sekä Son of a Punchin Sami ja Luca taikomassa baaritiskin takana drinkkejä.


Juulia, Jaana, Arttu, Alisa Ulla, Anni, Stella, Jenni, Saara, Nata, Jenni, Laura, Viena, Tuulia, Tuulia, Eeva


Kyllä sitä täytyy vain edelleen itselleen hokea, kuinka oikea päätös työkuvioiden uusiksi laittaminen olikaan. En ole katunut hetkeäkään (vaikka kirjanpitäjäni minulle juuri kertoikin mahdollisista parin tonnin ALV-sanktioista viime vuoden osalta, heh), miten voisinkaan! Saan päivittäin tehdä ihan superupeiden tyyppien kanssa duunia ja inspiroitua heistä kaikista. Asenne-tuulet ovat tehneet mielettömiä myös freelance-töilleni, yli puolet alimmassa kuvassa olevista henkilöistä on ollut tai on parhaillaan työkaveriuden lisäksi myös asiakkaanani.

Asenteella on tulossa koko keväälle ihan huikeita juttuja, joista olen tosi innoissani! Eikä näiden tyyppienkään kanssa työ varsinaisesti tylsää ole.

Onnea Asennemedia 2-vuotta!


Kuvat: Jarno Jussila

2 comments:

  1. Ihana kuulla, että oot ollut tyytyväinen valintaasi :) vaikka yrittäjän arjessa onkin mukana aina noita ei-niin-ihania osia, kuten mahdolliset alv-sanktiot, auts :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tämä on kyllä ollut täysin oikea valinta! Muutama juttu olisi tietenkin ollut "ihan kiva" tietää nyt täysyrittäjäksi ryhtyessä (tai oikeastaan jo yli vuosi sitten toiminimeä perustaessa), mutta hei, tehdessä oppii ja välillä vähän roiskuu, heh :D

      Delete

© Happy daysAll rights reserved