Palasin eilen viikon lomalta Espanjasta.
Loma oli ihan täydellinen. Minä ja neljä muuta ihanaa muijaa, omalla uima-altaalla varustellussa vuoristotalossa, keskellä hedelmäpuita, ilman aikatauluja. Yöt nukuin huonosti, mutta se ei haitannut, sillä useimpana päivänä ohjelmassa ei ollut muuta kuin aurinkotuolissa lököttelyä (ja ehkä kauppareissu). Viini virtasi, ruoka maistui ja vitsien taso laski mitä pidemmälle lomaa päästiin.
Koko edellisen viikon hikoilin kuin hullu (nautin siitä) ja olin tahmea aurinkorasvasta. Kotiinpaluuta kohden ahdistus kasvoi, kun katselin suomalaisten kaverien snäppejä, joissa vilahteli villapipoja, -huiveja ja -takkeja. En muista milloin viimeksi lomareissulta kotiin palaaminen olisi tuntunut näin ällöttävältä.
Mutta sitten tajusin, että kotiin on ihana tulla. Vaikka täällä koneen laskeutuessa olikin kylmää, pimeää ja satoi kaatamalla (tämän kaiken iskiessä vasten kasvoja lentokentän terminaalin edessä meinasin purskahtaa täyteen vollotukseen), niin tämä on kuitenkin koti. Mulla oli vastassa kaksi ihaninta, poikaystävä ja Midi, jotka tirkistelivät ovenraosta rappukäytävään hissin kolistellessa oikeaan kerrokseen. Mulla on ihana koti, jonka saan jakaa näiden kahden kanssa. Mulla on ihanat keittiövälineet (vuokratalon veitset olivat yhtä teräviä kuin keittolusikka) ja kauniita astioita. Ja täällä mulla on ihana sänky, jossa sain viime yön nukkua kahden lämpöpatterin välissä niin, että hikeä pukkasi kuin uima-altaan reunalla konsanaan.
Että vaikka siellä etelän auringossa oli ihanaa, niin oli tämä kotiinpaluu silti aika ok.
(Katsotaan, mitä mieltä olen huomenna aamulla, kun pitäisi lähteä töihin...)
No comments:
Post a Comment