What to do in Lisbon?

11/05/2016

Ihanat aurinkoiset säät ovat rantautuneet vihdoin Suomeen, ja tuolla aunringonpaisteessa ei voi kuin hymyillä – flunssasta huolimatta. (Kyllä, onnistuin nappaamaan tappajaräkäflunssan helatorstaina. Sen siitä saa, kun uskaltaa ujosti kuoria hieman villapaitakerrosta pois.)

Tästä huolimatta ajatukset harhailevat jo kuun lopussa, kun suuntaan ensimmäistä kertaa elämässäni Portugaliin.



Lennämme aamulla (yöllä...) Lissaboniin, ja vietämme siellä päivän ennen kuin suuntaamme Atlantin rannalta vuokrattuun taloon. Emme ole Lissabonissa siis yötä, vaan aikaisesta aamusta jonnekin alkuiltaan. Kaupunki on sekä minulle että poikaystävälleni tuntematon, ja kysmys kuuluukin:


Mitä tehdä Lissabonissa, kun aikaa on vain 10 tuntia? Mitä kannattaa ehdottomasti nähdä? Missä ovat parhaat kahvilat? Entä kaupungin herkuin lounas? Viiniä saa edullisesti kaikkailta, mutta missä sitä on kauneinta juoda?


Olen kuullut Lissabonista vain hyvää, ja kaikki siellä käyneet tuntuvat haltioutuvan kaupungista täysin. Saaran blogia olen seurannut jo pidemmän aikaa ahkerasti, ja viime aikoina sieltä onkin noukittu vinkkivitosia ainakin täydellisten kuvauslokaatioiden suhteen. Kaikki vinkit ja ihanuudet otetaan vastaan avosylin!

4 comments:

  1. Kannattaa katsoa onko sellaisessa ravintolassa kuin 100maneiras lounasta. Aivan tajuttoman hyvä ja yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Monet hyvät illalliset tullut syötyä. Ehdoton Lissabonin helmi! Hieman hankala löytää, mutta ehdottamasti vaivan arvoinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, tämä pitää pistää ylös! Kiitos vinkistä!

      Delete
  2. Lissabon on ihana, mutta nämä kaksi paikkaa olivat aivan ehdottomia suosikkejani: Merdaco da Ribeira, joka on vanhaan kauppahalliin rakennettu moderni ruokahalli, sekä suloinen kahvila Fabrica, jossa suosittelen erityisesti syömään aamupalan. Söin itse tuolla kauppahallissa viikon lomani aikana ainakin viidesti ja kaikki ruoka maistui taivaalliselta! Erityisesti mieleeni jäi mustekalan musteella värjätty rapurisotto sekä ihanat tartar-annokset.

    Veera

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuosta ruokahallista luinkin muistaakseni jostain, hyvä tietää että on ehdottomasti vierailun arvoinen! Kaikki ruokaan liittyvä aktiviteetti on aina parasta matkoilla, heheh... Kiitos vinkeistä!

      Delete

© Happy daysAll rights reserved