Easy as ABC

18/04/2014

aamut. Olen oikea aamuihminen ja rakastan hiljaisia, rauhallisia aamuja. Parhaat aamut ovat yleensä kesäisiä sunnuntaita, kun herätään hauvan kanssa ennen kahdeksaa ja lähdetään aamulenkille tyhjille kaduille. Aamulenkin jälkeen valmistan kaikessa rauhassa aamiaista, jonka nautin mieluiten sohvapöyädän ääressä joko jotain hyvää lehteä lukien tai suosikkitelkkasarjojani katsellen. Aikaiset aamut ovat myös töissä parhaita - puoli kahdeksalta toimistolla on ihanan hiljaista ja saan usein rauhallisten aamutuntien aikana tehtyä enemmän töitä kuin koko loppupäivänä yhteensä.

blogi. Bloggaaminen on kuulunut arkeen jo kohta kolme vuotta - kuinka aika rientääkään! Oma pikkublogini on minulle kovin tärkeä, vaikka tämän vuoden puolella en ole ehtinyt päivittelemään niin usein kuin ehkä toivoisin. Olen kuitenkin päättänyt, että en stressaile blogijuttujen kanssa - kirjoitan silloin kun minulla on jotain kivaa kirjoitettavaa, enkä yritä väkisin keksiä postauksille aiheita.

croissant. Varmin tapa saada minut hurmattua: tuo minulle lehtevä, tuore ranskalainen croissant. Sen jälkeen teen mitä vain vuoksesi...

Disney. Olen edelleenkin suuri Disney-fani, ja katson näin aikuisiälläkin tasaisin väliajoin heidän leffojaan. Parhaat Disneyt ovat Kaunotar ja Hirviö, Leijonakuningas ja Aristokatit. Pienenä olin aivan superinnoissani myös Pocahontasista ja Aladdinista, ja myös Lilo & Stitch on ollut suosikkieni joukossa. Disneyland Pariisissa olen käynyt laskujeni mukaan viisi kertaa (vain kerran alle 10-vuotiaana), joten sekin ehkä kertoo jo jotain...

elokuvat. Elokuvat ovat ihania, ja katson niitä ehkä vähän liikaakin! Katson laidasta laitaan, mutta parhaat leffat ovat sellaisia, joissa on vähän syvällisempi sanoma, tai jotka poikkeavat hieman massasta. Tai ne, jotka liittyvät Pariisiin.



français. Kaikki on kauniimpaa ranskaksi sanottuna! If you can't say something nice, say it in French.

grafiikka. Graafiset asiat ovat erittäin lähellä sydäntäni. Harkitsimpa joskus myös graafisen suunnittelijan alaa! Onneksi olen töissä saanut pikkuhiljaa enemmän graafisia juttuja työstettäväkseni, ja niiden tekemisestä todella nautin.

Hakaniemi / Helsinki. Nykyinen rakas asuinpaikkani. Helsinki on ihana kaupunki, josta en meinaa saada tarpeekseni. Parasta puuhaa vapaapäivänä on kävellä ympäri kaupunkia ja tutkia uusia katuja ja kuvia. Hakaniemi on vuosien aikana tullut minulle erittäin tärkeäksi, ja varmasti suurin syy miksi viihdyn täällä, ovat liikenneyhteydet, meri sekä kaikki kahvilat, ravintolat ja tietenkin tori Halleineen.

introverttiys. Rauhalliset koti-illat koiran kanssa, kävelylenkit omassa rauhassa, kuunteleminen useammin kuin äänessä oleminen, asioiden selvittäminen etukäteen... kyllä kiitos! Olen luonteeltani suurimmaksi osaksi introvertti, mutta esimerkiksi sosiaalisia tapahtumia rakastan tästä huolimatta.

järjestely. Oli kyse sitten keittiönkaapeista tai juhlista, niin järjestely on parasta.

kahvi. Yksi harrastuksistani. Nautin kahvin tuomasta positiivisestä väreilystä (harva juo kahvia suuruunsa, mutta juhlissa tarjoillaan aina kahvia) ja kahviloiden tunnelmasta. Tätätkin kirjoittelin yhdessä lempparipaikoistani Helsingissä, Johan & Nyströmin kahvilassa.



läsnäolo. Asia, jota olen yrittänyt tietoisesti opetella viimeisen vuoden ajan.

Midi. Elämäni rakkaus, karvainen pulleroiseni.

nauraminen. Ihanaa, terapeuttista. Minua ja läheisiäni yhdistää se, että nauramme paljon. Itse nauran suu auki äänettömästi, useimmiten vedet silmissä. Ehkä vähän pöljän näköisesti, mutta mitäs sitten!

onnellisuus. Ei riipu vain yhdestä tekijästä, vaan on monen asian ja asenteen summa. Tästä olenkin myös blogissa puhunut lähiaikoina paljon. Olen vasta viime vuosina ymmärtänyt mitä onnelisuus on, ja tällä hetkellä voin kertoa olevani onnellinen.

Pariisi. Mun kaupunki.



quinoa. Syön vähintään kerran viikossa ja tunnun tunkevan sitä joka paikkaan. Mahtava elintarvike, suosittelen!

ruoka ja ravinto. Minulle hyvin tärkeitä asioita, jotka ovat lähtökohta hyvälle ololle ja sille onnellisuudelle. Uskon, että kaikki lähtee sisältä, ja ravinnolla voi vaikuttaa melkeinpä kaikkeen. Ruokafilosofiani on mukautunut ajan saatossa minulle sopivaksi, enkä seuraa mitään tiettyä "leiriä". Syön sellaista ruokaa, josta minulle tulee hyvä mieli ja joka on hyväksi keholleni. Tärkeintä on, että söipä mitä tahansa, siitä ei saa potea huonoa omaatuntoa.

sarkasmi. Paras huumorin muoto. Olen itse tottunut kuulemaan ja kertomaan aika sarkastisia juttuja, ja hämmennyn suuresti, jos joku ei ymmärrä sarkasmia.

travelling. Olen erittäin kiitollinen vanhemmilleni, jotka ovat jo pienestä pitäen vieneet minua ulkomaille ja tutustuttaneet vieraisiin paikkoihin. Heidän kauttaan olen myös oppinut rakastamaan matkustamista ja koko ajan olisi jokin matka oltava tiedossa. Usein naureskellaan, että harvoin meidän koko perhe on koti-Suomessa samanaikaisesti - kertonee miten tärkeää matkustelu meille on.

valokuvaus. Tykkään! Joinakin kausina tulee kuvattua vähemmän, mutta nyt taas löytyisi intoa. Vaikka parhaat muistot säilyvät mielessä, on kiva palata tärkeisiin hetkiin myös kuvien kautta.

wine. Olen ehdottomasti viinityttöjä. Parasta ovat ranskalaiset puna- ja roseeviinit, hyvässä seurassa nautittuna.



uni. Ravinnon lisäksi yksi hyvinvoinnin perusteista. En voi sanoa olevani unikeko, mutta voi pojat, tykkään kyllä nukkua! Omistan myös suhteellisen hyvät unenlahjat, joista olen kiitollinen.

The xx. Hyvää musiikkia!

ystävät. En tiedä, mitä tekisin ilman! On tietenkin selvää, että omistan maailman parhaat ystävät. Ystävien kanssa voi jakaa niin ilot kuin surutkin, eivätkä he tuomitse vaan ymmärtävät. Minulla on aika iso ystäväpiiri, osa täällä Helsingissä, osa Lahdessa, ja osa jossain ihan muualla. Kaikkien kanssa ei tule tietenkään nähtyä edes kuukausittain, mutta tosiystävyyden tunnstaa siitä, ettei sillä ole merkitystä.

Z-juna. On tullut käytettyä... Kuljettanut minut jo kuuden vuoden ajan Helsingistä Lahteen ja takaisin.

Åland. Kävin kuudennella luokalla. Oli hauska matka (tietenkin, koska käytiin sipsitehtaalla) ja olisi kiva käydä uudelleen näin aikuisiälläkin.

äiti ja isä. Maailman parhaat. Olen kiitollinen siitä, miten läheisiä olemme vanhempieni kanssa, ja kuinka hyvin tulemme toimeen. En varmastikaan ollut se kamalin teini, mutta ihan hienon ihmisen he ovat minusta saaneet kasvatettua.

örkki. Koska en keksinyt muutakaan. Olin menneinä vuosina aikamoinen Tolkien-fanaatikko. Sormuslorut ynnä muut osaan edelleen ulkoa...

6 comments:

  1. Olipas kiva postaus ! Tää aakkoset-juttu on mun mielestä ollu kiva, oppii bloggaajista jotain uutta :) pitäisköhän sitä itsekin tehä... :D

    -Maria

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ehdottomasti teet! Mäkin tykkäsin niin monen muun tekemästä jutusta, niin päätin itsekin tehdä :) Tulee hauskoja juttuja ihmisistä esiin!

      Delete
  2. ihana blogi sulla :)) saako sitä kysyä että millä oot tehny sun banneriin ton tekstin ja mikä fontti? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! :) Bannerin olen tehnyt Photarilla ja fontin nimi on Signerica.

      Delete
  3. Ihana hyvän mielen postaus! Tai koko blogisihan oikeastaan on hyvää mieltä tuova, osuva nimi blogillasi siis :) Pidin aina Gloria-lehdessä näistä aakkosjutuista, joten kivaa, että idea on levinnyt myös blogeihin. Tuntuu, että tällaisten postausten kanssa oppii bloggaajastakin vähän pintaa enemmän. Mainitsit yllä, että harkitsit aikoinaan graafista suunnittelua. Saanko udella, että mikä olet ammatiltasi/koulutukseltasi kunnet graafikoksi päätynyt? Hyvää kevään jatkoa sinne ja terveisiä Midille! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi kiitos! Sinun kommenttisi oli puolestaan oikea hyvän mielen kommentti :) Itsekin tykkäisin tästä aakkos-ideasta kun bongasin ensimmäistä kertaa blogeissa, kesti vain hetken saada se tänne omaani asti.
      Opiskelin liiketaloutta ja markkinointi oli pääaineeni - nyt teen pääasiallisesti erilaisia markkinointiviestintään ja yrityksen brändiin liittyviä töitä. Photoshopia, InDesignia ja Illustratoria tulee käytettyä melkein päivittäin Wordien ja PowerPointien rinnalla.
      Midille annan puolestasi muutaman rapsutuksen ja ihanaa kevään jatkoa sinullekin! :)

      Delete

© Happy daysAll rights reserved