Maaliskuun paras asia on ehdottomasti Midi.
Ja se, että Midi on elossa.
Muutama viikko sitten olin lopettelemassa työpäivää kotitoimistolla ja ajattelin vielä piipahtaa Midin kanssa nopeasti lenkillä, ennen kuin lähtisin ystäväni luo kyläilemään illaksi. Astuimme kotiovesta ulos ja näin, että jalkakäytävällä edessämme käveli hieman kolmen ihmisen ryhmä, joista yhdellä oli isohko koira hihnassa. Tapani mukaan pidin heitä tarkasti silmällä, sillä he vaikuttivat päihtyneiltä (ihan perinteistä menoa Kalliossa...) ja sellaisten ihmisten kanssa liikkuvat koirat voivat olla arvaamattomia.
Kävelimme porukan perässä hyvän välimatkan päässä, mutta kun he pysähtyivät lähikaupan kulmalle, meidän oli Midin kanssa ohitettava heidät. Otin Midin toiselle puolelleni, hihnan mahdollisimman lyhyeksi ja kiersimme vielä mahdollisimman kaukaa jalkakäytävän toista reunaa. Kaikki vaikutti menevän ihan tavallisesti, kunnes yhtäkkiä iso koira otti askeleita Midiin päin (taluttaja piti hihnaa todella löysällä), otti Midiä kaulasta kiinni ja retuutti puolelta toiselle.
Kaikeksi onneksi tilanne kesti vain muutaman sekunnin. En kuitenkaan ikinä elämässäni ole säikähtänyt niin. En tiedä kumpi meistä huusi kovempaa ja enemmän paniikissa, minä vai Midi. En edes tiedä, miten Midi lopulta pääsi irti toisen koiran otteesta, sillä kaikki oli aivan sumeaa. Sain kuitenkin Midin syliini, hän hengitti, mutta uikutti kovaa ja tärisi aivan kauttaaltaan. Pyörin kadulla koira sylissäni paniikissa: mitä mun pitää tehdä?
Kiitos kuitenkin sille tuntemattomalle ystävälliselle miehelle, joka tuli tilanteeseen minua rauhoittelemaan. Tutkimme Midiä, emmekä suoraan nähneet hänessä suuria vammoja; Midi myös käveli ja oli lopettanut uikuttamisen. Tämän tuntemattoman miehen ansiosta sain myös hyökänneen koiran omistajan yhteystiedot, ja hän tajusi myös antaa huutia omistajalle.
Kannoin Midin kotiin ja siellä huomasin, että Midin kaulassa vasemman tassun vieressä oli iso verinen haava. Kädet täristen soitin eläinlääkäriasemallemme ja kysyin hädissäni mitä minun pitää tehdä. Onnekseni puhelimessa oli ihana rauhallinen ja tuttu vastaanottovirkailija, joka ohjasi meidät tulemaan mahdollisimman pian paikalle ja lupasi, että päästyämme sinne lääkäri tarkastaisi Midin pikimmiten.
45 minuutin päästä hyökkäyksestä olimme jo Töölön Evidensiassa, jossa Midi pääsi heti hoitajan helliin käsiin. Pian paikalle saapui myös lääkäri, kerroin mitä oli tapahtunut ja lääkäri tutki Midin perusteellisesti. Kuin ihmeestä mitään muita vammoja ei ollut, kuin kaksi isoa vekki-haavaa vastakkaisilla puolin kaulaa. Haavat eivät olleet syviä, mutta vaikean mallisia: niihin täytyi laittaa dreeniputket ja tikit. Midi sai rauhoittavaa lääkettä (haavat olivat niin arat, ettei niitä pystynyt hoitamaan ilman, että Midi hermostui liikaa), jonka jälkeen lääkäri ja hoitaja puhdistivat sekä tikkasivat haavat toimenpidehuoneessa. Muutama tunti saapumisestamme pääsimme kotiutumaan rauhoittavista pöhnäisen, tilkkutäkiksi ajellun pikkukoiran kanssa.
Ensimmäisenä yönä nukuin ehkä viisi minuuttia sohvatyynyistä tehdyllä sängyllä makuuhuoneen lattialla. Midi oli niin kivuissaan, että levottomana vain vaelsi ympäri makuuhuonetta ja luimisteli sängyn alla, eikä pystynyt nukkumaan lainkaan. Olin kuitenkin saanut onneksi syötettyä kipulääkeen ennen "nukkumaan" käymistä, ja aamuyöstä sain Midin houkuteltua sängyn alta pois niin, että sain vietyä hänet pikaisesti ulos. Olin saanut syötettyä myös ruoan ja juotettua vettä.
Ensimmäisen yön jälkeen tilanne onneksi jo helpottui, ja näki Midin olon selvästi parantuvan. Unikin alkoi vihdoin maistua, ja seuraavina öinä nukuttiin jo suhteellisen normaalisti. Tämän viikon maanantaina kävimme poistamassa tikit, ja haavat ovat parantuneet todella hyvin. Nyt sunnuntaina haavoista ovat jo ruvetkin irronneet, ja ajeltu karva haavojen ympäriltä on alkanut kasvaa takaisin. Midi saikin niin hoitajalta kuin lääkäriltä (jotka olivat jokaisella kolmella käynnillämme samat) ekstrapisteitä pikkukoiran sisukkuudestaan ja mallimaisesta haavojen parantumisesta.
En voi vieläkään uskoa, miten uskomattoman hyvä onni meillä oli – kontrollikäynneillä lääkäri ja hoitaja uskalsivat jo minullekin sanoa, miten lähellä hengenlähtö olisi voinut olla. Useimmiten vastaavat tapahtumat päättyvät todella paljon huonommin. On käsittämättömän hyvää tuuria, etteivät hyökänneen koiran hampaat osuneet tai puhkaisseet mitään kriittistä, kuten henkitorvea. Näyttää myös siltä, että Midi on henkisesti toipunut todella hyvin – minä omistajana ja tilanteessa mukana olleena puolestani olen traumatisoitunut varmasti loppuelämäkseni.
Meidän onneksemme tiedämme myös hyökänneen koiran omistajan, ja olemme saaneet heidät maksamaan hyökkäyksestä aiheutuneet eläinlääkärikulut. Useimmiten vastaavissa tilanteissa hyökännyt koira omistajineen vain liukenee paikalta, mutta vaikka meidän tapauksessamme vastapuoli oli mitä todennäköisimmin päihtynyt, ei hän paennut ja vaikutti säikähtäneen itsekin aidosti tilanteesta.
Tapahtuma on saanut minut vielä entistä varovaisemmaksi ulkona liikkuessa ja muita koria nähdessä – muistakaa myös kaikki muut koiranomistajat olla valppaina. Olen myös erittäin kiitollinen osaavasta eläinlääkäriasemastamme, josta voin aina luottaa saavani apua tilanteessa kuin tilanteessa. Kiitos siis Evidensia Töölö, erikoiselänlääkäri Päivi ja hoitaja Jasmin.
Onnellisin olen kuitenkin siitä, että Midi on vielä täällä meidän kanssa, voi hyvin ja on taas oma ihana itsensä.
No comments:
Post a Comment