Graduation and other minor things

19/06/2016



Heippa!

Johan tässä taas vierähtikin. Elämä on vienyt kyllä sellaista vauhtia viimeisen kuukauden aikana, että välillä itsekin ihmettelen perässä pysymistäni. Mielestäni juuri kirjoittelin syreeneistä, mutta tuosta onkin jo kolme viikkoa ja nyt ovat viimeisetkin kukkaset lakastuneet.

Matka Portugalissa sujui hyvin, täydellisesti. Palaan noihin maagisiin päiviin ja maisemiin vielä erikseen, kunhan saan elämän rauhoitettua ja kuvakansiot aukaistua. Portugalissa pyörähtämisen lisäksi juhlimme serkkuni häitä, joissa toimin valokuvaajana – muun muassa näiden valokuvien kanssa olenkin tässä vapaa-aikaani vietellyt. Sen lisäksi julkaisimme Jonnan blogin uuden ulkoasun, joka on käsialaani. Jonnan kanssa on aina niin ihana tehdä töitä, ja lopputuloksesta tuli omasta mielestänikn ihanan freshi ja aivan kirjoittajansa näköinen!

Tämän lisäksi sain vihdoin avattua toiminimelleni kotisivut sekä kasattua portfolioni – täältä löytyvät. Tämä kaikki sopivasti muutama hetki ennen viimeisiä koulupäiviä.

Tosiaan, viime elokuussa aloitettu koulu on nyt saatu päätökseen, ja yhdentoista kuukauden väännön jälkeen voitte tervehtiä vasta valmistunutta graafista suunnittelijaa. En voi sanoa, että viimeinen vuosi olisi ollut helpoin kahden työn ja koulun yhdistämisessä, mutta nyt olo on hyvä ja innostunut – vihdoin olen saavuttanut jotain sellaista, mistä haaveilin salaa ja tietoisesti jo pidemmän aikaa. Tämä on yksi iso askel urallani kohti sitä, mitä ehkä isona haluaisin olla.

Vaikka minulla tuleekin ikävä lauantaisia kouluaamuja läpi hiljaisen Helsingin keskustan, on toisaalta ihana ajatus ettei tällä hetkellä tarvitse stressata koulutehtävistä ja deadlineista. Nyt jos saisin vielä nuo muutamat free-jutut hoideltua ja sen jälkeen suunnitelmissa on muutamien viikkojen täysloma. Sitten jännitetäänkin, mitä upeaa syksy tuo tullessaan! Koulusta ja vuoden aikaisista free-töistä olen saanut nyt rutkasti innostusta ja selvyyttä siihen, mitä työltäni tahdon. Seuraavaksi lähdenkin sitä tavoittelemaan.

1 comment:

© Happy daysAll rights reserved