Tiedättekö sen tunteen, kun lumesta, sohjosta, rännästä ja kaikesta muusta huolimatta yhtäkkiä eräs päivä vain tulee sellainen fiilis, että hei kyllä tää tästä. Kaikessa toivottomuudessaankin miettii, että kyllä se kevät tulee kohta.
Mulle tuo fiilis tuli viime perjantaina.
Ja nyt kun fiilikseen on päästy, en millään malttaisi odottaa kevään oikeaa alkamista.
Olen tämän vuoden puolella ostanut todella vähän mitään, mutta nämä kaksi kuumottelevat kaapissa aurinkoisia trenssikelejä.
(No okei, myönnän, että olen käyttänyt jo molempia muutaman kerran. Mutta varuillani, enkä täysin rinnoin. Koska talven loska ja pimeys.)
Valkoisenaan hohtavat Air Maxit tilasin Spartoolta saamallani lahjakortilla – kyseinen malli on muuten tällä hetkellä –20% alennuksessa! Ihana pehmoinen neule puolestaan löytyi Zarasta vähän aikaa sitten.
Jotain kevättä ilmassa kyllä taitaa pörrätä, sillä olen ostanut tänä vuonna jo mintunvihreän neuleen ja oranssinpunaisen huulipunan – kaksi asiaa, joita en olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut kaapistani löytävän...
Mutta enhän varmasti ole ainoa, joka on jo ihan kyllästynyt tähän vuodenaikaan?
No et ole todellakaan! Juuri tuli blogiin valitettua siitä, kuinka kyllästynyt olen kaikkiin vaatteisiin ja tähän keliin :D Mutta kyllä se kevät sieltä tulee! Ihania juttuja olet löytänyt :)
ReplyDeleteNo ihanaa että joku muukin on samoilla linjoilla! Mä olen salaa onnellinen tuosta kaameasta vesisadekelistä... Ainakin sulaa lumet, ja sitten kun sade lakkaa niin pääsee ehkä käyttämään jo vähän kevyempiä kenkiä, heh :D Vielä kun asteet vähän nousisi, että pääsisi toppavaatteistakin eroon!
DeleteEikää oon kuolannut näitä kenkiä jo vaikka kuinka kauan. :) Eli kivat ovat!
ReplyDeletePS. Päädyin pitkästä aikaa blogiisi ja mukava huomata, että kirjoittelet vieläkin. Olen ollut vähän out blogimaailmasta nyt kolme vuotta ja aloitin itsekin pitkästä aikaa valokuvaamaan ja kirjoittelemaan. :) Aurinkoisia päiviä!
Maija
Noi on kyllä olleet ihan ykköspopot ostamisesta lähtien! :)
DeleteJa hei, kiva kuulla ja tervetuloa "takaisin" lukemaan! :) Kivaa viikonloppua!