Few things from 2014

14/01/2015

Vaikka vuotta 2015 onkin ehtinyt jo muutama viikko vierähtää, niin halusin silti tehdä vielä tällaisen perinteiden koosteen edellisestä vuodesta. Tänä vuonna on tapahtunut aika paljon, niin ihania kuin surullisiakin asioita. Viimeinen puolivuotinen on ollut pääsääntöisesti niin huippu, että jouduin välillä ihan pinnistelemään mieleeni alkuvuoden tapahtumia ja fiiliksiä. Varsinkin alkuvuodesta ihmissuhderintamalla oli aikamoista seilausta, mutta onnekseni ne ovat jääneet nyt toistaiseksi ainakin taakse. Koko vuotta ajatellessani ensimmäiseksi tulevat kuintekin mieleen ystävät, jotka ovat olleet ihan korvaamattomia! Pusuja ja haleja siis heille kaikille olemassaolostaan.



IHMISSUHTEET:

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden 2014 aikana?
Olen kyllä saanut kunnian tutustua ihan huikeisiin tyyppeihin, joista on tullut myös hyviä ystäviä!

2. Oletko tehnyt jotain vuonna 2014, mitä et ole ennen tehnyt?
Paljon uusia juttuja on tullut kokeiltua, mutta en keksi mitään maailmaa mullistavaa tähän hätään!

3. Oletko seurustellut tämän vuoden 2014 aikana?
Kullä.

4. Kerro pari parasta muistoasi vuodelta 2014?
Pienet hetket poikaystävän kanssa, kesäloma Provencessa, juhannus ja kaikki muut kemut Lahti-ystävien kanssa...

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa vuoden 2014 aikana?
En ole riitautunut, mutta valitettavasti kyllä muutamat ystävyyssuhteet ovat loppuneet.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Varmasti jonkin verran, mutta en läheskään niin paljon kuin viime vuonna. Alkuvuosi oli kyllä aikamoista oppimiskautta...

7. Oletko lihonnut?
Hetkellisesti houkutusten edessä... (We ♥ food)

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään vuoden aikana?
En.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN vuoden 2014 aikana?
En tainnut olla.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En.



TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Blogin kautta saadut tuttavat sekä tietenkin ihana poikaystävä.

2. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Muutama baby on lähipiiriin putkahtanut!

3. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä.

4. Missä maissa kävit?
Valitettavan lyhyt lista: Ranskassa ja Virossa.

5. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014?
Ehdottomasti matkustaa enemmän!

6. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
1.5.2014, 3.6.2014, 22.8.2014 sekä 28.8.2014.

7. Vuoden suurin saavutuksesi?
Opin, että aina ei voi saada mitä haluaa, ja välillä on vain annettava olla. Työelämässä pärjäsin myös aika hienosti, vaikka itse sanonkin :)

8. ...ja suurin epäonnistuminen?
Turhien asioiden miettiminen (ennen kuin opin edellisen kohdan).

9. Kärsitkö vammoista?
Keittiössä veitsi lipsahteli kyllä turhan usein...

10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Croissantit Ranskan auringon alla.

11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Omani, sekä tietenkin ystävieni.

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Omani, varsinkin hetkittäin alkuvuodesta.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan, buu :(

14. Mistä innostuit eniten?
Mun ystävistä.

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi.

16. Lihavampi vai laihempi?
Same same.

17. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.



18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Matkustelua.

19. ...entä vähemmän?
Raha-asioista stressaamista, ihmissuhteista stressaamista.

20. Miten vietit joulun?
Perheen ja ystävien kanssa Lahdessa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Tähän sama vastaus kuin viimeksikin, mielestäni kaikki tähän asti tapahtunut on ollut opettavaista - mitä sitä suuremmin muuttamaan.

22. Rakastuitko vuonna 2014?
Ainakin ihastuin aika lailla!

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Vähän mattimyöhäisenä pääsin vihdoin mukaan Weedsin, Breaking Badin ja Californiacationin juttuihin...

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa (nyt, enkä yleiseisestikään koskaan).

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Saku Tuomisen Hyvä elämä.

27. ...entä musiikillinen löytö?
Vuoden biisejä ovat ehdottomasti Thundamentalsin Smiles Don't Lie, Seinabo Seyn Younger (Kygo Remix), Hozierin Take Me to Church ja Raleigh Ritchien Bloodsport.

28. Mitä halusit ja sait?
Lämpöä ja läheisyyttä.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Yllättävää miljoonaperintöä kaukaiselta sukulaiselta.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Heit aluvuodesta katsottu Mr. Morgan's Last Love.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Vietin ihanan päivän poikaystävän kanssa, kävimme brunssilla, raakakakuilla, syömässä ja illalla katsottiin Star Wars -leffoja ja juotiin kuplivaa. Parin päivän päästä kutsuin pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni luokseni kakkukahveille.

32. Ketä kaipasit?
Parasta ystävää, joka asuu Lahdessa, eikä siksi nähdä niin usein, kuin haluaisin.

33. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät ja punaviini.

3 comments:

  1. ihana postaus ! tykkäilen näistä.
    vois vaikka itsekin tehdä, tuli tehtyä viime vuonnakin :) on niin kiva lukea myöhemmin.

    ja ihana kun bloggaat taas <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo, munkin mielestä tämä on ollut kiva tapa niputtaa kulunut vuosi kasaan! pitää itsekin vähän miettiä, että mitäs kaikkea sitä tapahtuikaan :)

      hehee, tämä on kyllä taas aika kivaa! tauko teki hyvää, sillä nyt taas innostaa!

      Delete
  2. ihana postaus, toivottavasti alkanut vuosi on sulle kaikinpuolin ihana ja matkustelua täynnä :--)! edellistä kompaten : mukavaa kun bloggailet taas!

    ReplyDelete

© Happy daysAll rights reserved