huivi Gant, laukku Marc by Marc Jacobs
Olin eilen syömässä kahden ystäväni kanssa Chef & Sommelierissä tällaisessa asussa. Koko viikko on tullut juostua oikeastaan lenkkareissa (toimistolla minulla on vaihtokengät), joten jo niiden kotiinjättäminen tuntui suurelta panostukselta! Kaivoin myös talvisäilöstä tuon villakangasbleiserini, joka on kyllä juuri niin kiva kuin olin muistanutkin!
Ruoka Chef & Sommelierissä oli ihanaa! Söimme kaikki seitsemän ruokalajin menun viineineen, enkä olisi koskaan halunnut ruokien loppuvan... Lisäksi pidän chefin, Sasu Laukkosen, tavasta käyttää (puhtaita) raaka-aineita monipuolisesti sekä yhdistelemällä niitä hieman erilailla. Palvelu paikassa toimi myös täydellisesti. Ei ravintolaa turhaan valittu vuoden ravintolaksi!
(Näin muuten jo muutama yö aikaisemmin unta, että olimme jo ravintolassa syömässä ja joku oli tilannut minulle täysin vegaanisen menuun! Purskahdin unessa lähes itkuun, sillä olin kuola poskella haaveillut listalla olevasta karitsa-tartarista jo päiviä... Onneksi se oli vain unta, karitsa eilen oli nimittäin jotain aivan uskomatonta!)
Tänään iltaa vietetään hieman toisenlaisissa tunnelmissa, toivottavasti omalla tavallaan kuitenkin yhtä viihtyisästi! Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
// This was my outfit yesterday, when I visited restaurant Chef & Sommelier with my firends. The food was truly amazing! We ate chef's menu with 7 courses and wines, and it was one of the best restaurant experiences I've ever had. Highly recommended! But now, have a nice weekend everyone! ♥
Hyvää viikonloppua! <3
ReplyDeletehyvännäköinen huivi! itsellänikin olisi harmaa villainen kaulahuivi hakusessa joten ehkä täytyy ensi syksynä suunnata Gantin valikoimaa katsastamaan :))
ReplyDeletehttp://mariannasdaily.blogspot.fi/
Kiitos! Nuo Gantin huivit ovat kyllä hinta-laatu-suhteessaan hyviä! Tuo on pysynyt pehmoisena jo monta vuotta :)
DeleteIhana asu! :)
ReplyDeletehttp://llovewantneed.blogspot.fi/
Kiitos! :>
DeleteIhana asu!!
ReplyDeleteKiitos Enni! :)
Delete