Tuossa yksi päivä poljin Hermekselläni tukka hulmuten pitkin Fabianinkadun mukulakiviä aikamoinen virne naamallani: pyöräni etukorissa köllötteli silkkipapereihin käärittynä se täydellinen kesämekko.

Vihdoin!

Täydellisen kesämekon metsästys on ollut yllättävän haastavaa jo muutaman vuoden ajan. Olen tarkka niin materiaaleista, leikkauksesta kuin yleisestä fiiliksestäkin. Omistan muutaman ihan kivan kesämekon, mutta niissä kaikissa häiritsee jokin – käytän näitä mekkoja silti, mutta en ehkä hypi riemusta ne ylläni. Tosin kuin tämän COS:in mekon kanssa.

Sen leikkaus on juuri täydellinen: helma sopivasti polven ylle, ei liian tiukka keskivartalosta ja kaulassa ihanteellinen v-leikkaus, joka ei tuota pienirintaisellekaan ongelmia. Materiaali on 100 % silkkiä ja väri ihana tummansininen.

Uskaltauduin mekko yllä jo kerran testikäytölle erään koiranulkoilutuksen yhteydessä (aivan, silkkimekko päällä keräämässä koirankakkaa!). Kalliossa puhalsi tuttuun tapaan voimakas tuuli, mutta leikkauksen ansiosta ei tarvinnut hetkeäkään pelätä helman nousevan korviin. Silkkikangas tuntui niin miellyttävältä iholla – aivan kuin ei mitään vaatteita olisi ollutkaan!

Saa nähdä kuinka pian pääsen ulkoiluttamaan mekkoa uudelleen näissä Suomen haastavissa kesäolosuhteissa – mekko nimittäin vaatii kaverikseen tasaisen mukavan lämpötilan. Onneksi kesälle on tulossa kaksi reissua lämpimään: Cannesin ja Lissabonin auringon alla nakumekolle on varmasti käyttöä!

Yllättäviä käänteitä ja mielettömiä mahdollisuuksia

Pari viikkoa sitten torstaina oli aikamoinen hulabaloo.

Kävelin aamutuimaan läpi Elielinaukion, samaa reittiä kuin usean vuoden ajan töihin mennessäni. Tällä kertaa tosin suuntasin kohti Sanomataloa, hieman jännityksestä tutisevin jaloin, pohtien onko huulipunani paikoillaan vai pitkin hampaita ja poskia (unohdan välillä hermostuneena laittaneeni huulipunaa).

Parin tunnin kuluttua marssin sekavin tuntein ja spagettijaloin pois Sanomatalolta. Kainalossani useita kukkapaketteja, sisälläni lasi kuplivaa ja naamallani sellainen virne, ettei varmaan toista ole minulla koskaan nähty.



Mainitsinkin edellisessä postauksessa voittaneemme tiimikaverini (/poikaystäväni) kanssa Young Lions Finlandin filmi-kategoriassa kultaa ja printti-kategoriassa pronssia. En ikinä, ikinä, tosissani kuvitellut maaliskuussa puolivitsillä Kuismalle tiimikaveriutta luvatessani, että voittaisimme oikeasti jotain. Enhän edes koskaan aiemmin ollut tehnyt oikeastaan yhtään mainosta. Ja siinä sitä oltiin, kultaa kourassa!

(Niille jotka eivät vielä tiedä, Young Lions Finland on alle 30-vuotiaille luovan alan työntekijöille suunnattu mainoskilpailu, jossa on 48 tuntia aikaa tehdä mainos vastaamaan annettua briifiä. Me osallistuimme kilpailussa kahteen sarjaan, printtiin ja filmiin.

Mainosalalla YLF on aika iso juttu. Toimistot kannustavat omia nuoria luovia osallistumaan kilpailuun ja tukevat kisan aikana niissä määrin, kuin on mahdollista. Kuismalle (hän on ammatiltaan mainonnansuunnittelija/Art Director) osallistuminen kilpailuun oli jo kuudes, ja myös monet hänen ystävistään ovat osallistuneet kisaan useita kertoja. YLF-kultaa portfoliossa arvostetaan todella, ja mainospiirien ollessa Suomessa kuitenkin suhteellisen pienet, myös voittajien nimet muistetaan aika hyvin.)



Virallisen julkistustilaisuuden jälkeen meidät kaikki vietiin Sanoman neukkariin juomaan kuplivaa ja keskustelemaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi kaiken sai myös kirjallisena, sillä itseltäni meni varmaankin puolet infosta ohi ihmetellessäni juuri äsken tapahtunutta. Kun pääsimme pois Sanomatalolta, oli puhelimeni jo täynnä onnentoivotuksia niin ystäviltä kuin kollegoilta – taustajoukot olivat seuranneet koko aamun Facebookin live-lähetystä ja hihkuneet kilpaa kanssamme voittajia huudettaessa! Kun tajusin tämän, meinasi pari tippaa valua silmäkulmastani.

Iltapäivän ja illan suunnitelmat menivät täysin uusiksi – minut käskettiin pikaisesti Jääkärinkadun toimistolle (oli vaapaapäiväni) ja siellä minua odotti joukko hurraavia, laulavia ja tanssivia Asenne-ystäviä! En ole varmaan koskaan saanut sellaista vastaanottoa missään. Taittinger-pullot sanoivat poks, Antti Tuisku sanoi että on pakko twerkkaa ja siinä me sitten sheikattiin bootyä keskellä aurinkoista torstai-iltapäivää (yllä kuvatodistetta). Myöhemmin matka jatkui vielä joukolla Ylioppilastalolle Grand Champagneen (jonne tiimikaverikin pääsi iloksemme mukaan) ja Pizzeria Via Tribunaaliin, kunnes kello yhdeksän väsyneet voittajat nukahtivat tyytyväisinä omaan sänkyynsä.



Nyt vajaa kaksi viikkoa myöhemmin olen jo toipunut alkushokista (ja pienestä juhla-krapulasta), ja olemme molemmat ehtineet sisäistää asian. Seuraavaksi alamme hirmuiseen oppikouluun: käymme Sanoman meille järjestämässä workshopissa, luemme kaiken mahdollisen aiheeseen liittyvän kirjallisuuden ja tutkimme viime vuosien kisatuloksia.

Lähdemme nimittäin kesäkuun puolivälissä viikoksi Cannesiin kansainväliseen Cannes Lions International Festival of Creativityyn! Siellä saamme osallistua festivaali-viikon luennoille ja iltatapahtumiin – sekä edustaa Suomea kansainvälisesen Young Lions -kilpailun film-sarjassa. Jokaisen maan sarjan voittajat kisaavat siis vielä uudelleen Cannesissa, tavoitteenaan on luoda uusi mainosfilmi Cannesissa saamamme briefiin.

Vaikka viikko Ranskan Rivieralla kiehtoo minua aivan suunnattomasti (Côte d'Azurilla ja Provencella on aina sydämessäni erityinen paikka), olen aika kauhuissani tulevasta koitoksesta. Taso kansainvälisissä kisoissa on huikea, ja oman kategorian voitto Cannesissa voi mullistaa koko elämän. Ja minä kun vasta tässä olen aivan taaperon kengissä näissä mainosgameissa! Onneksi tiimikaverini on kokenut mainosmies, ja luotamme toisiimme täysin. Meidän yhteistyömme sujuu mutkitta, ja taustani markkinoinnin parissa on jo tähän mennessä osoittautunut hyödylliseksi. Vaikka olenkin suht kokematon mainostentekijä, koen silti ymmärtäväni alasta paljon – saimme muun muassa palautetta siitä, että meillä oli Suomen kisojen paras insight. Voin siis kai vain luottaa taitoihini ja yrittää kahmia kaiken mahdollisen tiedon ja inspiraation etukäteen. Onneksi tukenamme on monia alan huippuammattilaisia, joilta kysyä neuvoja ennen matkaa.

Juhannussuunnitelmat menivät siis tältä vuodelta uusiksi, kun mökkireissujen sijaan istumme Cannesissa työstämässä filmi-pätkäämme. Ja vaikka kyseessä onkin työreissu, ehdin jo muutaman kerran ahdistua siitä, mitkä bikinit pakkaisin mukaani...

Juhlahumua

Huomenta Naantalista!

Tämä viikko on kyllä aikamoista juhlaa täynnä – torstaina menin ja voitin Kuisman kanssa Young Lions Finlandin film-kategorian ja tänään juhlitaan ihanien ystäviemme häitä Turussa!

(Tämä aamu tosin alkoi hieman alakuloisissa aamiaistunnelmissa – lämmin muisto presidentti Mauno Koivistolle. Mauno oli minun elämäni ensimmäinen presidentti, ja muistan vielä hänen presidenttikautensa. Osanottoni hänen läheisilleen, menetys ei ole koskaan helppoa.)

Täällä Naantalissa paistaa toistaiseksi aurinko, ja ennusteen mukaan myös juhlapaikalla olisi hyvä ilma. On tämä kyllä, että toukokuisissa häissä täytyy miettiä lumisateen uhkaa! Uskaltaudun siis lähtemään pliseeratussa Monkin haalarissa ja COS:in täydellisissä marjapuuroisissa koroissa. Pitkähihaiseksi ostin Filippa K:n tummansinisen kimonon.

Nyt vielä muutama homma vielä hoidettavana ennen häähumputuksia – ihanaa viikonloppua kaikille!