Cannesin mainosfestareista on nyt muutama viikko, joka on ehkä sopiva aika saada muodostettua jotain sanoja tai mielipiteitä.
Päällimmäinen ajatukseni on: haluan sinne uudelleen.
Viikko Cannesissa oli kuin kuplassa elämistä – niin kaukana siitä tavallisesta arjesta, omanlaistensa ympäröimänä, varpaat polttavan kuumassa hiekassa. Jotenkin kaikki tuo tuntuu nyt kovin kaukaiselta (varsinkin se polttava hiekka), mutta samalla niin tuoreena mielessä.
Tietyllä tavalla en osannut yhtään odottaa viikolta etukäteen mitään, mutta silti odotukset olivat todella korkealla. Emme päässeet palkinnoille Young Lionsin film-sarjassa, mutta olemme todella tyytyväisiä omaan työskentelyymme. Saimme paljon itseluottamusta ja uskon että me molemmat ymmärsimme, ettemme olekaan ehkä niin huonoja, kuin itse luulemme. Ja se taitaa olla aika hyvä saalis viikolta.
Viikkoon mahtui paljon: asiantuntijoiden luentoja ilmastoiduissa saleissa, after work -bissejä Connection-beachillä, aika monta käveltyä kilometriä ja rakkoa varpaassa, hulluja juhlia niin kattoterasseilla kuin rannoillakin, useita pulloja roséeta ja kauan haaveiltuja moules marinière, juhannuskokkoja ja kameraryhmiä.
Niin, ne kameraryhmät. Olimme Kuisman kanssa osana erään dokumentin tekoa, ja viikon ajan ympärillämme pörräsi kameroita, äänimiehiä, ohjaajia, tuottajia ja muita apureita. Olo oli kuin reality-tähdellä (hyvällä tavalla, ei sellaisella joka laittaa sekoamaan ja hyppelemään alasti sopimattomissa paikoissa) ja odotamme lopputulosta jännittyneinä. Saimme tuotantotiimiläisistä hyviä ystäviä, joiden kanssa joimme niin kylmät rosét rannalla juhannuksena kuin kreisibailasimme Abban tahtiin päätösjuhlissa.
Suurella innolla jään odottamaan, miten tämä koettu seikkalu tulee näkymään meidän molempien tulevaisuudessa. Mutta sitä ennen aion seikkailla hetken aurinkoisessa Portugalissa, jonne tämä työnarkomaaninen yrittäjä suuntaa huomenaamulla viettämään vuoden ensimmäistä l o m a a .
No comments:
Post a Comment